Koiran aktivoinnista puhuttaessa tarkoitetaan usein asioita, missä koira pääsee käyttämään aivojaan. Pelkkää liikuntaa ei siis lasketa aktivoinniksi. Se, paljonko koira tarvitsee liikunnan lisäksi erilaista aktivointia, riippuu pitkälle rodusta sekä tietenkin myös yksilöstä. Koiran rotu tulisi valita sen mukaan, mihin ”rooliin” on koiraa hankkimassa.
Aktivoinnin ei tarvitse olla koemielessä tavoitteellista toimintaa. Toki Suomessa on tarjolla useita kansallisia lajeja, joissa voi kisata koiransa kanssa, jos innostuu tavoitteellisemmin kouluttamaan koiraansa. Osa kokeista on suunnattu vain tietyille roduille, kuten palveluskoirakokeet ja metsästyskokeet, mutta osa lajeista taas on avoinna kaikille roduille, myös tunnistusmerkityille monirotuisille. Näitä lajeja ovat mm. tottelevaisuuskoulutus (TOKO) sekä pelastuskoirakoulutus. Tietoa eri lajeista sekä lista koeoikeuden omaavista roduista löytyy palveluskoiraliiton sivuilta, www.palveluskoiraliitto.fi. Lajeja harrastamaan pääsee paikallisten koirakerhojen ja yhdistysten kautta, missä ohjattua koulutusta on yleensä saatavana. Seurojen ja yhdistysten yhteystietoja löytyy mm. kennelliiton sivuilta. Mutta takaisin omatoimiseen kotikoiran aktivointiin...
Aktivoinnin voisi mielestäni jakaa kolmeen eri osa-alueeseen: temppuihin ja ongelmanratkaisuihin, nenänkäyttöön sekä leikkiin. Aktivoinnin suhteen on kuitenkin syytä pitää mielessä pari asiaa, jottei mukava yhdessä tekeminen tuo ikävyyksiä tullessaan. Aktivointi olisi paras keskittää ulkona tapahtuvaksi toiminnaksi. Sisätiloissa koiran yleensä toivotaan olevan rauhallinen, joten on turha opettaa koiraa touhuamaan siellä aktiivisesti. Lisäksi omistaja päättää, koska aktivointi alkaa ja koska se loppuu. Näin pyritään säätelemään sitä, ettei koira lähde kehittämään virikkeitä itsekseen, vaan oppii, että omistajan kanssa yhdessä puuhastelu on se kaikkein hauskin asia!
Temput ja ongelmanratkaisu
Vain mielikuvitus on rajana, kun alkaa miettiä koiralle opetettavia temppuja. Perinteiset tottelevaisuusliikkeet, kuten ”istu”, ”maahan” jne, ovat yksittäisiä ”temppuja”. Näiden lisäksi voi koiralle opettaa kierimistä, käskystä haukkumista, esineiden tuomista, periaatteessa ihan mitä haluat. Itse opetin koirani tuomaan minulle kännykän sen soidessa, mikä oli mielestäni hyvinkin kätevä temppu, kunnes totesin, että kuolainen puhelin korvalla ei sitten ollutkaan enää kovin miellyttävää. Ongelmanratkaisuilla puolestaan tarkoitetaan tehtäviä, mitkä koiran tarvitsee itse ratkaista. On olemassa valmiiksi tehtyjä leluja, joita esim. pyörittämällä koira saa sisällä olevat namit tippumaan syötäväksi. Itse voi myös kehittää erilaisia purkkeja, joiden sisällä/alla on nameja. Näitä koira joutuu koskemaan / kaatamaan / nostamaan yms. saadakseen namit esille. Ideana on, että koira joutuu itse keksimään ratkaisun.
Opetin vanhaa sekarotuistani koskemaan tassulla osoittamaani kohteeseen. Apuna oli kivi ja herkkuja… Osoitin suurehkoa kiveä, ja sanoin ”koske”. Koira yritti vaikka mitä: meni maahan, haukkui, tökki minua, ja siitä oikein näki, kuinka aivosolut törmäilivät toisiinsa sen pohtiessa tätä haastavaa tehtävää. Lopulta sen tassu löysi puolivahingoissa kiven, jolloin kehuin valtavasti ja palkkasin sen namilla.
Tästä pikkuhiljaa edeten vaikeutin tehtävää, eli kosketuksen piti olla selvä ja kohteet pienenivät tai olivat eri tasoilla. Lenkin yhteyteen on myös helppo ottaa mukaan temppuja. Erilaiset hyppy- ja kiipeilytehtävät (esim. metsässä puunrunkojen avulla) kehittävät koiran tasapainoa ja koordinaatiota, ja tuovat mukavaa vaihtelua ja ajatustyötä liikunnan oheen.
Temppujen ja ongelmanratkaisutehtävien keksiminen ei ole vaikeaa, mutta koiran motivoiminen yrittämään, se saattaa puolestaan olla haastavaa. Eli mistä löytyy se halu tehdä? Yleensä se on joko nälkä, omistajan huomio tai leikkiminen. Leikkimistä käsittelen erikseen, mutta nälkä ja omistajan huomio ovat helposti käyttöönotettavia asioita. Näissä pätee se, että mitä vähemmän sitä on saatavilla, sitä enemmän koira on valmis tekemään sen saavuttaakseen! Miksi siis koira tavoittelisi namia kipon alta, jos se on juuri syönyt vatsansa täyteen herkullista sisäfilettä? Miksi hakea omistajan kehuja ja taputuksia, jos niitä saa aina, kun menee riittävän lähelle? Eli säästele näitä koiralle tärkeitä asioita yhteiseen toimintahetkeenne, jolloin saat koirasi innostettua yhteiseen tekemiseen. Aluksi on myös muistettava pitää hetki lyhyenä, jotta koira jaksaa toimia innokkaana. Eli muista lopettaa, ennen kuin koira kyllästyy tai väsyy!
Nenänkäyttö
Nenänkäyttö on koiralle vaistomaista toimintaa, koska sen hajuaisti on erittäin hyvä. Olen lukenut, että jos ihmisen hajuaistille annetaan arvoksi 1, on esim. saksanpaimenkoiran hajuaisti 800 000 - 1 000 000 kertaa parempi. Nenänkäyttöä hyödynnetään sekä jäljestämisessä, missä koira käyttää ns. maavainua että haussa, missä koira sieppaa hajun ilmasta eli puhutaan ilmavainusta. Hajuaisti on koiran tärkein ominaisuus, jos ajatellaan sen käyttöä erilaisissa tehtävissä. Näitä ovat esim. kadonneiden henkilöiden tai vaikkapa huumeiden etsiminen. Myös kotona voi harjoittaa koiran nenänkäyttöä pienimuotoisilla tehtävillä.
Jäljestyksen ideana on, että koira erottaa haistamalla tallatun ja tallaamattoman maan eron sekä askeleista maahan jääneen kävelijän tuoksun. Koira voidaan opettaa namien, lelun tai tutun ihmisen avulla seuraamaan tallattua reittiä. Tallatulta alueelta löytyy siis ruuanpaloja, ja lopussa voi olla ruokakippo, lelu tai se ihana ihminen. Pääasia on, että jäljen avulla koira löytää jotain positiivista ja tavoittelemisen arvoista!
Haussa puolestaan koira sieppaa ilmasta tuulen mukana kulkevan hajun, jota se lähtee paikantamaan (=ilmavainu). Tätä on hauska harjoittaa vaikkapa metsässä niin, että toinen lähtee koiraa piiloon ja toinen jää odottamaan koiran kanssa. Kun etsittävä on piilossa, voi hän alkuun kutsua koiraa. Koira päästetään etsimään piilossa olevaa henkilöä, joka voi vielä lelulla tai ruualla palkita koiran, kun se on hänet löytänyt. Varsinkin lapset nauttivat tästä piilosilla olosta, koirasta puhumattakaan!
Lisäksi koiran voi opettaa etsimään kätkettyjä esineitä tai nameja. Ideana on jälleen, että etsintä suoritetaan tallatulta alueelta, jotta voimme jotenkin rajoittaa koiran ”työskentelyaluetta”. Sisätiloissa namien piilotteluakin voi harrastaa halutessaan, jolloin seinät luonnollisesti rajoittavat etsintää. Ulkona tallataan alue, jonka sisäpuolelle asetetaan esineitä tai nameja. Esineissä on ideana, että koira tuo ne löydettyään omistajalle, ja namit vaan etsitään ja pistellään poskeen. Alkuun on hyvä näyttää koiralle, että alueelle piilotetaan jotain, jotta se innostuu lähtemään niitä etsimään. Pikkuhiljaa riittää joku merkkisana (esim. ”etsi”), jonka tunnistettuaan koira jo tietää, mitä ollaan tekemässä.
Nenänkäytön voi myös yhdistää erilaisiin temppuihin. Koiran voi esim. opettaa koskemaan tassulla useammasta kiposta sitä, minkä alla on nameja. Aluksi opetetaan, että namin saa koskemalla kippoon. Sen jälkeen lisätään mukaan oikean kipon etsiminen haistamalla.
Leikki
Koiralle, joka omaa saalisviettiä ja taistelutahtoa, on leikkiminen tärkeää. Tämän tyyppinen koira nauttii leukojensa käytöstä, joten on parempi tarjota luvallinen ja toivottu tapa siihen huonekalujen pureskelun ja puntissa roikkumisen sijaan. Leikkimisessä on muistettava jälleen se, että omistaja päättää aloituksen ja lopetuksen. Mutta vastoin yleisesti luultua, on hyvä hävitä taistelu koiralle!
Kun pennun kanssa aloitetaan leikit, sitä vahvistetaan innokkaasta taistelusta kehuilla ja siten, että itse irrotetaan ”saaliista” ja annetaan pennun voittaa se itselleen. Saaliina voi toimia räsy, narupallo, patukka yms., josta koira saa hyvän puruotteen ja pystyt vielä itsekin pitämään kunnolla kiinni. Kun koira saa voittaa saaliin, oppii se nauttimaan taistelusta omistajan kanssa. Mikäli se jatkuvasti häviää taistelun, hiipuu into hiljalleen tai lelun tuominen takaisin omistajalle lakkaa. Koira alkaa päätellä, että aina kun omistajalle vie saaliin, sen menettää ja leikki loppuu. Kun haluat aikanaan lopettaa leikin, voit ensin antaa koiran pitää hetken lelua ja sen jälkeen käsket sen irrottaa. Siirrä lelu sitten rauhallisesti piiloon, vaikka taskuusi. Irrottamista voi toki myös harjoitella kesken leikin, kunhan palkitset koiran uudella leikillä eli opetat, ettei irrottaminen merkitse saaliin menetystä. Voit myös vaihtaa saaliin namiin eli kun koira irrottaa pyydettäessä, palkitset sen siitä herkulla. Muulloin lelu on hyvä pitää koira ulottumattomissa eli se otetaan esille vasta sitten, kun on aika leikkiä yhdessä!
Kaikki yhdessä tekeminen ja koiran aktivointi parantavat koiran ja omistajan välistä suhdetta. Ne vaikuttavat korjaavasti tai vahvistavasti laumajärjestykseen omistajan säädellessä toimintaa, tekevät omistajasta kiinnostavan koiran mielestä ja tätä kautta helpottavat kokonaisvaltaisesti koiran hallintaa ja arjen sujumista! Tällöin myös tapakasvatukseen liittyvät asiat ovat helpompi opettaa koiralle, kun yhteys ja kontakti koiraan ovat kunnossa! Usein myös häiriökäyttäytyminen, kuten tavaroiden tuhoaminen, vähenee koiran saadessa virikkeitä muualta ja koira voi näin purkaa energiaansa sallittuun toimintaan. Toivotan hauskoja ja mielikuvituksellisia aktivointihetkiä koirienne kanssa.
Piia Särkilampi
Kirjoittaja toimii koulutusohjaajana Suomen Rottweileryhdistys ry:n Pirkanmaan alaosastossa.