Miumau, olen Nix! Olen noin vuonna 2018 syntynyt kissaherra ja etsin syliä johon kiivetä. Vastaan myös nimiin Niksu, Niksukka ja Niksuli – rakkaalla kissalla on monta nimeä!
Olen oikea sydänten varastaja, sillä rakastan sylityksiä ja halituksia yli kaiken. En arasta uusia ihmisiä, kunhan heiltä vaan rapsutuksia saan. Osaan pyytää lisärapsutuksia nätisti tassua näyttämällä tai pienellä maukaisulla, jolle tilapäiskotini kylläkin enemmän naurahtaa. Välillä innostun leikkimään itsekseni, ja rakastan pienissä pyrähdyksissä jahdata laservaloa. Nukkumaan tulen jalkopäähän tai välillä jopa kyljen viereen.
Olen siis oikea seuraherra, joten tulevassa kodissani on tarpeen olla taattua ihmisseuraa, jolta saada huomiota. Olen aina ovella vastassa, kun tilapäispalvelijani tulee töistä kotiin. Olen myös tullut toimeen edellisen kissakaverin kanssa.
Minulla oli edellisessä kodissani oireina hutipissailua ja ummetusta, mutta hutipissailu on kadonnut täysin täällä tilapäiskodissa ruokavalion muutoksella. Tällä hetkellä syön paria märkäruokamerkkiä pienillä nappula-täydennyksillä, ja nämä ruuat kelpaavat minulle mainiosti! Ummetusta minulla oli vain tilapäisesti, kun tänne tilapäiskotiin päädyin. Uudet paikat siis saattavat minua hiukan ahdistaa, mutta niihin totun kuitenkin nätisti. Olen muuten tosi hyvävointinen kissapoika, mutta minulla on harmikseni tuo kissoilla niin yleinen hammassyöpymäsairaus. Hampaani on hoidettu kuntoon PESUlla ollessani, mutta uusi omistajani sitoutuu käyttämään minua vuosittain hammastarkastuksessa ja -hoidossa.
Olisiko sinusta minulle ihminen, jonka sylissä kehrätä?







