

Kanit ovat eläneet samassa kodissa useamman vuoden. Kaverukset ovat liikkuneet vapaasti omakotitalossa, joten reviirin rajaaminen häkkiin ei sovi.
Aiempi omistaja joutui luopumaan kaneista terveyssyistä, joten väliaikaisesti he asustavat meillä Tampereella. Kanit ovat olleet myös meillä vapaasti, mutta rajatulla alueella, kuten parvekkeella. Kaneja voi myös ulkoiluttaa omilla valjailla, kunhan ovat saaneet ensin rauhassa tutustua pihaympäristöön ja uuteen kotiin.
Aiemmassa kodissa kanit ovat tottuneet lapsiin ja muihin kotieläimiin, kuten lampaisiin. Omien lemmikkikaniemme kanssa on kuitenkin nujakoitu, joten ovat määrätietoisia reviiristään.
Oliivi (noin 3v, leikattu ja rokotettu naaras): Oliivi ei juuri tykkää olla sylissä, mutta antaa silittää ja käsitellä itseään. Oliivista kannattaa kuitenkin ottaa vahva ote esim. kynsiä leikatessa, koska voimaa ei kanista puutu. Oliivi on aluksi ujo, mutta tottuessaan ympäristöön ja ihmisiin, liikkuu ja tutkii uteliaasti, mutta varovasti. Oliivi hakeutuu mielellään Titon seuraan unille tai yhteiselle tutkimusmatkalle. Rodultaan kääpiöluppa, mutta hyvin kookas yksilö. Väritykseltään ruskea.
Tito (noin 5v, leikattu ja rokotettu uros): Tito on rauhallinen ja läheisyydestä pitävä kani, eikä juurikaan ujostele uusia ihmisiä. Tito tulee vapaaehtoisesti syliin ja viereen ja tykkää rapsuttelusta. Tito on helppo käsiteltävä, mutta takajalkoihin koskemisesta hän ei innostu. Turkki on pitkänpuoleinen ja vaatii hieman enemmän harjaamista turkin vaihdon aikana. Rodultaan kääpiöluppa/leijonanharjas. Väritykseltään siniharmaa.
Erityishuomio: Titolla on todennäköisesti pasteurelloosi, joka ilmenee stressin aiheuttamana silmän vuotamisena. Muilla kaneilla ei ole huomattu oireita. Kanit ovat yhdistelmärokotettu 05/2023 ja käytetty perus terveystarkastuksessa. Tarkastuksessa ei löydetty poikkeavaa. Rokotuskortit tulee pupujen mukaan!
Tito ja Oliivi ovat tiivis pari, joten heitä emme tohdi luovuttaa eri koteihin.
Kaneilta ei löydy korvatatuointeja tai kasvattajan papereita. Mukaan tulee rokotuskortti. Yhdistelmärokote annettu 05/2023. Luovutusmaksu koko poppoolle 100 €. Kaneista tehdään luovutussopimus. Jos kanit eivät sopeudu uuteen kotiin, niin voimme ottaa heidät takaisin.
Yhteystiedot sähköpostilla junopietila (a) gmail.com tai puhelimella 044 349 3677.