FIV (kissan immuunikato)


FIV on kissan immuunikadon aiheuttama virus. FIV on verrattavissa ihmisen HIV-virukseen. Virusta kantava kissa voi elää hyvin onnellisen ja pitkänkin elämän. Tästä viruksesta ei paljoa puhuta ja kissan omistajat usein kauhistelevat tautia pitäen sitä ”pahana mörkönä”. Harva kuitenkaan testauttaa virusta omalta kissaltaan, koska kissa on heidän mielestään täysin terve. On kuitenkin mahdollista, että osa näistä täysin terveistäkin kissoista kantaa virusta omistajan tietämättä. FIV tarttuu tavallisesti kissasta toiseen esimerkiksi astumisen, verensiirron, pureman tai sylkikontaktin välityksellä. FIV ei tartu juuri koskaan kissojen yhdessä käyttämien ruokakuppien tai hiekkalaatikoiden kautta.

FIV on kissan oma virus, eikä tartu ihmisiin tai muihin eläimiin. Jos perheessä elää kaksi rauhallista kissaa, joista vain toinen on todettu FIV-positiiviseksi on mahdollista, että tauti ei koskaan tartu perheen terveeseen kissaan. Kissanpennut eivät välttämättä myöskään saa aina tartuntaa emoltaan. FIV-tartunta pystytään toteamaan kissalla ainoastaan verikokeilla eläinlääkärissä. Jokainen kissa, varsinkin vapaasti ulkoilevat kissat olisi hyvä testauttaa säännöllisesti. FIV pystytään toteamaan kissalla 4 viikon kuluttua tartunnasta.


Oireet

Tartunnassa on erilaisia vaiheita ja oireet vaihtelevat vaiheen mukaan.
  1. Akuutti vaihe: Kissa saattaa oireilla 1-2kk kuluttua tartunnasta, mutta aina omistaja ei edes huomaa lieviä oireita. Kissa saattaa olla normaalia rauhallisempi ja kuumeinen. Myös imusolmukkeet suurenevat. Tämä ensimmäinen vaihe saattaa kestää pari viikkoa, tai useamman kuukauden, jonka jälkeen oireet katoavat ja kissa vaikuttaa taas terveeltä ja normaalilta.
  2. Oireeton kantajavaihe: Tämä vaihe voi kestää useita vuosia, jolloin kissa vaikuttaa terveeltä ilman minkäänlaisia oireita. On myös mahdollista, että kissa ei koskaan siirry kolmanteen vaiheeseen.
  3. Krooninen vaihe: Tämä vaihe voi kestää kuukausista vuosiin. Kissan puolustuskyky heikkenee ja erilaisia tulehduksia alkaa ilmetä. Yleisimpiä tulehduksia ovat suun ja hengitysteiden tulehdukset, silmätulehdukset ja krooniset ihotulehdukset. Kissa saattaa myös ripuloida ja laihtua rankasti. Mitään rokotetta tai hoitokeinoa tartuntaan ei ole vaan kissa kuolee.

Jos sinulla on kissa, joka on todettu FIV-positiiviseksi, niin hoida häntä hyvin ja pidä rokotukset voimassa siihen saakka, kun kissallasi alkaa krooninen vaihe (ellei eläinlääkäri toisin suosittele). Muista kuitenkin aina mainita eläinlääkärille kissasi olevan viruksen kantaja, koska tämä tieto vaikuttaa rokotteen valintaan (rokotus tapetulla rokotteella).

Älä anna kissasi myöskään ulkoilla vapaana, koska hän voi tartuttaa toisiin kissoihin viruksen ja nämä muut vapaana ulkoilevat kissat tartuttavat sitä taas toisiin ja he toisiin. Pidetään tämä tauti omalta osaltamme kurissa!!!