Kirjoitus on julkaistu alun perin 29.12.2017. Tekstin kirjoitti Jenni.

PESU ry:n kissatilapäiskotina toimiessani minulta on kysytty monia kertoja, eikö hoitokissasta luopuminen ole vaikeaa. Itse olen aina vastannut että ei, koska olen kissan tulosta asti valmistautunut siihen, että jonain päivänä se lähtee. Näin on tarkoitus tapahtua, jotta tilaa uusille kodittomille vapautuu. Kuitenkin jotkut kissat jättävät hoitajansa sydämeen tavallista suuremman tassunjäljen. Näin oli erityisesti tässäkin blogissa aiemmin esitellyn Napin kohdalla.

Nappi tuli luokseni tilapäiskotiin tammikuussa vuonna 2013. Ujoudestaan johtuen Nappi ei ollut kaikista kuumin katti kissojen kodinsaantirintamalla, ja kyselyjä Napista tuli vain harvakseltaan vuosien varrella. Napin ikääntyessä sen luonne muuttui rohkeampaan suuntaan: se ei enää piiloutunut vierailtakaan ihmisiltä, vaan tuli hyvin nopeasti katsomaan tulijoita. Koskea sitä ei silti edelleenkään saanut. 

Kissa jota ei saa koskea? Mitä arvoa sellaisella kissalla on? Nämä kysymykset minulle on Napin tilapäiskotina toimiessani esitetty usein, joko ne ääneen lausumalla tai kohteliaammin rivien väliin piilottaen. Olen tietysti aina loukkaantunut hurjasti, suuttunutkin. Kuinka voisin kertoa ihmisille miten mukava kissa Nappi on, miten suloinen, persoonallinen ja hauska, koko ajan kodin touhuissa mukana oleva oma kissapersoonansa? Muiden ihmisten silmissä Napin näennäinen ujous nollasi kaikki sen positiiviset ominaisuudet. Koin, että vain minä tunsin Napin ja näin sen ainutlaatuisuuden.

Kunnes syyskuun loppupuolella tänä vuonna puhelin soi. Pariskunta Ylöjärveltä etsiskeli kissakaveria hiljattain yksin jääneelle, noin Napin ikäiselle Vili-kollilleen. Alkuun suhtauduin skeptisesti: tuskinpa heitäkään kiinnostaa enää, kunhan tulevat paikan päälle toteamaan millainen Nappi on. Osoittautui kuitenkin, että erehdyin: näiltä ihmisiltä vaikutti löytyvän ymmärrystä Napin erityislaatuisuudelle. Ennen kaikkea Nappi yllätti käyttäytymällä hyvin rohkeasti ja positiivisesti heitä kohtaan. Koin sen hyvänä merkkinä.

Tätä kirjoittaessani Nappi on elellyt hyvän tovin uudessa kodissaan Ylöjärvellä. Siellä sillä on ikioma kissapoikakaveri ja oma tilava talo, ilman vaihtuvien kissakavereiden aiheuttamaa stressiä. Nappi ehtii elää luonani lähes viisi vuotta. Luulin, että tunnen Napin hyvin, mutta silti se onnistui yllättämään minut sillä, miten hyvin se on sopeutunut uuteen kotiinsa. Näiden vuosien jälkeen Napin luovuttaminen uuteen kotiin on ehkä vaikeinta, mitä olen PESUn tilapäiskotina toimiessani tehnyt. Kuvittelin, ettei Napin voisi olla onnellinen muualla kuin minun luonani, mutta olin väärässä. Napin tarina jatkuu suotuisissa merkeissä, myötätuulessa.

Nappi ja Vili makoilemassa.

Nappi ja uusi kissakaveri Vili. (c) Kaisa Salminen.

Nappi makoilee.

Nappi tyytyväisenä uudessa kodissa. (c) Kaisa Salminen.

***

Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.