Dina

Sijainti: Hämeenkyrö
Luovutusmaksu: 300
Syntymäaika: 2019

Dina on 9.5.2019 Suomessa syntynyt noin 27 kg painava suomenlapinkoira/Labradorinnoutaja narttu. Dina on ollut tärkeä osa perhettämme pennusta saakka. Lasten myötä elämäntilanteemme on kuitenkin muuttunut, eikä Dina ole sopeutunut elämään pienten lasten kanssa. 

Dina on saanut elää tähän asti maalla ja temmeltää vapaana omalla pihalla. Kaupunkielämä ei sovi Dinalle.

Luonne

Ihmisrakas ja innokas koira. Ei sovellu perheeseen, jossa pieniä lapsia. Rakastaa herkkuja ja syömistä eli on ruuan avulla motivoitavissa. Toisten koirien kanssa tulee vaihtelevasti toimeen ja ensisijaisesti tulisi ainoaksi koiraksi. Dina on tottunut kissoihin.

Hihnassa koirien kohtaaminen on haaste ja aiheuttaa remmirähjäystä. Vapaana metsässä saattaa innostua riistasta, mutta palaa nopeasti takaisin ihmisen luo.

Dinalle on tärkeää päästä osallistumaan kaikin tavoin perheen arkeen. Rakastaa myös sohvalla vieressä köllöttelyä ja rapsutuksia. 

Dina on kotona todella nätisti, eikä ole koskaan kärsinyt eroahdistuksesta tai aiheuttanut minkäänlaisia tuhoja. On myös täysin sisäsiisti. Ei ole paukkuarka.

Terveys

Dinan lonkat on kuvattu ja toisessa lonkassa on löysyyttä. 2025 kesällä aloitettiin kuukausittaiset librela-pistoshoidot, joiden avulla on vetreytynyt huomattavasti. Hoidon tukena pyritään pudottamaan painoa

Juoksulenkille Dinasta ei ole, mutta erityisesti metsälenkeillä nauttii olostaan. Dinan kanssa on parasta ulkoilla maltillisen mittaisia ja rauhallisia lenkkejä. 

Dina on steriloitu, saanut pentuna kaikki Suomessa suositellut rokotteet ja säännöllisesti madotettu. Dina on myös sirutettu (tästä paperit tallessa), mutta edellisillä kerroilla sirua ei ole syystä tai toisesta saatu eläinlääkärissä luettua. 

Dinasta tehdään luovutussopimus ja luovutusmaksu on 300 €. Yhteydenotot: eskolaelina2412@gmail.com