Minä se täällä vaan, Mochi nimittäin! Olen nuori kissarouva ja etsin kärsivällistä ja rauhallista kotia.
Minun arvellaan syntyneen n. vuonna 2024 ja olen populaatiotaustainen. Olen päässyt hiljattain pentujen kasvatushommista, ja nyt on sitten kuulemma minun aikani olla valokeilassa ja löytää kiva koti, jossa lekotella loppuelämäni. Toden totta, nuoresta iästäni huolimatta olisi kyllä mukava jo asettua aloilleni!
Tykkään syöksyä tunnelin läpi ja leikkiä palloradalla sekä pienillä leluilla, joita saalistan ja viskelen ympäriinsä. Ihmisten leikitysyrityksille huiskan kanssa olen kuitenkin toistaiseksi lähinnä naureskellut viiksiini. Muihin harrastuksiini kuuluu useat nokoset päivittäin, herkuista unelmointi, tutkimusretkeily sekä uusien piilopaikkojen kartoitus.
Kun saavuin tänne tilapäiskotiin, piileskelin pitkään ja olin kovin varuillani. Olen siihen nähden kyllä edistynyt jo valtavasti – leikin ja oleskelen nykyään aika rennosti tuttujen seurassa, mutta vieraat ihmiset saavat minut vielä helposti piiloutumaan ja vetäytymään.
Luonteeltani olen ujo, lempeä ja tarkkaavainen. Olen ollut alusta asti täällä tilapäiskodissa melko rauhallinen, mutta kuitenkin päivä päivältä leikkisämpi. Uskallan jo ottaa herkkuja kädestä ja viime aikoina olen alkanut ruoka-aikaan kehrätä ja puskea palvelijani jalkoja hänen suureksi riemukseen. Muuhun koskemiseen en ole kuitenkaan vielä ollut valmis, paitsi joskus on palvelija saanut ohimennen lähes huomaamattani silitettyä hetken selkääni. En ole ollenkaan varma tuleeko silittely tai varsinkaan sylittely koskaan olemaan oikein minun juttuni, ja se täytyy tulevan kotini sitten vaan hyväksyä, jos näin on.
Uskon, että voisin hyötyä reippaasta ja rohkeasta kissakaverista, jonka seurassa voisin oppia luottamaan ihmisiin ja ympäristööni. Minkään päällepäsmärikissan kaveriksi en halua muuttaa, etten joudu liikaa pomotetuksi, hui! Ihannekaverini olisi kissasosiaalinen ja leikkisä, mutta ei liian dominoiva tyyppi. Kodin ainoaksi kissaksi en sovi.
Etsin kotia, jolla olisi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tällaista ainakin aluksi ujompaa kaveria kohtaan. Sellaista kotia, joka antaa tilaa ja malttaa odottaa, että tulen pikkuhiljaa ulos kuorestani – se kyllä kannattaa, sillä sisältä olen kuulemma täyttä kultaa. Tai ehkä pehmeää unelmaa kuten niissä mochi-herkuissakin, joiden mukaan minut on nimetty! En sovi arkuuteni takia perheeseen, jossa on pieniä lapsia, ja muihin eläimiin kuin kissoihin en ole tottunut.
Hampaita ja terveyttäni täytyy tietysti tarkkailla ja hoitaa, ja ruuan pitää olla laadukasta. Toivoisin myös esimerkiksi lasitettua parveketta tai isoa maisemaikkunaa, josta voisin turvallisesti tarkkailla ympäristöä vaikkapa korkealta kiipeilypuun päältä. Valjasulkoilijaa minusta ei ehkä koskaan tule.
Mitäs sanot? Jos kolahti, niin pistäpä pirauttaen, niin jutellaan lisää!
