Kuna

Sijainti: Lempäälä
Luovutusmaksu: 200
Syntymäaika: n. 2021

AVIn pitopaikkatunnus: 24500557

Kiinnostuitko adoptiosta?

Jos kuvauksen perusteella kotisi voisi olla juuri sopiva, soita meille soittoaikojen puitteissa. Katso myös adoptoijan ohjeet.
Huom: otamme vastaan tiedusteluita adoptoitavista kissoista vain puhelimitse soittoaikoina.

Mijauu, minä olen Kuna! Olen syntynyt arviolta 2021, leikattu kollipoika, ja etsin omaa loppuelämän kotiani. Vaikka ilmeeni on joskus vähän vakava, älä anna sen hämätä, sillä olen oikeasti todella suloinen, kiltti ja ennen kaikkea leikkisä kaveri. Huiskaleluilla ja ruualla pääset takuulla sydämeeni!

Kun opin tuntemaan ihmisen, rakastan rapsutuksia ja nautin niiden läheisyydestä. Minulla on populaatiotausta, joten ihmiset ovat vielä vähän jännittäviä. Saatan joskus tervehtiä uudessa tilanteessa pienellä sähähdyksellä – se on enemmän vanha tapa kuin oikea mielipide sinusta. Tilapäiskotini uskoo, että minusta voisi ajan kanssa kuoriutua ihan oikea sylikissakin, mutta lupauksia en vielä uskalla antaa. Minulle tärkeintä on, että saan edetä omaan tahtiin.

Yksi asia on kuitenkin aivan varma: tarvitsen kissakaverin. Olen tullut tilapäiskodissa hienosti toimeen muiden kissojen kanssa, ja viihdyn niiden seurassa erinomaisesti. Minulle sopisi parhaiten leikkisä, nuori ja lempeä kissaystävä tai miksei useampikin. Lapsista minulla ei vielä ole kokemusta. Rauhalliset, vähän isommat lapset voisivat hyvinkin sopia minulle, kunhan ymmärtävät antaa minulle aikaa tutustua. Pienistä lapsista en osaa vielä sanoa.

Tutustu myös meihin!

Ilias

Ilias

Miau ja tervehdys! Nimeni on Ilias, ja olen v. 2017 syntynyt suloinen ja ihmisrakas kissaherra, joka etsii loppuelämän kotiaan.

lue lisää
Esmee & Arianna

Esmee & Arianna

Heippa! Olemme Arianna ja Esmee, kaksi nuorta tyttökissaa. Etsimme yhteistä kotia, jossa olisi tilaa painiotteluille, päiväunille ja jumppatuokioille.

lue lisää
Peippo

Peippo

Tsirp tsirp, olen aavistuksen yrmeäilmeinen, mutta hyvin sympaattinen ja pohjimmiltani kultasydäminen kissaherra Peippo.

lue lisää