Olen vuonna 2017 syntynyt kissatyttönen – nimeni on Ansa. Synnyin eläinsuojelun hoiviin villikissan pentuna. Valitettavasti tieni on kulkenut monen kodin kautta, ja tässä tilapäiskodissa olen asustellut nyt vuoden verran.
Aluksi aristelin ihmisiä kovasti, enkä antanut kenenkään silitellä minua. Mutta nykyään on toisin! Kun ihminen on paikoillaan, tunnen oloni turvalliseksi. Kun hoitajani istuu sohvalle, olen oitis hänen sylissään. Nukumme myös vierekkäin. Hoitajaani luotan jo niin paljon, että seurailen mielelläni hänen touhujaan ja menen aina häntä vastaan kun hän tulee kotiin.
Tilapäiskodissani asuva lapsi pelottaa minua vielä jonkin verran. Etsinkin sellaista loppuelämän kotia missä asustaa lisäkseni vain rauhallista elämää viettäviä aikuisia. Aikaisemmin minulla oli seuranani veljeni, mutta tällä hetkellä asun kodin ainoana eläimenä ja hyvä niin, näin viihdyn parhaiten.
Leikin iltaisin hiirelläni tai muulla mielenkiintoisella esineellä itsekseni, en vielä ole tottunut leikkimään ihmisen kanssa. Mutta olisi kiva opetella! Seurailen mielelläni ikkunasta myös oravien ja lintujen touhuja. Siinäpä ne päivät kuluvat.
Olen oikein siisti ja kiltti tyttö. En tee tarkoituksella tee tuhoja, ja asioin siististi hiekkalaatikolla. Kynsieni hoidossa on vielä vähän opettelemista, en ole tottunut niiden leikkaamiseen.
Niin, saatan näykkäistä kun oikein nautin hellittelystä tai oloni tehdään liian ahtaaksi. Mutta siitäkin tavasta pääsen varmasti eroon kunhan luottamus on hyvällä tasolla.
Minulla on herkkä masu ja imeytymishäiriö, mutta ovat täällä löytäneet minulle ruoan, mitä pystyn syömään ja oireeni pysyvät poissa. On tärkeää, että tuleva kotini jatkaa helposti sulavan ruoan antamista minulle. Eläinlääkäri ohjasi verikoekontrolleille seuraavan kerran tammikuussa, se jää uuden omistajani huolehdittavaksi.
