SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto julistaa alkaneeksi valokuvaus- ja kirjoituskilpailun lapsille ja nuorille! Kilpailun teemana on Pidän eläimistä – huolta! Arjen pieniä eläinsuojelutekoja. Kisalla halutaan saada lasten ja nuorten ääni kuuluviin eläinsuojeluasioissa sekä rohkaista ja innostaa itseilmaisuun. Moni lapsi ja nuori kantaa huolta eläinten hyvinvoinnista ja toimii sen puolesta eri tavoin. Pienetkin teot ovat tärkeitä ja SEY haluaakin kuulla, nähdä ja näyttää kaikille, kuinka arjen toimilla ja valinnoilla voi vaikuttaa eläinten hyvinvointiin.

Kilpailu on avoin kaikille vuonna 1992 ja sitä aikaisemmin syntyneille. Kilpailuun voi osallistua joko 1-3 valokuvan sarjalla tai yhdellä kirjallisella tuotoksella.

Palkinnot ovat jokaisessa neljässä sarjassa samat:
I Tutustumispäivä matkoineen ja ruokineen Turun kaupungin uuteen eläinhoitolaan syksyllä 2012, Lemmikki-lehden vuosikerta sekä SEYn tuotepakkaus
II Otavan lahjoittama kirjapalkinto, Lemmikki-lehden vuosikerta sekä SEYn tuotepakkaus
III Lemmikki-lehden vuosikerta sekä SEYn tuotepakkaus
Lisäksi jokaista kilpailuun osallistunutta muistetaan pienellä SEY-palkinnolla.

Lisätietoja:
http://www.ellukortti.fi/nuoret/ellukortti/testit_ja_tehtavat/kilpailu
SEYn nuorisotoiminnan koordinaattori Ksenia Peltovuori: ksenia.peltovuori(at)sey.fi, 050 3866 893.