Kurrmau! Täällä Minnie, pehmoinen ja rauhallinen, mutta perin yksinäinen mamma vailla uutta kotia rauhallisen kissan kaverina tai ainoana kissana.
Olen syntynyt arviolta 2015–2017 ja saanut aikanaan pentuja. Asuin sitten monet vuodet yhdessä poikani kanssa ja olimme aika erottamaton parivaljakko, kunnes poikaparka sairastui eikä yhdeltä eläinlääkärireissulta enää palannutkaan takaisin tilapäiskotiimme.
Kun kaveri vielä oli seuranani, minä olin hiljainen, rauhallinen ja ujo sivustaseuraaja, mutta yksin jäätyäni olen alkanut hakea enemmän ihmisten seuraa, silityksiä ja virikkeitä. Nautin silityksistä ja turkkini harjaamisesta. Tykkään jahdata onkilelua omaan hiukan kömpelöön tapaani ja toisinaan murhaan leluja. Olen hyvin ruokamotivoitunut, joten pidän pulmapeleistä ja heiteltyjen kuivaraksujen perään töpsöttelen oikein juoksujalkaa. Tykkään myös vain makoilla lähelläsi ja seurailla touhujasi, katsella lintuja ikkunasta ja uinua kaikissa löytämissäni mammakissankokoisissa laatikoissa.
Kaipailen kovasti menettämäni kissakaverin seuraa, mutta saatan olla aika valikoiva kissaseurani suhteen. Olen tavannut pari uutta kissatuttavuutta ja ilmaissut heille napakalla käpälällä, että hehän eivät olleet ollenkaan se täysin sama ja oikea kissakaveri, jota minä kaipaan. Kehtasivatkin olla eri kissoja! Vaikka siis kaipaan kissaseuraa, en välttämättä kelpuuta ihan ketä tahansa kaverikseni, ja hyvänkin ”matchin” kohdalla tutustumiseen ja totutteluun voi mennä aikaa.
Kaverikissan täytyisikin olla hyvin lunki tapaus, joka ei olisi liian tunkeileva ja joka ei hätkähtäisi pienistä ärhentelyistäni, joita saatan tutustumisvaiheessa varmuuden vuoksi esittää. Uudessa kodissa pitäisi myös olla meille molemmille mukavasti tilaa. Ja tietysti uuden ihmiseni pitäisi olla perehtynyt siihen, miten aikuisia kissoja totutetaan toisiinsa.
Koska sellaiset täydelliset kissakaverit ovat aika harvassa, niin voin myös muuttaa uuden kodin ainoaksi kissaksi. Siinä tapauksessa on erityisen tärkeää, että saan tarpeeksi seuraa ja virikkeitä ihmisiltä. Yksin en tahtoisi viettää pitkiä päiviä. Arvostaisin suhteellisen rauhallista kotia ilman koiria tai pieniä lapsia.
Ihmiseni eivät saisi olla hirmuisen herkkänahkaisia, sillä minä sitten saatan vaikka kesken silitysten ihan kevyesti näykkäistä. En tarkoita sillä mitään pahaa, vaan se on osa sosiaalista kommunikaatiotani, joten toivoisin ettei uusi laumani heti pienestä hermostuisi. Minä siinä vain koitan ilmaista hienostuneita silittelytoiveitani! (Tämmöinen ”love bite” on kuulemma meillä emokissoilla yleisempi tapa kuin muilla!) Myös oikein turhautuneena saatan päätyä pieneen näykkäisyyn, mutta yleensä silloin siihen on kyllä ihan oikea syy.
Esimerkiksi pitkät päivät yksin eivät ole mieleeni, ja vaikka en olekaan purkanut tuntojani tuhotöihin, saatan kotiin tultuasi osoittaa turhautumiseni vaatimalla huomiota näykkäisyllä. Olisi ihanteellista, jos uudessa perheessäni olisi muutama ihmishenkilö, eikä yksinoloaikani päivittäin muodostuisi pitkäksi. Elekieltäni lukemalla ja ennakoimalla voit hyvin välttää useimmat näykkäisyni, ja osuessaankin hampaani ovat varsin hellävaraiset.
Olen ollut aiemmin kovin ylipainoinen, mutta ihan tavallisella laadukkaalla märkäruokadieetillä painon pitäisi pysyä kurissa, kunhan vain en pääse vapaalle kuivaruokalaarille. Minulla on todettu kissojen hammassyöpymäsairaus, joka edellyttää vuosittaista hammashuoltoa, ja uuden omistajan on syytä perehtyä asiaan etukäteen. Seuraava hammashuolto olisi loppuvuodesta 2026. Lisäksi tämän ikäiselle seniorikissalle vuosittaiset terveystarkastukset ovat muutenkin tarpeen, ne on siis syytä tehdä samalla.
Eläinlääkäri ei osannut ihan varmuudella sanoa, onko minua leikattu vai ei, joten minua ei vahingossakaan sovi päästää pelehtimään leikkaamattomien urhojen kanssa! Jos selviää, että minua ei olekaan leikattu, niin PESU korvaa leikkauksen.
Löytyisikö teiltä sopiva koti ja ymmärtäväistä seuraa yksinäiselle mutta niiiin söpölle ja hellyydenkipeälle karvapallerolle
