Vilman kuulumisia
Olin jo parisen vuotta miettinyt karvaisemman perheenjäsenen hankkimista, eikä tyttäreni olleet ajatusta vastaan (jostain ihmeen syystä). Pikkuhiljaa ajatus selkeni ja ryhdyin katselemaan kani-ilmoituksia eri eläinsuojeluyhdistysten sivuilta. Henkilökohtaisesti minulle oli tärkeää antaa koti juuri eläinsuojelyhdistyksen kautta luovutetulle eläimelle, koska yhdistys osaisi todennäköisesti yhdistää oikean eläimen oikeaan kotiin.
Olin alkanut aikaisemmin kerämään tarvikkeita kanille, pikkuhiljaa ajan kanssa, kun tammikuussa sitten taas kerran poikkesin Pesun sivuille ja jäin katsomaan kania, joka poseerasi kuvassa hyvin terhakkaan näköisenä. Pyysin miesystävääni soittamaan mahdollisimman pian ja tiedustelemaan kyseisestä kanineidistä. Pian pääsimmekin katsomaan Vilmaa ja asiat sujuivat melko vauhdikkaaseen tapaan. Viikon verran jouduimme odottelemaan, että uusi häkki ehtisi saapumaan postissa ja pääsisimme noutamaan Vilman uuteen kotiinsa. Kaikki sujui mainiosti ja rauhalliselle tutustumiselle pyhitetty viikonloppu oli piste iin päälle. Ihana kanineiti hyväksyi uuden kotinsa.
Aluksi Vilma ei oikein pitänyt koskettelusta tai silittelystä vaikka muuten rohkean utelias olikin, mutta viikkojen kuluessa ja toisiimme tutustuessa silittelyhetket pitenevät. Päivä päivältä Vilma tulee rakkaammaksi. Kanineiti on varsinainen hyvänolonlähde iloloikkineen ja murrosikäisen elkeineen.
