Kiinnostaako eläinsuojeluyhdistystoiminta? Jos vastasit kyllä, suuntaa nokka kohti Jankaa osoitteeseen Yli-Heikkilänkatu 4 keskiviikkona 14.5.2014 klo 18:00. 

Pesumiitissä pääset kehittelemään ideoita esimerkiksi varainkeruuseen liittyen ja kuulet lisää toiminnasta sekä tapaat myös muita aktiiveja ja hallituksen jäseniä. Tarkoituksena on saada uusia ideoita ja naamoja toimintaan mukaan. Miittiin tulemalla et sitoudu vielä mihinkään, joten tervetuloa vaikket olisi vielä ihan varma mitä voisit tarjota!



Kansainvälistä koe-eläinpäivää vietetään tänään, 24.4., ympäri maailman. Suomessa muun muassa Animalia järjestää toimintaa eri paikkakunnilla. Helsingissä (Kolmen sepän patsas 16-19), Turussa (Kävelykadulla 14-18) ja Tampereella (Keskustori 15.30) kerätään allekirjoituksia vetoomuskortteihin koe-eläinkäytännön lopettamisesta.

Vaikka kosmeettiseen käyttöön valmistettujen tuotteiden ja ainesosien eläintestaaminen on lakkautettu Euroopan unionin alueella, edelleen alueella käytetään noin 12 miljoonaa koe-eläintä joka vuosi. Suomessa luku oli vuonna 2012 jopa 180 000 yksilöä, kun vuonna 2011 määrä oli 140 000 yksilöä - koe-eläinten käyttö ei ole siis vähenemään, vaan enenemään päin. Koe-eläinten määrästä huolimatta jopa 90 % eläimillä toimiviksi testatuista lääkkeistä hylätään ihmiskokeen jälkeen.

"Eläinkokeettomat menetelmät ovat eläinkokeita parempaa tiedettä. Kaikkia eläinkokeita ei ole tieteellisesti hyväksytty, toisin kuin eläinkokeettomat menetelmät. Prosessi kestää keskimäärin kahdeksan vuotta, minkä jälkeen menetelmä on todistettu tieteellisesti päteväksi. Jos vertaa näitä uusia, tieteellisesti validoituja menetelmiä eläinkokeisiin, eläinkokeet tuntuvat barbaarisilta muinaisjäänteiltä keskiajalta. Niiden tieteellisyys on viimeinkin kyseenalaistettava", kertoo Eläinsuojeluliitto Animalian koe-eläinvastaava Marianna Lammi Koe-eläin.fi:n artikkelissa.

Tampereella vaihtoehtoisia, eläinkokeettomia menetelmiä kehitetään jatkuvasti Tampereen vaihtoehtokeskus FICAMissa.

Animalia: 10 tapaa vaikuttaa koe-eläinten puolesta 
Animalia: Koe-eläinten määrät Suomessa 
Animalia: Eläinkokeiden vaihtoehdot 
Koe-eläinten käytön vähentämiseksi: Täytä kudosluovutuskortti
EU:n direktiivi koe-eläinten käytöstä
 


Kuva: Koe-eläin.fi -kampanja, Animalia


Pesu ry:lle tuli maaliskuun aikana kolmisenkymmentä kania. Kanit ovat eläinsuojelutapauksia. Tapaus on herättänyt laajaa mediahuomiota, mikä on ollut hienoa. Mm. Yle, MTV3, Tamperelainen, Ilta-Sanomat, Aamulehti ja Sydän-Hämeen lehti tarttuivat uutiseen, suuret kiitokset tärkeästä avusta! Olemme myös saaneet paljon lahjoituksia eri tahoilta, sekä yrityksiltä että yksityishenkilöiltä. Haluamme kiittää kaikkia sponsoreitamme ja muita lahjoittajia. Apunne on korvaamatonta!

Kaiken huomion ansiosta olemme saaneet hieman alle 20 uutta tilapäiskotia kaneille ja myös uusia, loppuelämän koteja eläimille. Apua kaivataan vielä, sillä monta kymmentä pitkäkorvaa on edelleen vailla pysyvää, loppuelämän kotia. Sama tilanne kissoilla, ja koiriakin on useita. Tähän mennessä noin 30 kanin poppoo on kerryttänyt yhdistyksen eläinlääkärilaskua 561,55 eurolla. Tähän kuuluvat loishäädöt kaikille sekä 4 uroskanin hoito. Eläinsuojelutapauksista ketään ei ole vielä leikkautettu, eli kulut nousevat tuhansiin euroihin.



Pääsiäistervehdys kodittomilta kaneilta





Kuten tulleesta Pesuinfosta jo varmasti luitkin, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 13.4.2014 klo 14 osoitteessa Yli-Heikkilänkatu 4, Tampere. Lisää tapahtumasta myös täällä.

Käsiteltäviä asioita ovat hallituksen, rahastonhoitajan ja puheenjohtajan valinta sekä muut sääntömääräiset asiat. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki Pesu ry:n jäsenet.

Tervetuloa!


Nokian Kodin Terra haluaa auttaa Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistystä eläinahdingossa! Liike järjestää siis ruokakeräystempauksen 12.4.2014 klo 10-16 juuri avatun lemmikkiosaston kunniaksi. Ruokaa kerätään kaikille Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen kodittomille eläimille ja sitä voi tuoda Kodin Terran aulaan 10-16 välisenä aikana, josta Pesun aktiivit käyvät hakemassa ruoan varastolle.

Mikäli et ennätä käymään kaupassa ennen keräystä, vieraile lemmikkiosastolla, jos sieltä löytyisi jotain kerättävää! Pulaa on tällä hetkellä varsinkin kissojen märkä- ja kuivaruoasta sekä kanille tarkoitetusta heinästä. Kissoille myös normaali kissanhiekka on enemmänkin kuin tervetullutta!

Yhteistyössä Pesun kanssa Kodin Terra Nokia. KIITOS!

terra logo








Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry:llä on tällä hetkellä lähes sata eläintä, joista suurin osa on kissoja ja kaneja. Meillä on myös useita eläimiä jonossa. Tilapäiskoteja auttaaksemme haluamme kerätä eläimillemme ruokaa, kuivikkeita, kissanhiekkaa ja tarvikkeita! Lisää toiminnastamme voit tulla kuuntelemaan aktiiveiltamme Lemmikkitalo Onnen Lemmikeissä 29.3.2014 klo 11-15. Onnen Lemmikit on järjestänyt meille jatkuvaa ruoka- ja tarvikekeräystä ja voit tuoda myös nyt lahjoituksia infopisteellemme.

Eniten pulaa meillä on tällä hetkellä kissanhiekasta ja kanille tarkoitetusta heinästä. Myös ylimääräiset kantokopat, kammat ja kynsisakset otetaan innolla vastaan!

Yhteistyössä Pesun kanssa Lemmikkitalo Onnen Lemmikit.
2014-03-onnen-lemmikit-600


Hyväntekeväisyys Match Show

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys ja Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaryhmä järjestävät hyväntekeväisyys Match Shown Atalan koulun pihassa (Pulkkakatu 3, Tampere) lauantaina 26. huhtikuuta

Ilmoittautuminen alkaa 10.00.

Ilmoittautumiset molempiin pentuluokkiin sekä junior handleriin klo 11.00 mennessä. Ilmoittautumiset molempiin aikuisluokkiin sekä monirotuisiin/rescueluokkaan klo 12.30 mennessä.

Luokat:
Pienet pennut (alle 1v, alle 40cm)
Isot pennut (alle 1v, yli 40cm)
Junior handler (15-vuotiaat ja nuoremmat)
Pienet aikuiset (alle 40cm)
Isot aikuiset (yli 40cm)
Monirotuiset/rescue
BIS

Tuomarit ilmoitetaan myöhemmin.

Ilmoittautumismaksu 8€, opiskelijat voimassa olevalla opiskelijakortilla 6€.
Rokotustodistukset ja mahdolliset opiskelijakortit tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Paikalla on myös Pesu ry:n keräyspiste, johon voi tuoda lahjoitustavaroita ja/tai ruokaa apua tarvitseville eläimille.

Mätsäriä järjestämässä Pesulle ovat Tampereen Ammattikorkeakoulun 13liko3-opiskelijaryhmä.

Tapahtuman juontaa Henriikka Roo, joka on tankotanssin Suomen mestari ja tunnettu painovoimaa uhmaavista akrobaattisista esityksistään. Henriikka on monipuolisesti edistänyt oman lajinsa asemaan tehden sitä tunnetuksi mm. Talent Suomi -kykykilpailun kautta ja opettamalla tankotanssia tamperelaisille Studio Movella. Omaa lemmikkiä Henriikalla ei vielä ole ollut mutta sukulaisten ja tuttavien koirat ovat kyllä aina saaneet oman osansa Henriikan lenkkeilyinnosta! Eläinrakkaan naisen lapsuuden toiveammatti olikin pitkään eläinlääkäri. Henriikka on myös ollut jäsenenä monissa eläin- ja luonnonsuojeyhdistyksissä kuten WWF, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Hesy, Animalia jne. joten Henriikka lähti innolla mukaan myös tähän eläinsuojelua tukevaan tempaukseen. Lisää Henriikasta voit lukea hänen sivuiltaan

Tervetuloa!

Mätsäriä sponsoroimassa:
matsari-2014-kaikkilogot-smIso kiitos sponsoreille!
 

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys järjestää yhdessä Pirkanmaan etsijäkoirat ry:n kanssa eläinten ensiapuluennon Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa (Tampereentie 484, Lempäälä) 30.3.2014. Luento alkaa klo 12.00. Luennoitsijana toimii ELL Sirkka Pyhälä.

Hinta Pirkanmaan etsijäkoirien ja Pesun jäsenille 10e, muille 15e. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostiin Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 14.3.2014 mennessä.

Tapahtumassa kahvitarjoilu sekä koirien ja kissojen tarvikkeiden vaihtotori. Tuo tarpeettomat tarvikkeet nurkista pois, ja pöydästä voit ottaa jotain tarpeellista tilalle. Jäljelle jäävät tavarat menevät lahjoituksena Pesun toimintaan!

Tulostettava mainos tämän linkin takana.



Tampere Film Festival järjestetään 5.-9.3. Tampereen elokuvateattereissa.

Pidämme Pesu ry:n ständiä Film Festivalilla torstaina 6.3., perjantaina 7.3. sekä lauantaina 8.3. Plevnassa eläinaiheisten lyhytelokuvien ohessa. Voit tulla elokuvakokemuksen jälkeen kuulemaan siis tarkemmin pirkanmaalaisesta eläinsuojelutoiminnasta aktiiveiltamme!

Tampere Film Festivalilla näkyvä ohjaaja Ken Wardrop lahjoittaa Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry:lle 100 euroa. Häneltä nähdään festivaalilla kaksi lyhytelokuvaa: Koirat-näytöksessä esitetään Useless Dog, nokkelasti havainnoiva dokumentti maatalon taitamattomasta mutta rakastettavasta koirasta, ja Carte blanche -näytöksessä esitetään dokumentti The Herd, joka kertoo maatalon lehmälauman uudesta jäsenestä.

Tervetuloa tervehtimään ständille!

filkkarit-kissat

filkkarit-koirat