Rummy, joka uuteen kotiin päästyään nimettiin suomalaisittain Rommiksi, muutti laumamme jäseneksi pitkän sijaiskotimajoituksen päätteeksi lokakuussa 2012. Ajauduin Pesun nettisivuille jonkin aikaa sen jälkeen, kun rakas kaniherramme nukkui pois ja kotiin jäi leskirouvamme Gini, 4,5-vuotias temperamenttinen pieni kääpiöluppadiiva. Hyvin pian oli selvää, ettemme halunneet yrittääkään jättää Giniä elämään yksinään niinä aikoina, kun lauman ihmisjäsenet ovat töissä tai muissa menoissaan, vaan uusi puoliso oli löydettävä. Rommi kuulosti Pesun kuvauksen perusteella juuri sopivan ikäiseltä, Ginin kokoluokkaa olevalta, ja kun pojan ilmoitettiin etsivän omaa naamanpesukaveria, oli minun pakko soittaa ja tiedustella herrasta tarkemmin. Ilmoitus sai myös ajattelemaan, että näinköhän nimi on enne ja kohtalolla oli sormensa pelissä, tuntui liian hyvältä sattumalta, että Gini saisi kaverikseen Rommin!
Rommin nuoruusvuodet olivat kuluneet isossa kanilaumassa. Tarkkaa syntymävuotta tai rotusekoitusta ei kukaan tiennyt. Poika oli ilmeisesti ollut pahnan pohjimmainen, ja rankka menneisyys näkyi ihmisarkuutena. Onneksi sijaismajoituksessa Rommi oli saanut opetella luottamaan ihmisiin, oppinut sisäsiistiksi ja saanut vähän kontaktia myös uusien kanineitien kanssa. Haimme Rommin Pirkanmaalta tänne Keski-Suomeen useiden puhelinkeskusteluiden jälkeen, joissa päätöksemme tarjota pysyvä koti tälle mustalle komistukselle vain vahvistui.
Rommin kotiutuminen sujuikin lopulta yllättävällä tavalla. Olimme varmoja, että edellistä sulhastaan pomottanut Gini ottaisi heti johtajan paikan, ja saattaisi aluksi jopa vihoitella reviirille tunkeutuneelle muukalaiselle. Ensimmäiset kontaktit päättyivät kuitenkin siihen, että Gini juoksi kauhuissaan Rommia karkuun, kun poika yritti tulla tekemään tuttavuutta ja vähän nuuhkuttelemaan. Vapaana ollessaan kanien piirileikki vain jatkui, eikä Gini antanut Rommin tulla itseään metriä lähemmäksi. Mitään aggressiivisuuden merkkejä kumpikaan ei onneksi osoittanut, Rommi oli vain hyväntahtoisen utelias ja olisi kovasti halunnut lähestyä tapaamaansa uutta kanirouvaa. Lopulta teimme radikaalin kokeilun: molemmat karvakorvat samaan häkkiin, jossa on pakko uskaltautua kontaktiin, kun karkuun ei pääse. Kokeilu kannatti! Pian Gini antoi Rommin tulla viereensä, ja mikäpä muu ahnaita kääpiökaneja paremmin yhdistäisi kuin ruoka: heinää syötin yhdessä, ja myös pellettikupeille uskaltauduttiin vierekkäin. Tästä tutustuminen etenikin vauhdilla, ja jo tasan viikko ensikohtaamisen jälkeen Gini ja Rommi makoilivat lattialla kylki kyljessä, ja saivat muuttaa asumaan yhteen samaan kanihuoneeseen.
Lopulta mitään tämän kummempia välienselvittelyjä ei tarvittu. Gini ja Rommi ovat nopeasti hioutuneet läheiseksi tutkapariksi, toisen päätä ja korvia pestään vuorotellen, ja minne Gini juoksee, Rommi seuraa vilkkaasti perässä. Rommi on osoittautunut melkoiseksi energiapakkaukseksi: pitkään ei paikoillaan makoilla, vaan hypätään heinää syömään, vesikupille, vessalaatikolle, kaveria moikkaamaan, taas heinäkortta maistamaan… Rommi ottaa usein myös kunnon vauhtispurtteja pitkin asuntoa, ja heittelee mennessään pukkihyppyjä. Aluksi Rommi oli kovin arka erityisesti uusille äänille, mutta nyt poika rohkenee jo jatkaa lepohetkeään, vaikka vieressä pomppaisikin leipä paahtimesta – enää ei tarvitse juosta karkuun, ehkä vain hieman korva heilahtaa. Myös ihmiskavereiden silitykset alkavat pikkuhiljaa kelvata, tämä hyväksytään hiljaa raksutellen.
Olemme kovin onnellisia, että kotilaumassa on jälleen toisiinsa rakastunut kanipariskunta, nuo meidän omat nelijalkaiset drinkkiainekset, Gini ja Rommi.
