Kurrmau! Täällä Minnie, pehmoinen ja rauhallinen, mutta perin yksinäinen mamma vailla uutta ihmis- ja kissaseuraa.
Olen syntynyt arviolta 2015–2017 ja saanut silloin aikanaan pentuja. Asuin sitten monet vuodet yhdessä poikani kanssa ja olimme aika erottamaton parivaljakko, kunnes tänä keväänä poikaparka sairastui, eikä enää palannutkaan takaisin yhdeltä eläinlääkärireissulta.
Kun kaveri vielä oli seuranani, minä olin hiljainen, rauhallinen ja ujo sivustaseuraaja, mutta uteliaana tulin kyllä ihmisiinkin tutustumaan reippaan kaverini perässä. Leikkimäänkin opin hänen esimerkistään, ja sain viimein karistettua pahimmat liikakilot, joita oli ehtinyt kertyä.
Nyt yksin jäätyäni olen hämmentynyt ja yksinäinen, maukuilen ja haen ihmisten seuraa ja silityksiä, ja lohdutan itseäni kehräämällä oikein lujaa. Unohdan hetkeksi kaipuuni, kun saan leikkiseuraa. Tykkään jahdata onkea ja murhata leluja, ja välillä innostun spurttaamaan räsymatot rullalle. Tykkään myös katsella lintuja ikkunasta ja uinua kaikissa löytämissäni mammakissankokoisissa laatikoissa.
Kaipailisin kovasti uutta kotia, jossa olisi mieluusti myös rauhallinen, ehkä jo vähän vanhempi kissakaveri seuraksi. Muutenkin saisi olla suhteellisen rauhallinen talous ilman koiria tai pieniä lapsia.
Nimittäin, jos kavereiksi päästään, niin minä sitten saatan vaikka kesken silitysten ihan kevyesti näykkäistä. En tarkoita sillä mitään pahaa, vaan se on osa sosiaalista kommunikaatiotani, joten toivoisin, ettei uusi laumani heti pienestä hermostuisi. Minä siinä vain koitan ilmaista hienostuneita silittelytoiveitani! (Tämmöinen ”love bite” on kuulemma meillä emokissoilla yleisempi tapa kuin muilla!)
Olen ollut aiemmin kovin ylipainoinen, mutta ihan tavallisella märkäruokadieetillä painon pitäisi pysyä kurissa, kunhan vain en pääse vapaalle kuivaruokalaarille. Minulla on todettu kissojen hammassyöpymäsairaus, joka edellyttää vuosittaista hammashuoltoa, ja uuden omistajan on syytä perehtyä asiaan etukäteen. Seuraava hammashuolto olisi loppuvuodesta 2026. Lisäksi tämän ikäiselle seniorikissalle vuosittaiset terveystarkastukset ovat muutenkin tarpeen, ne on siis syytä tehdä samalla. Eläinlääkäri ei osannut ihan varmuudella sanoa, onko minua leikattu vai, joten minua ei vahingossakaan sovi päästää pelehtimään leikkaamattomien urhojen kanssa! Jos vielä selviää, että minua ei olekaan leikattu, niin PESU korvaa leikkauksen.
Löytyisikö teiltä sopiva koti ja ymmärtäväistä seuraa yksinäiselle karvapallerolle?
