Moikka, mä oon Särmä (tyttö) ja toi mun kaveri on Naarmu (poika) ja olemme syntyneet arviolta vuonna 2020 tai sen jälkeen.
Yhteinen taipaleemme sai alkunsa samasta populaatiosta, josta sitten kohtalon arpa kuljetti meidät lopulta tänne samaan tilapäiskotiin. Sisaruksia emme siis välttämättä ole mutta saman kesän sankareita lienemme kuitenkin. Ja tästä eteenpäin olemmekin erottamaton parivaljakko.
Niin, mää voin vaikka avata jotain musta aluksi. Mä oon siis Särmä ja syntyperältään populaatiokissa. Mulla lukee papereissa mukamas aivan uniikit tuntomerkit; musta väri ja valkoiset merkit. No huh, ei sitten varmaan tuu heti toista samanlaista vastaan. No, mä täydentäisin tuota kuvausta vielä ainakin sanoilla, särmä tyyppi ja kiiltävä musta turkki, niin vaihtoehdot edes vähän harvenisi.
Tutuilta ja luottamukseni saaneilta ihmisiltä suorastaan kerjään rapsutuksia, ne voivat nostaa ja pitää minua jopa hetken sylissäänkin. Sohvalla en kuitenkaan sylissä viihdy. Lähtökohtaisesti ja historiaani peilaten suhtaudun varauksella uusiin, mulle outoihin asioihin: tuntemattomat ei mua kopeloi, eikä ota syliin, siitä pidän kyllä itse huolen.
Vakio tähystyspaikaksi on muodostunut olohuoneen keskipiste, josta on hyvä tarkkailla ympäristöä ja hallita maailmaa, edes imuri ei säikäytä mua pois sieltä. Ja sen verran voisin tässä vielä lisää kuvailla itseäni, että mulla on sitten kova ja kauaskantoinen ääni, silloin siis kun mulla on asiaa. Eli hop hop, tällöin palvelusväki nopeasti paikalle, Särmällä on asiaa. Ja leikkiminen kuuluu nykyään mun päivän perusrutiineihin.
Ja sitten, voin mä jotain paljastaa myös mun kaverista Naarmusta. Se on itse asiassa mun paras kaveri. On täällä muitakin hyviä kavereita, mutta eniten me painitaan keskenään ja tullaan hyvin toimeen yhdessä. Naarmu on kanssa lähtöisin samoista maisemista ja sen tuntomerkitkin on melkein kuin suora kopio mun papereista. Naarmu on ehkä vielä hieman arempi minuun verrattuna tai oikeastaan ollaan arkoja eri asioiden suhteen.
Molemmat syödään kyllä suoraan kädestä, siis herkkuja, mutta Naarmu ei vielä ole niin sinut sen kanssa, että sitä rapsutellaan, koskea antaa jo lyhyesti kuitenkin. Ja kyllä sekin siinä palvelusväen jaloissa pyörii ja ruokajonossa istuu ensimmäisenä, mutta sylissä oleminen on vielä liian jännää. Imurikin saa sen vielä vaihtamaan makuupaikkaa toiseen huoneeseen. Ja jos mää mau’un kovaan ääneen, niin Naarmu sitten kurnuttaa kulkiessaan tai kun leikkikaveri on hakusessa.
Jotain tämmöstä siis kuuluu tänne … Ai niin. Käytiin me siellä lääkärissäkin. Kyllä me muuten kaikkemme laitettiin peliin, rimpuiltiin ja juostiin ympäri taloa ennen kuin ne meiät kiinni sai. Ilman mitään erityistä vikalistaa kotiin palattiin ja leikit sitten taas jatkui vanhaan malliin.
Mainitsen tässä vielä jotain meille tärkeästä seikasta, nimittäin meidän kotikokin valmistamista aterioista. Nyt toi meiän vuorokauden ruokaympyrä muodostuu laadukkaasta raakaruuasta, märkäruuasta sekä kuivanappuloista ja tietenkin namiraksuista. Ja jos yrittää huiputtaa meitä huonompi laatuisella ruualla, niin turha yrittää, ne jää lautaselle. Ja mää tunnustan, että mää oon vähän kuitenki se ronkelimpi syömään, Naarmulle vastaavasti uppoaa kaikki, eli 1+2, syömme hyvin. Ja musta toi Naarmu joskus ruokailun jälkeen muistuttaa vähän päärynää (hihii), kun taas mulla linjat on edelleen kohdallaan, myös syömisen jälkeen.
Lopuksi vielä voisin lisätä, että me ollaan tämmönen rauhallinen ja sosiaalinen kissapari ja tullaan toimeen hyvin muidenkin ystävällisten kissojen kanssa. Populaatiokissojen taustasta johtuen arastelemme edelleen ihmisiä, joihin luottamus on vasta rakenteilla. Samoin perhe, jossa on koira tai pieniä lapsia, saattaisi olla meille ahdistava paikka.
Tämmösiä … Särmä & Naarmu