elsutilaisuus03Kesäkuussa järjestettiin eläinsuojelullinen yleisötilaisuus, jossa kansanedustaja Pia Viitanen kertoi eduskunnan suunnitelmista eläinsuojelutyön kehittämiseksi sekä Nanna Karlsson eläinsuojelutyöstä ja Pesun tavoitteista. Tilaisuus onnistui hyvin keräten paikalle kolmisenkymmentä eläinsuojelutyöstä kiinnostunutta ja median edustajaa.








Heinäkuussa Pesu esitteli toimintaansa kauppakeskus Koskikeskuksen eläinten päivässä, ja elokuussa osallistuimme Pirkkahallissa järjestettyyn jyrsijänäyttelyyn.




lintuilta03Lintuilta Metsossa. Pesu järjesti syyskuussa Tampereen pääkirjastossa lintuillan, jossa puhujana oli Markku Alanko. Alanko pitää Valkeakoskella lintuhoitolaa, jossa hän hoitaa vuosittain kymmeniä eri lajeja pääskysistä ja puluista joutseniin ja huuhkajiin; onpa hoitolassa vieraillut kuningaskalastajakin. Potilaina on loukkaantuneita lintuja, karanneita lemmikkilintuja ja apua tarvitsevia poikasia. Suurin osa Alangon potilaista pystytään palauttamaan takaisin luontoon; osa sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan eläintarhoihin. Lintuilta keräsi salin täyteen kiinnostunutta yleisöä, ja hienon diaesityksen jälkeen jäi aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Suurkiitokset Markulle onnistuneesta illasta!