Ratamo on 4.9.24 syntynyt narttu, joka etsii koirakaverillista, haukkumisen kestävää kotia.
Ratamo on alle vuoden ikäinen paperiton mittelspitz narttu, jolla painoa tällä hetkellä noin 6kg.
Ratamon mielestä kivointa puuhaa on kavereiden kanssa leikkiminen ja tästä syystä hänelle etsitäänkin kotia, jossa olisi kärsivällinen, leikkisä ja reipas koirakaveri valmiina. Ratamosta lähtee ääntä erityisesti leikkiessä ja ruokaa odottaessa. Kaverin korvaan on kiva huudella ja hännästä vetää. Tästä syystä etsimme Ratamolle kotia omakotitalosta, jossa haukkuminen ei aiheuta ryppyjä naapurisopuun.
Ratamo on luonteeltaan hiukan varautunut uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, mutta on tilapäiskodissaan kovasti reipastunut uusien kokemusten myötä. Tutustuttuaan nauttii kovasti rapsutuksista ja sylipaikasta. Tästä syystä emme kuitenkaan luovuta tyttöä kotiin, jossa on pieniä lapsia. Yläkouluikäisiin lapsiin Ratamo luultavasti sopeutuisi.
Sisäsiisteysasioita typyn kanssa harjoitellaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta tarpeet tulevat myös ulos. Olethan kuitenkin henkisesti varautunut pissa-kakkarumbaan? Hihnassa liikkuminen ja lenkkeily on alkanut sujua ihan mukavasti ja Ratamo tykkääkin liikkua monipuolisesti. Parasta on jos reitiltä löytyy lätäkkö tai oja jossa rypeä ja sukellella, Ratamon toinen nimi onkin nykyään Rapa-ripa.
Ratamon turkista jouduttiin pahimpia takkuja leikkaamaan yhdistykselle tullessa ja turkki kaipaakin jatkossa säännöllistä hoitoa. Ratamon turkki tuntuu keräävän hienosti kaiken irtaimen mukaan ulkoa, eli harjaa pääsee luultavasti näyttämään ihan päivittäin. Turkki on kasvanut mukavasti ja sitä piisaa, tulevaisuudessa turkki varmasti vielä muuttaa muotoaan kun aikuisuus ja karvan vaihtuminen alkavat vaikuttaa.
Ratamo on päässyt harjoittelemaan kotikoiran juttuja vasta tovin, joten kärsivällisyyttä ja huumorintajua tulevalta omistajalta kaivataan. Mutta vastapainoksi Ratamosta saa varmasti uskollisen ja vähän hömpän kaverin kaikenlaiseen touhuamiseen ja myös sohvapäikkäreille.
Ratamo luovutetaan madotettuna, sirutettuna ja rokotettuna. Ratamo kävi myös hammashoidossa, jossa tytöltä poistettiin vauvahampaita uusien tieltä. Hammashoitoa joudutaan tulevaisuudessa muutenkin luultavasti tekemään säännöllisesti pienestä suusta johtuen. Tulevan kodin tulee sitoutua steriloimaan Ratamo erikseen sovittuna aikana. Tulevan kodin tulee myös rekisteröidä Ratamo Ruokaviraston koirarekisterissä nimiinsä.

