Suomessa on 1.10.2003 lähtien ollut voimassa järjestyslaki, joka korvasi kuntakohtaiset järjestyssäännöt. Laissa on myös kissa- ja koirakuria koskevia säännöksiä.

Lain mukaan koirat on pidettävä taajamassa kytkettyinä. Kissan- ja koiranomistajien on pidettävä huolta siitä, ettei eläin pääse ollenkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, urheilukentälle tai yleiselle hiihtoladulle. Kuntopolulla koiraa ja kissaa saa kuljettaa kytkettynä.

Koiria ei määrätä kytkettäviksi suljetuilla pihoilla, koirien harjoituspaikoilla eikä erityisesti koirille osoitetuilla aidatuilla jaloittelualueilla. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Koiran omistajan tai haltijan on lisäksi pidettävä huolta siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä.

Järjestyslaki pyrkii edistämään järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Yleiseen järjestykseen liittyvät säännöt ovat koko maassa samat uuden lain myötä. Aiemmin Suomessa ei ollut järjestyslakia, vaan voimassa olivat kuntien hyvinkin erilaiset järjestyssäännöt.

«Takaisin