No mutta Miu. Olen Tähkä, vuonna 2018 syntynyt seurallinen tyttökissa. Alkuun saatan antaa ujon vaikutelman, mutta vauhtiin päästessäni olen kilpparikissa isolla K:lla. Olen aina asunut toisen kissan kanssa, eli hakusessa kodin lisäksi on kissakumppani tai kaksi. Koirien ja pienten lasten suhteen en ole tuntojani avannut, joten niitä ei ole tilauksessa. Ihmisissä arvostan paikallaan pysyvyyttä, että saan silityksiä ihmisen päällä maatessani. Palveluhenkisyys sekä taito lukea eleitäni ja ajatuksiani katsotaan eduksi. Elämässäni on ollut menetyksiä ja muutoksia, joten tarvitsen turvallista ja rauhallista arkea.
Minua on rakastettu ja kohdeltu kauniisti; siitä kiitoksena sallin (vähän marmattaen) kaikenlaisen nostelun ja käsittelyn. Oikeita herkkuja vastaan saat jopa harjata pörröturkkini. Joskus ohjeistan oikeaa silityskohtaa tai hellyyshetken kestoa näykkäisemällä. Kiipeilen rohkeasti tasoilla ja hyllyjen päällä ja nautin, jos pääsen turvalliseen tarhaan tai lasitetulle parvekkeelle bongailemaan ulkomaailmaa.
Ihmisen läsnäolo kotona on minulle tärkeää. Seurailen kaikkia tapahtumia, osallistun etäpalavereihin vaikka olkapäältäsi ja tykkään kovasti leikkiä ihmisen kanssa. Palloista ja muista leluista en ole vielä innostunut. Olen taitava metsästämään kärpäsiä ja maistelen mieluusti myös sallittuja ja vähemmän sallittuja huonekasveja. Touhukkaasta luonteestani huolimatta olen aikuinen, omaa aikaani arvostava kissaeläin; palvelijan puurtaessa valvon tilannetta sujuvasti myös silmäluomieni läpi.
Täällä tilapäiskodissa olen tykännyt erityisesti samanikäisen kollipojan seurasta. Kissakaverini ei saa ottaa asioita liian vakavasti tai pyrkiä minua pomottamaan. Kissojen leikeissä olen nopea; tykkään juosta rymistellä, läimiä tassulla ja vähän pihistäkin. Tosi arka kaveri ei välttämättä nauti seurastani. En käy ketään kiusaamaan tai haasta riitaa, joten riittävän väljässä tilassa ja rauhassa edeten minulla on hyvät edellytykset ystävystyä uuden kissakaverin kanssa. Oman kodin pitää toki perehtyä kissojen tutustuttamiseen ja sitoutua toimimaan suunnitelmallisesti.
Minulla on todettu hammassyöpymiä, joten tarvitsen ainakin kerran vuodessa hampaiden röntgenkuvauksen. Edessä on todennäköisesti hampaiden poistoja. Seuraavan kerran hammaslääkäriin pitää mennä loppuvuodesta 2026. Olen täällä tilapäiskodissa tottunut sokerittomaan ja viljattomaan ruokaan. Kuivaherkkujen suhteen ruokahaluni on pohjaton, mutta niitä olen saanut vain aktivointimielessä. Jään odottelemaan hakemuksia omasta ihmisestä ja kodista. Otahan puhelin käpälään, niin jutellaan lisää.






