Misse

Sijainti:
Luovutusmaksu:
Syntymäaika:

AVIn pitopaikkatunnus: 24500557

Missen kuulumisia

Misse-koira asustelee nykyään Nokialla ja mitä ilmeisimmin nauttii elämästään. Emäntää (jonka Misse siis tuntuu usein omistavan, ei toisinpäin) täytyy vahtia ja ulkoiluttaa vähintään kolmesti päivässä, usein on kiva lähteä ulos aamuun jo vaikka viideltä. Misse on sopeutunut uuteen kotiin hyvin, tosin joskus vielä vieraat ja miehet saattavat ujostuttaa. Emännän kanssa on tullut reissattua junilla ja busseilla Lapissa asti, joskus junan eläinvaunusta löytyi löytökaverikin matkan ratoksi.

Misse kävi lääkärissä poistattamassa pari hammasta, ja sydänlääkkeitä täytyy syödä edelleen, mutta sydänvaiva ei menoa haittaa, ja lääkkeiden avulla täyttä koiran elämää voi elellä ihan hyvin. Emäntä on perustanut Misselle rahastopankin, jonne Missen ihmiskaveritkin välillä laittavat rahaa, siellä on mistä ottaa, jos lääkärille tulee taas tarvetta. Koiran elämä on muutenkin turvattu; mikäli emäntä vaikka sairastuisi ja koiranhoitoapua kaivattaisiin, Misselle on valittu kummitäti, joka astuu remmiin hoitamaan karvaista ”kummilastaan”.

Tutustu myös meihin!

Vilma

Vilma

Vilma on 16-vuotias leikattu tyttö kissa, joka etsii loppuelämän kotia.

lue lisää
Haavetassu

Haavetassu

Olen oman arvoni tunteva, rohkea ja erittäin utelias, aivan vastustamaton tyttökissa nimeltä Haavetassu.

lue lisää
Aidan

Aidan

Aidan [Eiden] on 6-vuotias pitkäkarvainen kastroitu chihuahua uros.

lue lisää