Näin kesäaikaan Pesu haluaa muistuttaa kaikkia lemmikkien omistajia eläinten kiinnipidosta -erityisesti luonnonvaraisten eläinten pesimäaikaan.

Syy siihen, miksi taajamissakin kulkee kissoja vapaana, on niiden huolettomuus, itsenäisyys ja viihtyminen seikkailu- ja saalistusmatkoilla. Tämän pidemmälle omistajat eivät sitten ajattelekaan. Ulkona ilman valvontaa liikkuvaa kissaa uhkaavat monet  vaarat kuten liikenne, myrkyt, väkivalta, taudit ja eksyminen. Jos annat kissasi kulkea vapaana, jätät lemmikkisi samalla näiden vaarojen armoille. Kissa voi vain yksinkertaisesti kadota. Kissojen vapaanapitäjät tulevat harvoin ajatelleeksi Suomen petoeläimiä. Ilveksiä, kettuja sekä kanahaukkoja voi tavata taajamienkin lähistöillä, mutta eritoten maaseudulla. Myös huuhkajalle kissa on mieluinen saalis.

Vapaasti kuljeksivista kissoista aiheutuu kaupunki- ja taajama-alueilla myös suoranaista haittaa naapurustolle. Paitsi että kissat ovat haittana naapureille, ne myös verottavat Suomen luonnonvaraisten eläinten populaatioita. Ruotsalaistutkimuksen mukaan kissojen kynsiin jää Suomessa vuosittain yli kuusi miljoonaa lintua, mikä näkyy jo varpus- ja fasaanikannoissa.

Harmittavan monet ulkokissat ovat edelleenkin leikkaamattomia, ja naaraat synnyttävät useita pentueita vuodessa vapaan ulkoilun seurauksena. Leikkaamaton naaras on alttiina kohtu- ja nisäkasvaimille sekä -tulehduksille. Sterilointi naaraalla ja kastrointi uroksella kuuluvat jokaisen kissan perusterveydenhoitoon. Eläinsuojeluyhdistykset ovat pullollaan ulkoa löydettyjä kissoja. Suurin osa näistä on leikkaamattomia, arkoja ja huonokuntoisia.

Kissasta saa sisälemmikin, jos sitä on pennusta asti pidetty sisällä. Vanhemmankaan eläimen totuttaminen ei ole vaikeaa, vaikka se omistajan kärsivällisyyttä vaatiikin. Miten kissan sitten saa viihtymään ihmisten parissa? On omistajan velvollisuus järjestää kissalle virikkeitä — erilaisia kiipeily- ja raapimapuita sekä tasoja leikkimistä ja mahdollista lajitoveria unohtamatta. Leikkiminen laukaisee petoeläimessä saman mielihyvän tunteen kuin sen oikeasti saalistaessa. Jos kissa pitää ulkona olemisesta, sille voi rakentaa tarhan virikkeineen tai totuttaa sen valjaisiin. Ulkoilu ei ole kuitenkaan välttämättömyys.

Hyvä kissanomistaja siis huolehtii lemmikistään, antaa sille rakkautta ja hellyyttä, hankkii riittävästi tietoa eläimestä ja suojelee kissaa kaikin mahdollisin tavoin sitä uhkaavilta vaaroilta.

Lisätietoja aiheesta mm.seuraavilta sivustoilta:
http://www.sey.fi/sey_toimii/seyn_jasenyhdistykset/pk-esy/elainsuojelusta/ymparisto_ja_elain/kissan_ulkoilu
http://www.incat.fi/Tiedotteet/Eläinsuojelu/Vapausonvaarallistakissalle.aspx


Netissä on runsaasti tietoa lemmikkieläimistä, mutta tiedon etsijöiden on usein vaikeaa arvioida, mikä valtavasta tarjonnasta on luotettavaa. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on avannut lapsille oman eläinaiheisen nettisivuston. Ellukortti.fi -sivusto pohjautuu SEYn kehittämään Eläintaitokoulutus ELLUun. ELLU korostaa asiantuntevan tiedon merkitystä eläinsuojelussa, eläinten hyvinvoinnissa ja lemmikkieläinten hoidossa. Ellukortti.fi -sivustolta löytyy luotettavaa tietoa lemmikeistä ja niiden hoitamisesta sekä tehtäviä, tarinoita, kuvia ja videoita.

Lapset ovat kiinnostuneita eläimistä, ja lukemattomiin lapsiperheisiin hankitaankin lemmikkieläimiä. Luotettavalle tiedolle on kovasti kysyntää, mutta kattavaa ja asiantuntevaa tietoa lemmikkieläimistä on varsin vaikeaa löytää. Monesti päätös lemmikin ottamisesta tehdään ikävä kyllä riittämättömin tiedoin , kertoo SEYn nuorisotoiminnan koordinaattori Elina Sipilä syistä, jotka johtivat Ellukortti.fi sivuston perustamiseen.

SEYn perustama Ellukortti.fi -sivusto tarjoaa omasta lemmikkieläimestä haaveileville kunnon tietopaketin eläimistä, eläimellistä ja mukavaa ajankulua unohtamatta. Ellukortti.fi sopii eläinten omistajien lisäksi hyvin myös niille, jotka ovat vielä harkitsemassa lemmikkieläimen hankintaa tai jotka etsivät perustietoa eläimistä. Ellukortti.fi -sivustolla on tarjolla oppia lemmikkieläimistä tarinoiden ja tekemisen kautta. SEYn tavoitteena on rakentaa sivuja yhdessä lasten kanssa. Lukijat saavat myös itse lähettää sivustolle kuvia ja tarinoita sekä vaikuttaa sivujen sisältöön. Yksi Ellukortti.fi -sivuston tärkeimmistä tavoitteista on tuoda SEYn Eläintaitokoulutus ELLUn kurssisisältöjä yhä useamman lapsen ja nuoren ulottuville. Eläintaitokoulutus ELLU on eläinten hyvinvointia ja eläinten oikeutta virikkeelliseen ja lajinomaiseen elämään korostava
koulutuskokonaisuus lapsille ja nuorille. ELLU antaa valmiuksia omien eläinasenteiden tutkimiseen sekä eläintietojen ja -taitojen kartuttamiseen. Koulutetut ELLU-ohjaajat järjestävät Eläintaitokursseja SEYn paikallisyhdistyksissä ympäri Suomen. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneille myönnetään Eläintaitokortti ELLU, joka on todistus eläinosaamisesta. Vuodesta 2008 koulutuksen on suorittanut noin 180 lasta eri puolilla Suomea.

Lisätietoja: www.ellukortti.fi
www.sey.fi
SEYn nuorisotoiminnan koordinaattori Elina Sipilä p. 050 386 6893,
sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö p. 050 371 2740, sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Lue lisää Eläintaitokoulutus ELLUsta:
http://www.sey.fi/nuoret/elaintaitokoulutus_ellu


Nyt voit keskustella eläinsuojeluun liittyvistä asioista Pesun ikiomalla foorumilla osoitteessa pesufoorumi.org.

Tule tutustumaan ja osallistu keskusteluun!



Tiedote 4.4.2011

Eläinjärjestöt varoittavat epäeettisistä koirakouluista - Koirankoulutusala on pitkälti säätelemätöntä toimintaa

Koiraharrastuksen suosio on kasvanut viime vuosina, sillä koiria on nyt Suomessa enemmän kuin koskaan. Kaikille halukkaille ei riitä yhdistystoiminnan puitteissa paikkoja harrastus- ja koulutusryhmissä.
Koira-asiantuntijuuden kysyntää lisäävät myös koirilla ilmenevät käytösongelmat, joihin koiranomistajat haluavat apua kokeneemmilta. Lukuisia yksityisiä koirakouluja on syntynyt vastaamaan kasvaneeseen
kysyntään.

Koirakoulujen toimintaa tai koiran kouluttamiseen liittyviä titteleitä ei valvo mikään virallinen taho. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi perustaa koirakoulun ja kutsua itseään koira-asiantuntijaksi tai
ongelmakoirankouluttajaksi. Osa kouluttajista on asiaansa perehtyneitä pitkän linjan koiraharrastajia, toisilla taas ei ole kokemusta nimeksikään. Kuluttajalle ainoa keino selvittää kouluttajan pätevyys on kysellä häneltä tämän käymistä koulutuksista, koirakokemuksesta sekä siitä, millaisella tutkimustiedolla kouluttaja perustelee koulutusmetodinsa. Koiraharrastajat ovat tehokkaasti verkostoituneita, joten myös puskaradiota kannattaa kuunnella.

Lue koko tiedote SEY:n sivuilta »




FIV on kissan immuunikadon aiheuttama virus. FIV on verrattavissa ihmisen HIV-virukseen. Virusta kantava kissa voi elää hyvin onnellisen ja pitkänkin elämän. Tästä viruksesta ei paljoa puhuta ja kissan omistajat usein kauhistelevat tautia pitäen sitä ”pahana mörkönä”. Harva kuitenkaan testauttaa virusta omalta kissaltaan, koska kissa on heidän mielestään täysin terve. On kuitenkin mahdollista, että osa näistä täysin terveistäkin kissoista kantaa virusta omistajan tietämättä. FIV tarttuu tavallisesti kissasta toiseen esimerkiksi astumisen, verensiirron, pureman tai sylkikontaktin välityksellä. FIV ei tartu juuri koskaan kissojen yhdessä käyttämien ruokakuppien tai hiekkalaatikoiden kautta.

FIV on kissan oma virus, eikä tartu ihmisiin tai muihin eläimiin. Jos perheessä elää kaksi rauhallista kissaa, joista vain toinen on todettu FIV-positiiviseksi on mahdollista, että tauti ei koskaan tartu perheen terveeseen kissaan. Kissanpennut eivät välttämättä myöskään saa aina tartuntaa emoltaan. FIV-tartunta pystytään toteamaan kissalla ainoastaan verikokeilla eläinlääkärissä. Jokainen kissa, varsinkin vapaasti ulkoilevat kissat olisi hyvä testauttaa säännöllisesti. FIV pystytään toteamaan kissalla 4 viikon kuluttua tartunnasta.


Oireet

Tartunnassa on erilaisia vaiheita ja oireet vaihtelevat vaiheen mukaan.
  1. Akuutti vaihe: Kissa saattaa oireilla 1-2kk kuluttua tartunnasta, mutta aina omistaja ei edes huomaa lieviä oireita. Kissa saattaa olla normaalia rauhallisempi ja kuumeinen. Myös imusolmukkeet suurenevat. Tämä ensimmäinen vaihe saattaa kestää pari viikkoa, tai useamman kuukauden, jonka jälkeen oireet katoavat ja kissa vaikuttaa taas terveeltä ja normaalilta.
  2. Oireeton kantajavaihe: Tämä vaihe voi kestää useita vuosia, jolloin kissa vaikuttaa terveeltä ilman minkäänlaisia oireita. On myös mahdollista, että kissa ei koskaan siirry kolmanteen vaiheeseen.
  3. Krooninen vaihe: Tämä vaihe voi kestää kuukausista vuosiin. Kissan puolustuskyky heikkenee ja erilaisia tulehduksia alkaa ilmetä. Yleisimpiä tulehduksia ovat suun ja hengitysteiden tulehdukset, silmätulehdukset ja krooniset ihotulehdukset. Kissa saattaa myös ripuloida ja laihtua rankasti. Mitään rokotetta tai hoitokeinoa tartuntaan ei ole vaan kissa kuolee.

Jos sinulla on kissa, joka on todettu FIV-positiiviseksi, niin hoida häntä hyvin ja pidä rokotukset voimassa siihen saakka, kun kissallasi alkaa krooninen vaihe (ellei eläinlääkäri toisin suosittele). Muista kuitenkin aina mainita eläinlääkärille kissasi olevan viruksen kantaja, koska tämä tieto vaikuttaa rokotteen valintaan (rokotus tapetulla rokotteella).

Älä anna kissasi myöskään ulkoilla vapaana, koska hän voi tartuttaa toisiin kissoihin viruksen ja nämä muut vapaana ulkoilevat kissat tartuttavat sitä taas toisiin ja he toisiin. Pidetään tämä tauti omalta osaltamme kurissa!!!


Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry kehottaa lemmikeistään luopuvia omistajia varovaisuuteen. Liikkeellä on niin sanottuja eläintehtailijoita, jotka ilmoittelevat lehtien ja internetin ilmaispalstoilla antavansa kaikentyyppisille pitovaikeuseläimille hyvän kodin. Todellisuus on kuitenkin kaukana ilmoituksessa luvatusta hyvästä kodista. Eläintehtailija pitää suurta määrää eläimiä huonoissa oloissa eivätkä eläimet saa esimerkiksi tarvitsemaansa eläinlääkärinhoitoa tai tarpeeksi ravintoa. Lisäksi eläintehtailijalla voi jo olla voimassaoleva eläintenpitokielto. Eläintehtailija saattaa ostaa halvalla tai ottaa ilmaiseksi eläimiä, jotka hän sitten myy pienellä voitolla tai teettää niillä jälkikasvua. Tällainen ihminen ei välitä eläinten hyvinvoinnista.

Miten siis tunnistaa eläintehtailijan? Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään silloin, jos eläimen ottaja keksii syitä, miksi luovutus pitää tehdä esimerkiksi bensa-asemalla tai parkkipaikalla hänen kotinsa sijasta.

Yhdistys kehottaa lemmikeistään luopuvia omistajia ottamaan yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen, eläimen kasvattajaan tai eläinliikkeeseen, josta eläin on hankittu. Jos uutta kotia etsitään omin neuvoin, omistajaehdokkaat olisi tärkeää haastatella (esim. minne aikovat sijoittaa eläimen asumuksineen, millaiset vapaanaolomahdollisuudet he tarjoavat, keitä muita ihmisiä tai eläimiä perheeseen kuuluu, kuka on vastuussa eläimestä) ja eläimestä pitäisi pyytää vähintään muutaman kymmenen euron kulukorvaus sekä pyytää päästä näkemään uusi koti ennen eläimen luovutusta. Nämä toimenpiteet estävät eläimen joutumisen vääriin käsiin.

Kodinetsintään saa tarvittaessa lisää neuvoja paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä. Pesun kodittomien lemmikkien asioita hoitavien yhteystiedot löytyvät täältä»


Kanit ovat laumaeläimiä, jotka ovat vilkkaimmillaan illalla ja yöllä. Kani kuuluu eksoottisten eläinten ryhmään. Kani ei ole jyrsijä vaan se lukeutuu jäniseläinten lahkoon. Kani voi paremmin, kun sillä on oma lajitoveri tukena ja turvana. Kaksi urosta eivät yleensä tule toimeen keskenään, joten on parempi hankkia kaksi naarasta tai kanipariskunta, joista toinen tai molemmat on leikattu. Kanin elinikä on noin 5‒10 vuotta.

Luovutusikä ja sukukypsyys

Kanin sopiva luovutusikä on 8‒10 viikkoa, mutta tämän jälkeen se tarvitsee vielä sosiaalistumista sisarustensa ja emonsa kera. Uuteen kotiin kani on valmis vasta sosiaalistumisen jälkeen. Kanin sukupuolta ei välttämättä pysty erottamaan vielä luovutusiässä. Sukukypsyys riippuu kanin rodusta, mutta myös ympäristöstä ja kanin kasvunopeudesta. Eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan pienet rodut saavuttavat sukukypsyyden yleensä aikaisemmin (3‒5 kk) kuin suuret rodut (8 kk). Lassilan mukaan kaikki luppakorvat kehittyvät yleensä hitaammin kuin muut rodut. Sukukypsyys ei kuitenkaan aina mene iän tai rodun mukaan vaan on olemassa myös yksilökohtaisia eroja. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden tavallisesti uroksia aiemmin ja naaraiden läsnäolo taas voi nopeuttaa urosten sukukypsyyden kehittymistä. Lassilan mukaan sukukypsyys saavutetaan usein kasvupyrähdyksen jälkeen, jolloin kanista tulee aikuisen kokoinen. Nuorimmat sukukypsät kanit ovat vain 6‒viikkoisia ja viimeistään 3,5‒4 kuukauden iässä eri sukupuolet pitäisi erottaa. Urosten kastroimista suositellaan ei-toivotun reviirikäyttäytymisen vuoksi ja lisääntymisen estämiseksi. Naaraiden sterilointi puolestaan estää valeraskauksia, kohtutulehduksia ja kohtukasvaimia. Kanien sterilointi ja kastrointi kannattaa tehdä kun kanit ovat nuoria ja terveitä, sillä nukuttaminen on aina pieneläimelle riski.

Kanin sukupuoli määritetään painamalla varovasti sormilla sukupuoliaukon molempia puolia. Sukupuoliaukosta tulee esiin joko pitkulainen tai pyöreähkö osa. Naaraan sukupuolielinten alue on pitkulainen, kun taas uroksella pyöreämpi. Naaraan peräaukko on lähempänä sukupuoliaukkoa kuin uroksen. Täysikasvuisen uroksen erottaa helposti naaraasta, koska kivespussit näkyvät ja tuntuvat selvinä kohoumina. Helpoiten sukupuolen määrittäminen onnistuu, kun toinen pitää kania sylissä ja toinen tarkistaa sukupuolen. Oikea nostotapa on laittaa vasen käsi kanin etujalkojen väliin ja oikea käsi tukemaan kanin takapäätä ja takajalkoja. Vatsasta eikä varsinkaan korvista kania ei saisi nostaa, sillä nämä otteet aiheuttavat kanille kipua. Väärä nostotapa saa kanin pelkäämään ihmistä, jolloin siitä ei ehkä koskaan tule kesyä. Peiton heittäminen kanin päälle on myös väärä tapa saada kani syliin, sillä se oppii nopeasti pelkäämään näitä ”ilmahyökkäyksiä”. Jos et heti saa kania kiinni, yritä myöhemmin uudelleen – herkkujen kera.

Sisäsiisteys

Jotkut kanit ovat sisäsiistejä ja oppivat tekemään tarpeensa vessalaatikkoon tai esimerkiksi vain yhteen häkin nurkkaan. Toiset kanit (yleensä leikkaamattomat) taas eivät ole yhtä siistejä. Jokaisen kaninomistajan kannattaakin varautua lattialle ilmestyviin papanoihin, sillä niiltä ei voi välttyä, vaikka kani olisikin ”sisäsiisti”. Halutessaan kanille voi siis hankkia vessalaatikon. Sellaiseksi kelpaavat eläintarvikeliikkeissä myytävät kulmavessat, kissanhiekka-astiat tai mitkä tahansa matalat muovivadit. Vessalaatikkoon voi laittaa purua tai muuta vastaavaa kuiviketta, esimerkiksi puupellettiä. Jotta kani oppisi paremmin käyttämään vessalaatikkoa, sinne voi laittaa houkuttimeksi kanin omia papanoita tai valmiiksi pissattuja kuivikkeita.

Kanilta tulee jonkin verran niin kutsuttua suolisto- tai yöpapanaa, jotka se syö. Useimmiten kani syö ne suoraan peräaukon suulta. Näiden papanoiden syöminen on täysin normaalia ja se on jopa välttämätöntä ruuansulatukselle. Suolistopapana on yleensä löysempää kuin normaali papana ja se koostuu pienistä yhteen liimaantuneista papanoista.

Häkki

Kanin liikunnantarve on suuri, joten jokaisen kanin toive tai oikeastaan vaatimus on olla kaiken aikaa vapaana, jolloin häkki on sille vain nukkuma-, vessa- ja turvapaikka. Häkiksi riittää tällöin vaikkapa 100 cm pitkä häkki. Jos kanisi joutuisi olemaan häkissä, kun olet poissa kotoa ja yön ajan, älä hanki kania. Vaikka kania saattaa vielä joku kutsua häkkieläimeksi, se ei sitä ole. Kukaan ei halua istua koko elämänsä ajan yksin virikkeettömässä häkissä. Kani tarvitsee ehdottomasti tilaa liikkua ja ottaa iloloikkia. Ellei halua pitää kania vapaana koko asunnossa, kanille voi rajata aidoilla vain tietyn alueen, missä ei ole sähköjohtoja tai muuta vaarallista nakerreltavaa. Asunto on täysin mahdollista sisustaa ja tehdä kaniturvalliseksi.

Kani ei välttämättä ole kovin hiljainen lemmikki, joten herkkäunisen makuuhuone tai lastenhuone ei ole paras mahdollinen paikka kanihäkille.

Jokaisen kanin häkkivarustukseen kuuluvat iso juomapullo, heinäverkko sekä suola- ja kalkkikivet. Juomapullon lisäksi on hyvä olla tukeva juomakuppi varalla. Mikäli juomapullo lakkaa toimimasta eikä omistaja huomaa sitä heti, kanilla on ainakin kupissa vettä. Heinäverkko on hyvä olla olemassa, jotta kani ei sotke heinää pitkin häkkiä, jolloin se saattaisi syödä ulosteista heinää. Ulosteessa lionnut heinä on uhka kanin terveydelle. Häkkien mukana myytävät verkot ovat usein liian pieniä eikä niihin mahdu tarpeeksi heinää. Heinäverkon voi tällöin rakentaa itsekin. Häkkiin voi edellä mainittujen välttämättömyyksien lisäksi laittaa pesäkopin, mutta saman asian ajaa, kun laittaa häkin katon päälle vaikkapa ison pyyhkeen tai kaislamaton, jos kanilla on tapana hypätä häkin katolle. Pääasia on se, että kanilla on jokin turvapaikka, mihin se pääsee halutessaan rauhoittumaan. Luolaeläimenä kani kaipaa jotain päänsä päälle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Kuivikkeeksi soveltuu parhaiten maatalouskaupoista ja eläintarvikeliikkeistä saatava kutterinpuru, mutta ei missään nimessä sahanpuru tai sanomalehti. Sahanpurun lastu on aivan liian pientä ja pöllyävää ja kani saa siitä hengitysvaikeuksia. Sanomalehdissä on puolestaan kanille myrkyllistä painomustetta. Vessalaatikkoa käyttävät kanit hyväksyvät kuivikkeeksi myös puupelletin. Hermeliineille suositellaan yleensä haapahaketta, jos huomataan, että niiden silmiin joutuu helposti roskia.

Hoito ja käsittely

Asunto tehdään kaniturvalliseksi varmistamalla, ettei sähköjohtoja ole ulottuvilla eikä kani voi muutenkaan satuttaa itseään. Liukkaat lattiat pitäisi suojata matoilla, jotta kanin on helppo liikkua eikä se voi loukata itseään. Lisäksi on varottava askeliaan ja ovia. Kanin turkki harjataan muutaman kerran viikossa tai harvemmin, riippuen karvanlähdön määrästä. Paras harjausväline on mahdollisimman tiheäpiikkinen kampa. Karstat vain rikkovat karvan rakennetta eivätkä yleensä edes yllä karvan juureen asti, jolloin ainakin pitkäkarvaisten kanien turkki pääsee takkuuntumaan. Vauvanharjat ovat karstaakin huonompi vaihtoehto. Ellei kania harjaa, sille saattaa tulla kohtalokas suolitukos, kun irtokarvat joutuvat kanin suolistoon sen pestessä itseään. Kani yleensä pesee turkkinsa nuolemalla harjaustoimenpiteen jälkeen. Karvanlähdön aikaan kannattaa antaa 1–2 tablettia (kanin painosta riippuen) papaijapuristetta ruuan mukana päivittäin ennaltaehkäisemään suolitukoksia. Myös ananassäilykkeiden mehu tai tuore ananas ajaa saman asian. Kania ei saa pestä kokonaan, koska se vilustuu herkästi. Leikkaa kynnet säännöllisesti, jotta ne eivät kasva liian pitkiksi. Luonnossa kani kaivaa maata, jolloin kynnet kuluvat itsestään ja kynnet myös painautuvat maahan. Sisätiloissa kynnet eivät itsestään kulu eivätkä kynnet myöskään pääse kaivautumaan maahan vaan kasvavat liian pitkinä käyriksi.

Silittele ja sylittele kania säännöllisesti, jotta se kesyyntyy. Yleensä arkuus johtuu siitä, ettei kania ole totutettu riittävästi ihmisiin ja käsittelyyn. Syynä voi myös olla vääränlainen käsittely. Vaikka kani olisikin rohkea, saattaa kestää jopa useita viikkoja, ennen kuin se uskaltaa itse tulla ulos piilopaikastaan. Anna kanin tutustua rauhassa uuteen ympäristöönsä. Anna kanin lähestyä itse sinua ja ojenna rauhallisesti kätesi kanin haisteltavaksi. Ajan myötä kani alkaa luottaa sinuun ja uskaltaa juoksennella lattialla pelkäämättä. Sylittelyssä kannattaa muistaa tarkkailla kanin nenää. Jos se väpättää todella tiuhaan, on syytä laskea kani maahan varovasti. Paikallaan oleva kani ei välttämättä ole rento vaan se pelkää ja leikkii siksi kuollutta. Kanien käyttäytymisestä löytyy enemmän tietoa osoitteessa lurppa.net.

Pahimpia stressinaiheuttajia ovat muutokset kanin ympäristössä; esimerkiksi häkin paikan vaihtaminen, korkea ja kova ääni (tv ja radio) tai hajujen vaihtuminen. Myös muut eläimet sekä pienet lapset saattavat aiheuttaa stressiä ja pelontunnetta. Saalistusviettiset koirat ja kissat ovat todella huono yhdistelmä kanin kanssa. Sellainenkin koira, joka ei ennen ole osoittanut kaneihin tai jäniksiin mitään mielenkiintoa, voi yhtäkkiä napata kanin suuhunsa ja pahimmassa tapauksessa viedä siltä hengen.

Ihmiseen kohdistuva aggressiivisuus johtuu aina joko kanin huonosta kohtelusta, joita ovat esimerkiksi väärin nostaminen tai jahtaaminen, tai siitä, että kani on sairas. Sairas kani puolustaa itseään ulkopuolisilta. Monet kanit pitävät kotiaan reviirinään ja saattavat hyökätä kimppuun, jos taloon tulee vieraita. Älä siis työnnä kättäsi vieraan kanin nenän eteen, jos se lepää piilopaikassaan!

Kaneilla on luontainen tarve nakerrella kaikenlaista. Kun kani saa riittävästi heinää, puiden oksia ja kuivattua leipää, kiellettyjen esineiden nakertelu yleensä vähenee. Tekstiileistä pitäville kaneille voi antaa omia pyyhkeitä makuualustoiksi, joita niiden on sallittua tuhota. Yleensä pyyhkeitä myös myllätään suurella mielenkiinnolla. Vielä parempaa puuhaa on etsiä pyyhkeen sisältä kätkettyjä herkkupaloja. Kiellettyjen esineiden nakertelu voi olla myös kanin tapa merkitä reviirinsä, jolloin kanin leikkauttaminen saattaa auttaa. Vaaralliset johdot voi joko nostaa kanin ulottumattomiin tai peittää ne esimerkiksi metalliverkolla. Nakerteluun voi kuulua myös häkin kaltereiden nakertelu. Yleensä näin tekevät vain kanit, jotka eivät saa olla koko ajan vapaana. Nakertelu loppuu, kun kani päästetään vapaaksi.

Ruokinta

Kania voi ruokkia 1‒2 kertaa päivässä, mutta herkkävatsaisille riittää muutama ruokailu silloin tällöin. Säännölliset ruokinta-ajat ja ruokamäärät edistävät ruuansulatusta. KANIN PÄÄRUOKAA ON HEINÄ, jota on oltava aina saatavilla. Ruokinta-ajat koskevat siis vain muuta ruokaa kuin heinää. Heinän on oltava hyväntuoksuista, joten sen laatu kannattaa tarkistaa aina ennen heinän ostamista ja kanille tarjoamista. Jos kani aivastelee heinän vuoksi, vaihda toisenlaiseen heinään tai sumuta heiniä vähän suihkupullolla. Älä siis lakkaa antamasta heinää! Ilman heinää kanin suoliston toiminta häiriintyy ja hampaat saattavat kasvaa liian pitkiksi, jolloin kani tarvitsee eläinlääkäriä lyhentämään ne nukutuksessa. Heinän syöminen kuluttaa parhaiten kanin jatkuvasti kasvavia hampaita. Kanin ruokavalioon kuuluu myös kanipelletti. Kaupoissa myydään paljon erilaisia kaneille tarkoitettuja siemenseoksia, mutta ne ovat liian rasvaisia ja niissä on liian alhainen ravintoarvo.

SIEMENSEOKSET EIVÄT KUULU KANIN LUONNOLLISEEN RUOKAVALIOON (myös monen eläinlääkärin mielipide) eivätkä kanit niitä kaipaakaan, jos ruoka on muuten monipuolista. Kanipellettiäkään ei kannata antaa kovin usein eikä kovin paljoa yhden päivän aikana (esimerkiksi yksi ruokalusikallinen). Lisäksi kanin on saatava monipuolisesti vihanneksia ja hedelmiä. Kanille saa antaa vain huoneenlämpöistä tuoreruokaa. Ruuan pitää olla laadukasta, homeetonta, pölytöntä ja puhdasta. Raikasta vettä pitää olla aina saatavilla. Kanille on hyvä antaa lehtipuiden oksia jyrsittäviksi. Oksat tarjoavat myös hyvän ja halvan virikkeen kanille. Syötä vain sellaista ruokaa, minkä tiedät olevan myrkytöntä ja muutenkin vaaratonta. Pese puiden oksat kuumalla vedellä, jotta kani ei saa niistä loisia. Älä poimi ruokaa autoteiden varsilta ympäristösaasteiden takia. Tee mahdolliset muutokset ruokintaan varoen.

Kanille voi antaa myös näitä:

  • kuivattu ruisleipä tai tumma näkkileipä. Leipää ei kannata antaa kuin muutaman kerran viikossa ja lihottavaa vaaleaa leipää ei ollenkaan, ellei kanin vatsa ole löysällä, jolloin vaalea hiivainen leipä on parempi.
  • puiden oksat, mm. haavan, pihlajan, pajun ja omenapuiden oksat ovat mainioita nakerreltavia. MUISTA PESTÄ JA HARJATA OKSAT vaikkapa juuriharjalla.
  • vehnäleseet (myös speltti) sisältävät paljon kuituja.
  • kaura- ja täysjyvähiutaleet.

Hyvää tuorerehua:

  • porkkanat naatteineen
  • kurkku
  • pinaatti
  • lanttu
  • lehtisalaatti
  • varsi- ja juuriselleri
  • retikan lehdet
  • omena
  • päärynä
  • banaani
  • apila (ei puna-apilaa!)
  • tavallinen ruoho
  • yrtit (kuten persilja, tilli, timjami, basilika, minttu ja salvia)
  • pujo
  • voikukan lehdet
  • leskenlehti
  • lutukka
  • valvatti
  • sinimailanen
  • niittysuolaheinä
  • nuori, lakastettu nokkonen
  • siankärsämö
  • piharatamot
  • puolukan ja mustikan varvut

Älä anna näitä kanille:

  • appelsiinit tai muut sitrushedelmät
  • pavut
  • sipulikasvit
  • rasvapitoiset ruuat
  • keräsalaatti
  • jäävuorisalaatti
  • kaali
  • perunanidut
  • ulkomailta tuotujen hedelmien ja kasvisten kuoret tai siemenkodat
  • säilykepurkkiruuat (muut kuin ananassäilykkeet)
  • pakasteruuat
  • myrkylliset kasvit

Yleisimmät sairaudet ja niiden hoito

Ummetus johtuu kanilla yleensä vääränlaisesta ruokavaliosta, karvojen aiheuttamasta suolitukoksesta tai liikunnan puutteesta. Ummetuksessa kanille pitää ensin antaa ananasmehua (ananassäilykepurkin sokeroimatonta mehua, ei siis juotavaksi tarkoitettua kaupan mehua) tai papaijapuristeita tablettina. Niitä voi murskata vaikkapa kaurahiutaleiden sekaan ja sekoittaa ne pienen vesimäärän avulla. Annostus on 1‒2 tablettia kiloa kohti päivässä. Ananasmehua pitää antaa varovasti ruiskulla tai pipetillä suoraan kanin suuhun 2 ml/kg 2‒4 kertaa päivässä. Myös parafiiniöljyä voi kokeilla, vaikkakin sen toimivuudesta ollaan montaa mieltä. Sitä voi antaa 1‒3 ml muutaman kerran päivässä ruiskulla suuhun. Kanille voi syöttää ruiskulla myös raikasta huoneenlämpöistä juomavettä ruiskusta. Ellei kani ulosta tai syö kotihoidosta huolimatta, vie kani välittömästi eläinlääkäriin, sillä suolitukos johtaa nopeasti kuolemaan. Ennaltaehkäisevä toimenpide ummetukseen on oikea ruokavalio ja kanin harjaaminen etenkin karvanlähdön aikaan. Syömättömyys voi johtua myös siitä, että kanilla on kipuja eikä se siksi myöskään ulosta. Tällöin kani on vietävä eläinlääkäriin. Jos kani on ollut nukutusta vaativassa toimenpiteessä, eläinlääkäri yleensä antaa Primperania suoliston toimintaa edistämään. Eläinlääkäreillä on myynnissä Recovery-jauhetta, jossa on paljon kuitua. Tästä jauheesta tehty velli sekä Primperan yhdessä yleensä laukaisevat ummetuksen eikä suolitukosta pääse syntymään. Vatsalle hyviä yrttejä ovat minttu ja persilja. Ummetuksesta kärsivälle tai kärsineelle kanille on hyvä antaa ruokaan (tai löysään kauravelliin ellei kani suostu itse syömään) sekoitettuna terveen lajitoverin muutama papana.

Ripulin syynä voi olla esimerkiksi ruokinnan muutos, pilaantunut tai liian kylmä ruoka, huonolaatuinen ruoka, stressi, lääkekuurit tai bakteerit. Pese ripulia sairastavan kanin takapää kädenlämpöisellä vedellä ja kuivaa huolellisesti. Desinfioi kanin häkki ja pese ruoka- ja vesiastiat kuumalla vedellä. Vaihda häkin kuivikkeet pari kertaa päivässä. Ripuloivalle kanille voi kokeilla antaa kotihoitona seosta, jossa on 0,5 dl veteen keitettyä löysää kauravelliä tai vauvoille tarkoitettua vihannessosetta, muutamia heinäpellettejä liotettuina, 1 tl terveen kanin papanoita liotettuna ja muutama tippa monivitamiinivalmistetta. Vaihtoehtoisesti voi käyttää Recovery-jauheesta tehtyä velliä. Maitohappobakteerivalmisteiden käyttö ei auta, jos valmisteessa ei ole kanien suolistolle ominaista bakteeristoa. Vähennä tuoreruuan määrää ja lopeta se sitten kokonaan. Anna vain kuivaa heinää, kunnes ripuli on parantunut. Mikäli ripuli kestää yli kaksi päivää, ulosteessa on verta tai ruokahalu on heikentynyt, vie kani välittömästi eläinlääkäriin. Hoitamattomana ripuli voi koitua kanin kuolemaksi. Vatsalle hyviä yrttejä ovat minttu ja persilja. Ripulista kärsivälle tai kärsineelle kanille on hyvä antaa ruokaan (tai löysään kauravelliin ellei kani suostu itse syömään) sekoitettuna terveen lajitoverin muutama papana.

Silmätulehdukset. Kanin silmät ovat alttiita erilaisille vaurioille. Silmätulehdukset voivat johtua esimerkiksi heinän pölystä tai vilustumisesta. Silmään saattaa osua myös terävä heinänkorsi. Silmätulehdus voi johtua myös hampaista, sillä poskihampaiden juuret voivat painaa kyynelkanavia. Tulehtunut silmä vuotaa joko kirkasta tai värillistä nestettä, kani räpyttää sitä useasti tai pitää kokonaan kiinni. Luomen iho tai sarveiskalvo voi punoittaa. Karvat silmän ympärillä ovat liimaantuneet yhteen. Lievissä silmävaivoissa riittää, kun silmää huuhtelee säännöllisesti apteekista saatavalla fysiologisella suolaliuoksella. Jos kanin silmät ovat ulkonevat ja niihin jää helposti roskia, apteekista saatavat kosteuttavat ja hoitavat silmätipat ovat parempi vaihtoehto. Ellei silmätulehdus parane muutamassa päivässä kotikonstein, kani pitää viedä eläinlääkärille. Jos myös kanin nenä vuotaa, kani pitää heti viedä eläinlääkärille, sillä kani ei osaa hengittää suun kautta.

Hilsepunkki on yksi kanin tavallisimmista ulkoloisista. Loinen elää kanin ihon pintaosissa ja tartunta oireilee hilseilynä, runsaana karvanlähtönä ja kutinana. Loista ei voi paljaalla silmällä nähdä vaan diagnosointi tapahtuu eläinlääkärin ottaman raapenäytteen perusteella. Hoitona on eläinlääkärin antama loishäätöpistos. Hilsepunkki tarttuu helposti eläimestä toiseen suorassa kontaktissa, mutta myös esimerkiksi harjan tai heinän välityksellä. Ihmisessä loinen ei lisäänny.

Pasteurelloosi on Pasteurella multocida -bakteerin aiheuttama tulehdus. Bakteeri voi levitä kaikkiin elimistön kudoksiin, mutta yleisin esiintyminen on hengitysteissä tai silmän kalvoissa. Pasteurelloosi leviää pisaratartuntana ja suorassa kontaktissa erittäin helposti eläimestä toiseen. Terveessä eläimessä tartunta ei välttämättä aiheuta oireita, mutta oireetonkin eläin voi levittää bakteeria. Yleisimpiä ilmenemismuotoja ovat hengitystietulehdus, paiseet, silmätulehdukset ja korvatulehdukset. Pasteurelloosia hoidetaan antibiooteilla (Ditrim tai Baytril), mutta täydellinen parantuminen on yleensä mahdoton.

Hammasviat. Kaneilla saattaa olla synnynnäisiä purentavikoja, jolloin hampaat kasvavat liian pitkiksi ja niitä täytyy tällöin lyhentää eläinlääkärin vastaanotolla. Vääränlainen ruokavalio eli liian vähän heinää saattaa myös aiheuttaa hampaiden liikakasvua, jolloin kani ei pysty kunnolla syömään. Hammaspiikit saattavat hangata kanin poskia tai kieltä, jolloin syöminen vaikeutuu.

Madotus on hyvä tehdä 1‒3 kertaa vuodessa. Madotus ei koske ainoastaan ulkona eläviä kaneja vaan myös kaneja, jotka saavat syötävää ulkoa (oksia, heinää, voikukanlehtiä tms.). Matolääkkeeksi käy Axilur ja Flubenol -tabletit. Tabletit voi joko liottaa veteen ja syöttää kanille varovasti ruiskulla vähän kerrallaan tai murskata banaaninpalan sisään. Matolääkepakkauksissa mainitaan harvoin annostus kaneille. Oikea annostus on Flubenolia (flubendatsoli) 50 mg/kg kolmena päivänä tai Axiluria (fenbendatsoli) 20 mg/kg viitenä päivänä.

Valeraskaudet johtuvat yleensä leikkaamattoman uroskanin läsnäolosta. Naaras alkaa käyttäytyä erilailla ja on äkäisempi kuin yleensä. Naaras saattaa etsiä pesää ja alkaa nyhtää karvaa itsestään pesää varten. Lisäksi nisät saattavat täyttyä maidosta. Kun naaras on kerran tullut valeraskaaksi, valeraskaudet yleensä uusivat. Naaraskanin valeraskauteen ei ole olemassa muuta eläinlääketieteellistä hoitoa kuin sterilointi. Homeopatiasta voi joissakin tapauksissa olla apua, ellei kania voi steriloida.

Muutamia kaneihin erikoistuneita eläinlääkäreitä ja eläinlääkäriasemia:

  • Unna Määttänen, Oiva Eläinklinikka (Pirkkala http://www.oivaelainklinikka.fi/ )
  • Anna Chrons, Hakametsän Eläinlääkäripalvelu (Tampere http://www.helppu.fi/ )
  • Kirsi Kemppainen, Eläinlääkäriasema Veter (Tampere http://www.veter.fi/ )
  • Eläinlääkäriasema Arkki (Espoo http://www.arkkivet.fi/)
  • Pilvi Lassila, HauMau (Helsinki http://www.haumau.fi/haumau.htm )

Lähteet ja hyödyllistä kanitietoutta:

  • Alderton, David (1991). Kanit ja marsut. Jyväskylä/Helsinki: Gummerus. Kaikenlaista tietoa kaneista ja niiden hoidosta, osittain vanhentunuttakin tietoa
  • Lassila, Pilvi (2001). Eksoottisten lemmikkieläinten terveyden- ja sairaudenhoito. Ohjeita omistajille. 3. painos. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/ela/sarjat/oppimateriaalia/2/eksootti.pdf Hyödyllistä tietoa kanien terveyden- ja sairaudenhoidosta (mm. madotusohje ja yleisimpien sairauksien esittely ja niiden kotihoito), sisältää tietoutta myös muista eksoottisista eläimistä. Tätä myös monet eläinlääkärit käyttävät apunaan
  • Lurppa.net (2012). http://www.lurppa.net/kani/index.html Paljon hyödyllistä tietoa kanien käyttäytymisestä ja hoidosta


Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry muistuttaa lemmikinomistajia helteen vaaroista. Kuumaan autoon tai suoraan auringonpaisteeseen jätettyä koiraa, kuten kaikkia muitakin lemmikkejä, uhkaa jo lyhyessä ajassa lämpöhalvaus. Pysäköidyn auton sisälämpötila nousee helteellä varjossakin vaarallisen korkeaksi, vaikka ikkunat olisivat raollaan. 

Lämpöhalvauksen oireita ovat nopea hengitys, läähätys, kuolaaminen, oksentelu ja horjuminen. Kun koira ei enää ole levoton vaan makaa apaattisena paikallaan, sen pitää saada apua heti.  

Jos näet, että kuumaan autoon on jätetty koira eikä se ole kunnossa, estä suora auringonpaiste autoon peittämättä kuitenkaan ilmanvaihtoa. Ellet löydä auton omistajaa, ota yhteys poliisiin.  

Lämpöhalvauksen saanut koira siirretään viileään paikkaan ja sen oloa helpotetaan valelemalla varovasti kylmää vettä sen päälle noin puolen tunnin ajan. Vettä annetaan juotavaksi pieniä määriä kerrallaan. Kun koira virkoaa, se kannattaa viedä eläinlääkäriin. Jos koira on tajuton, se pitää viedä heti eläinlääkäriin.

Ehkäise ikävät seuraukset ja jätä lemmikki ostosreissujen ajaksi kotiin. Jos esimerkiksi koiran kanssa on pakko matkustaa, huolehdi siitä, että se pysyy viileänä, saa riittävästi raikasta juotavaa ja on suojassa suoralta auringonpaisteelta. Pidä usein taukoja ja ota koira silloin autosta ulos. Älä jätä koiraa ollenkaan helteellä autoon.


autossa

Kevään ja kesän tullen orvoiksi luullut luonnonvaraisten eläinten poikaset huolestuttavat eläinten ystäviä. On kuitenkin tavallista etteivät emot vietä koko aikaa poikastensa vieressä, eikä poikasella ole hätää, kun sen annetaan olla rauhassa. Jos löydät luonnonvaraisen eläimen poikasen, älä koske eläimeen tai ota sitä mukaasi turhaan ellet ole täysin varma, että eläimen emo on kuollut!  Linnut saattavat viipyä ruoanhakumatkalla useamman tunnin. Yksinäisen linnunpoikasen tilannetta pitää seurata pitempään, sillä usein vanhemmat ovat lähistöllä. Ikkunaa päin lentänyt lintu on saattanut saada lievän aivotärähdyksen, joka voi parantua, kun se saa levätä hetken suojassa rauhaisassa paikassa.

pupuPupun- ja oravanpoikaset voivat olla todella pieniä ja vastustamattoman söpöjä, mutta niihin ei saa koskea elleivät ne ole välittömässä vaarassa. Oravanpoikasen emo saattaa pelätä tulla paikalle, jos lähistöllä on ihmisiä. Paras tapa on seurata tilannetta ja ellei emoa näy noin puolen tunnin kuluessa, voi neuvoa kysyä eläinsuojeluyhdistykseltä tai eläinsuojeluvalvojalta, joka on erikoistunut luonnonvaraisiin eläimiin.

Jos poikanen on eksynyt selvästi vaaralliseen paikkaan, kuten autotielle, sen voi siirtää turvallisempaan paikkaan lähettyville. Vältä kuitenkin eläimen turhaa käsittelyä. Eläimiin koskettaessa on hyvä käyttää hansikkaita.

Kesäisin varsinkin nuoren siilin uhkana on monilta pihoilta löytyvä nurmikkotrimmeri. Trimmeri saattaa osua aiheuttaen pahaa vahinkoa varsinkin pesäpaikattomiin siilinuorukaisiin, jotka lymyilevät ruohikossa.

Apua tarvitseva eläin on toimitettava mahdollisimman pian asiantuntevaan hoitoon. Jos luonnonvarainen eläin on loukkaantunut, voit ottaa yhteyttä kaupungin eläinlääkäriin tai poliisiin. Kaupungin eläinlääkäri voi tarvittaessa antaa luonnonvaraiselle eläimelle ensiapua maksutta. Muistathan, että luonnonvaraista eläintä ei saa ottaa lemmikiksi, sen sijaan linnunpönttöjen ja siilien pesien rakennus auttaa niitä kovasti!


Sinisorsa on tuttu näky talvisilla ruokintapaikoilla. Se on kuitenkin muuttolintu, jonka kuuluisi viettää talvensa aivan muualla kuin kaupunkien sulavesissä pulla-annostaan odottaen. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys kehottaa ihmisiä pidättäytymään sorsien ruokinnasta ja antamaan niille mahdollisuuden toimia luonnollisen vuodenaikakierron mukaan. Sorsien ruokinta tuo mukanaan monenlaisia ongelmia tautiriskistä vääränlaisen ravinnon aiheuttamiin haittoihin.

Vuosien varrella asenteet kaupunkiluontoa kohtaan ovat muuttuneet. Harva pohtii sorsien ruokintaa luonnon tasapainoon puuttumisena – enimmäkseen ajatellaan lintujen elävöittävän kaupunkia. Kun ihminen ei enää itse elä luonnon äärellä, se halutaan tuoda mukana kaupunkiin.

Valkeakoskella lintuhoitolaa pitävä luonnonvaraisten eläinten eläinsuojeluvalvoja Markku Alanko on huolestunut kehityksestä:

- Ehdottomasti ei pitäisi ruokkia. Sorsat eivät ole luonnostaan täällä talvehtivia lintuja. Satunnaisia sorsia jää yrittämään talvehtimista sopiville paikoille, ilman ihmisen paapomista. Sinisorsat muuttavat luonnostaan ruoan perässä sulasta sulaan, ja ellei niitä ruokittaisi kaupungeissa, ne lähtisivät esimerkiksi Tampereelta ensin Hämeenlinnaan, sieltä Riihimäelle ja edelleen Tanskan salmien kautta aina Eurooppaan saakka, jäätilanteen mukaan.

Tampereen kaupunki on lopettanut vesilintujen ruokinnan. Ruokintalautta sijaitsi aiemmin Satakunnansillan kupeessa, jossa voimalaitoksen virtaus pitää Tammerkosken sulana läpi talven.

Talviruokinnalla houkutellaan sorsat keinotekoisesti talvehtimaan samoissa avoimiksi jäävissä vesissä yksipuolisella ruokinnalla, joka vaikuttaa lintujen yleiskuntoon. Samalla lisätään merkittävästi lintujen tautiriskiä. Ruokintapaikkoja käyttävät sorsien lisäksi muutkin linnut, mikä edesauttaa tartuntatautien, kuten salmonellan, leviämistä laajalti. Lisäksi ruokintapaikat houkuttelevat paikalle rottia. Myös loukkaantumisriski on suuri, sillä liikenteen seassa matalalla ruokintapaikalle tai sieltä pois lentävä sorsa törmää helposti autoon. Joka talvi lintuhoitolaan tuodaan tällä tavoin loukkaantuneita yksilöitä.

Luontoon puuttumista ei pitäisi koskaan tehdä kevein perustein. Ihmiset reagoivat tunneperäisesti, kun kokevat sorsien olevan ahdingossa talvipakkasessa, vaikka niillä ei itseasiassa olisikaan mitään hätää. Sairasta tai ahdingossa olevaa eläintä pitääkin auttaa, mutta ensin on syytä varmistaa, että eläin todella on avun tarpeessa.

«Takaisin