*VARATTU* Apila on 4.9.24 syntynyt uros, joka etsii koirakaverillista, haukkumisen kestävää kotia.
Apila, tuttujen kesken Paplari, on alle vuoden ikäinen paperiton mittelspitz uros, jolla painoa tällä hetkellä noin 6kg.
Apilan mielestä kivointa puuhaa on kavereiden kanssa leikkiminen ja tästä syystä hänelle etsitäänkin kotia, jossa olisi kärsivällinen, leikkisä ja reipas koirakaveri valmiina. Apila jännittää jonkin verran uusia ihmisiä ja koirien kanssa Apila tuleekin helpommin juttuun, joten reipas koirakaveri voisi hyvin rohkaista Apilaa tulemaan ulos kuorestaan.
Apilasta lähtee jonkun verran ääntä, vaikka ei tunnu tässä porukassa olevan kuitenkaan se pahin haukkuja. Haukku kyllä parhaimmillaan halkaisee tärykalvon, sen verran kimakka ääni on esimerkiksi ruokaa odottaessa. Parhaiten Apila varmasti viihtyisi omassa rauhassa omakotitalossa, jolloin äänijänteiden availu ei aiheuta hankaluuksia naapureiden kanssa.
Apila on hitaasti lämpiävä, uudet ihmiset, paikat ja asiat jännittävät enemmän tai vähemmän. Apila tarvitseekin kodin jossa on kärsivällisyyttä ja aikaa tutustuttaa pientä poikaa ihmeellisiin asioihin. Tutustuttuaan Apila nauttii kyllä rapsutuksista ja sylipaikasta, välillä rasittavuuteen asti. Emme kuitenkaan luovuta poikaa kotiin, jossa on pieniä lapsia. Yläkouluikäiset luultavasti tapauskohtaisesti ok.
Sisäsiisteysasioita pojan kanssa harjoitellaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta tarpeet tulevat myös ulos. Olethan kuitenkin henkisesti varautunut pissa-kakkarumbaan? Hihnassa liikkumista ja lenkkeilytoimintaa täytyy myös treenata, sillä maailmassa on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa.
Apilan turkki on muhkea ja oli myös muhkeasti takussa yhdistykselle tullessa. Pahimmat takut leikattiin pois ja turkkia tuleekin hoitaa säännöllisesti. Apila on päässyt harjoittelemaan kotikoiran juttuja vasta tovin, joten kärsivällisyyttä ja huumorintajua tulevalta omistajalta kaivataan.
Apila luovutetaan madotettuna, sirutettuna ja rokotettuna. Apila kävi myös hammashoidossa, jossa pojalta poistettiin vauvahampaita uusien tieltä. Hampaiden hoitoon tulee varautua myös tulevaisuudessa, kun kyseessä on pieni koira jolla on pieni suu. Tulevan kodin tulee sitoutua kastroimaan poika erikseen sovittuna aikana. Tulevan kodin tulee myös rekisteröidä Apila Ruokaviraston koirarekisterissä nimiinsä.
