Kirjoitus on julkaistu alun perin 10.7.2016.

Te joilla on monta kissaa, olette varmasti kokeneet saman: laumassa on aina joku ahmatti ja joku nirsoilija. Ahmatti hotkaisee toisten ruuat heti kun selkänsä kääntää ja lihoo helposti. Nirsoilija taas nyrpistää nenäänsä kupilla, ehkä vähän maistelee, ja jää jopa ilman ruokaa, jos ei vahdi ettei ahmatti varasta kaikkea ja itse tuputa ruokaa nirsolle. 

Meillä ei ole raksuja vapaasti tarjolla kupeissa, ensinnäkin yllä mainitun ahmatin johdosta, joka paisuisi jalkapalloksi, jos se saisi vapaasti ruokaa. Toinen syy on, että eläimet käyttävät luonnossakin suuren osan ajastaan ruuan hankkimiseen, joten niille pitäisi tarjota sisälläkin haastetta ruuan eteen. Ihmiset monesti passaavat lemmikkinsä pilalle tekemällä ruokailusta liian helppoa, kun vaivaa pitäisi nähdä sen eteen, että lemmikki saa käyttää lajinomaista ruokailutapaansa. Kissa älykkäänä saalistajana suorastaan nauttii raksujen “saalistamisesta”. Jos ruokaa on aina tyrkyllä kupissa, lemmikki tylsistyy ja lihoo – eihän sisällä ole paljon muita virikkeitä leluja lukuun ottamatta. Tylsistyminen voi näkyä ihmisen silmissä “häiriökäyttymisenä” tai ennen pitkään ylenpalttisena nukkumisena – kenestä tahansa tulee kuin turtunut hidasälyinen, jos ei ole mitään tekemistä.

Eri värisiä rasioita, joissa on kissanraksuja. Yksi rasioista on kumollaan ja raksuja on pöydällä.
Raksuralli-rasiat

Raksujen heitteleminen saaliiksi on siis mitä parhainta kissojen viihdykettä. Ehkä lattia vähän likaantuu, mutta niinhän se tekee muutenkin. Varsinkin ahmatti-kissa on innoissaan tästä leikistä. Kun heittää “saaliita” reippaasti taktikoiden eri suuntiin, saa myös varovaisempi tyyppi saalistaa. Ja raksuja voi heitellä vaikka aamutoimien lomasta, ei vain illalla sohvalta. Pieni raksu-rasia kulkee mukana työhuoneessa, keittiössä ja olkkarissa. Napostelu sopii hyvin kissalle, joka luonnossakin syö monta pientä hiiri-ateriaa päivässä.

Tällä hetkellä meillä on neljä kissaa ja jokaisella on omat ruuat: yhdellä virtsakiviä ehkäisevää, yhdellä allergiaruokaa, yhdellä nirson herkku-ruokaa (jota muut söisivät aivan liikaa) ja neljännellä "tavallista" eläinkaupan viljatonta ruokaa. Raksurallia on helpottamassa eri väriset pikkurasiat, joista voi nakella kullekin omaansa. Kansi tarvitaan jo siksikin ettei raksut leviä jos itse vähän kompuroi, mutta kansi myös parantaa säilyvyyttä: hapettunut ruoka ei maistu varsinkaan nirsolle, oikea tuoksu on tärkeää. Rasia myös auttaa arvioimaan kuluneen ruuan määrää ahmatin painonhallinnan kannalta.

Kolme kissanpentua ruokakulhon äärellä. Yksi kissoista katsoo ylöspäin kameraan.Lemmikkien kanssa ruualla leikkiminen on sallittu! Märkäruoka tosin taitaa olla paras tarjoilla kupeista.

Ei kannata silti siirtyä pelkkään raksuralliin, vaan pitää märkäruoka pääateriana pari kertaa päivässä. Kissan luonnollisin ruoka, hiiri, sisältää jopa 70 % vettä, kun huonolaatuisissa ruokakaupan väriraksuissa on vain alle 10 %! Kissa alunperin aavikkoeläimenä ei "osaa" juoda välttämättä tarpeeksi, kun luonnossa se saa suurimman osan nesteestä hiiriateriasta. (Lähde: Päivi Ylikorpi: Kissanhoidon käsikirja 2013: 239–257). Raksut olisi siis hyvä pitää lähinnä välipalana saalistusleikeissä. Huonolaatuinen ruoka aiheuttaa kotikissoille helposti virtsavaivoja.

Ruuan lisäksi on toki muistettava puhtaat vesikupit: hieman erilaisia kuppeja eri paikoissa asuntoa. Jotkut kissat pitävät juoksevasta vedestä, ja juovat mielellään hanasta, jonka voi korvata myös tarkoitukseen kehitetyllä kissojen juoma-automaatilla.

Kirjoittanut: Tuuti.
***

Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 9.5.2016.

Näin toukokuun alkuun osuu usein lämmin jakso, ja me kaikki olemme aivan auringon ilosta sekaisin. Kun mittarissa alkaa olla sopiva lämpötila eli n.+20, pääsee punakorvakilpikonnakin nauttimaan siitä oikeasta luonnon lämpölampusta. Herra Ärrä saa vaapottaa hetken vapaana pitkin pihaa hoitajan kävellessä perästä. 

Kilpikonna ruohikon seassa.
Herra Ärrä nauttimassa ensimmäisistä +20 -päivistä, tässä jo naama ihan mullassa.

Kilpikonnat ovat yllättävän vikkeliä, ja maastonvärinen lätty katoaa pusikkoon heti kun selän kääntää. Konnia ei siis kannata jättää esim. lasten vahdittavaksi pihalle, vaan on rakennettava tukeva aitaus, jossa on myös varjopaikka. Punakorva on suokilpikonnana vaarassa myös kuivua, eikä sen jaloittelu vesialtaan ulkopuolella saisi kestää paria tuntia pidenpään. Pihalle voi toki rakentaa myös vesialtaan, mutta altaan syvyydelle on omat vaatimuksensa: konnan pitäisi mahtua helposti kääntymään poikittain vedessä, sillä joutuessaan ylösalaisin (esim. luiskahtaessaan laitaa vasten kiivetessään), se on vaarassa hukkua.

Valkoharmaa Fanny nurmikolla valjaissa.
Fanny-kissa harjoittelemassa valjastelua. Vähän vielä jännittää, mutta keväinen piha tarjoaa niin paljon kiinnostavaa ihmeteltävää, että uteliasuus voittaa.

Kissatkin pääsevät tarhaan ja valjaissa kävelylle. Valjasulkoilu vaatii harjoittelua ensin sisällä totutellen "henkseleihin" ja kiinnipitämiseen. Myös turvallinen ulkoilupaikka, jossa esim. koirat eivät pääse säikäyttämään, on kaikkien kannalta parasta. Kissojen ulkoilusta on enemmän heinäkuun 2014 postauksessa.

Luonto alkaa olla täynnä eläinten poikasia, jotka ovat helppoja saaliita kissan kaltaiselle tehometsästäjälle. Metsästyslaki säätää koirien kiinnipitoajaksi 1.3.–19.8., eikä koiraa saa muulloinkaan pitää irti ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Lisäksi järjestyslaki mainitsee erikseen vielä taajamat, kuntopolut, uimarannat ja vastaavat kiinnipitoalueiksi. Kissojen kohdalla laki on tulkinnanvaraisempi, mutta olkaa kaikki vastuuntuntoisia lemmikinomistajia ja pitäkää myös luonnoneläinten puolta huolehtimalla kissojen turvallisesta ulkoilusta vain joko tarhassa tai valjaissa.

Kirjava kissa Onerva makaamassa ikkunan alla auringon valossa.
Kaikkia ei valjaat miellytä, joten antaa kissan olla oma persoonansa, jos se viihtyy parhaiten kodin turvassa. Onneksi sisäkissatkin voivat nauttia auringosta, vaikka sitten lasitetulla parvekkeella tai ikkunalla. Kuvassa leppoisa kissarouva Onerva, joka entisenä ulkokissana on sitä mieltä, että ei kannata lähteä kauas ruokatarjoiluista ja kodinlämmöstä.

Tekstin kirjoitti: Tuuti.
***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 11.4.2016.

Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan voi osallistua näinkin: karvanlähtöajan kotikeräys tarjolle talipallo-telineeseen. Tintit käyvät siitä sitten repimässä pehmustetta asuntoonsa.

Talipalloteline, jossa on sisällä karvaa. 

Sen verran lintumiehet opastavat, että pitkiä karvoja ei kannata laittaa tarjolle, kun pienet linnunpoikasen rääpäleet voivat kuristua. Sellaisia surullisia tapauksia on kuulemma pöntöistä löytynyt.

Ihana kevät on tuonut muuttolinnut pihaan ja aamuisin laulukonsertti onkin melkoinen. Kissoillakin riittää ihmeteltävää ikkunan takana ja ulkoilutarhassa. Auringonpaisteesta nautitaan toki heti ensi säteistä lähtien.

 Mustavalkoinen kissa istuu lattialla ja katsoo televisiota, jossa näkyy lentävän linnun hahmo.

Välillä tosin telkusta tulee parempaa ohjelmaa kuin ikkunasta: monen lemmikin suosikki-ohjelma Avara luonto on myös Fanny-kissan mieleen – kurkia ei taida ikkunasta kovin helpolla nähdääkään.

Kaunista kevättä kaikille eläinten ja luonnonystäville!

Tekstin kirjoitti: Tuuti.
***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 5.3.2016.

Avaan kotioven ja vastaan juoksee omat koirulit, pitkäkarvaiset collienarttuni Kira ja Sofi, vanavedessään myös ihana herrasmies Nao, joka on meidän kissahoidokki. Käyn ensin viemässä koirat pissalenkille, ja sen jälkeen onkin Naon päiväruoan aika. Herrasmies ei sitä anna sinun unohtaa, hän tuijottaa sinua noilla ihanilla silmillään ja kiehnää jaloissa, tai periaatteessa missä vaan, kunnes annat sille ruuan...

Miksi ryhdyin tilapäiskodiksi? No se ajatus oli minulla ollut jo jonkin aikaa ja lopulta sitten päätin ottaa PESUun yhteyttä asian tiimoilta. Lähinnä halu auttaa eläimiä jollain tavalla oli ehkä perimmäisin syy, koska en voi pitää vakituisesti kuin kahta lemmikkiä kerralla. Jos vain olisi tilaa, rahaa ja aikaa, olisi lemmikkejä varmasti enemmänkin!

Kuvassa komeilee mun ihan ensimmäinen hoidokkini Nao. Oli hiukan haasteellista keksiä nimeä herralle, mutta lopulta nimi istui suuhun ja oli minusta sopivan erilainen. Poika näytti päivä päivä enemmän Naolta. Nao on lyhenne yhden animesarjan päähenkilön nimestä (Naoki = Nao) ja heissä on aika paljon samaa: he tietävät mitä haluavat ja tekevät kaikkensa saadakseen sen!

Naon kanssa opettelimme kuinka kissaa kannattaa käsitellä ja osoittautui, että Nao antoi hyvin käsitellä itseään. Hienosti sujui harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Madotus oli hiukan haastavaa, mutta lopulta kaverin vinkillä siitäkin selvittiin. Naon mielinukkumapaikkoja oli minun tietokonetuolini, sänkyni ja koirien lelulaatikko. Näiden lisäksi huomasin myös, että ikkunalauta ja ruokapöytä olivat hänestä hauskoja paikkoja oleskella. Pitäisi varmaan tuo ikkuna pestä, koska siinä on ihana ”nenävana” tasaisena viivana muistona juuri herran nenän kohdalla!

Joskus herra nautti sylissä olosta oikein kunnolla ja saattoi makoilla sylissäni minun ollessani tietokoneella, ja koko ajan pieni moottori hurisi ihanasti sylissäni. Täytyy sanoa, että herra sulatti sydämeni ♥

Vielä se pitää herrasta sanoa, että hauskinta hänessä oli taito huomata, milloin tarjolla oli Latz -ruokaa ja milloin muuta. Nimittäin Latzin Nao söi mukisematta, mutta muiden kohdalla sai hiukan ”huijata” kuivaruuan avulla :D  Nao oli muutenkin ihana kisuli, joka nautti rapsutuksista,  oli kuin koira kissan karvoissa, tuli tosiaan vastaan tullessasi töistä, kiehnäsi vieressä rapsutuksia vaatien ja söi ruokansa useimmiten hyvällä ruokahalulla. Ja silloin kun halusi olla itsekseen, meni joko ikkunalaudalle katselemaan maailmanmenoa ja lintuja, tai sitten piiloutui sängyn alle ja alkoi leikkimään päiväpeitolla. Herra kyllä keksi leluja melkein mistä vaan: päiväpeitto, matot, kivet, kengännauhat... aktiivinen nuoriherra siis ;)

Nao sai oman kodin tämän vuoden tammikuussa, mutta muita kodittomia löydät Pesun nettisivuilta!
Pesu toivottaa hyvää löytöeläinten päivää!

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 9.2.2016.

Kilpikonnat ovat hyvin pitkäikäisiä ja siksi moni joutuukin jossain elämäntilanteessa etsimään konnalleen uutta kotia. Meillä tilapäiskodissa hoidossa olevan Herra Ärrän tarina on hieman erilainen: joku vastuuton päätti hankkiutua siitä eroon päästämällä sen järveen. Vuoden 2016 alusta punakorvakilpikonnat on luokiteltu EU:ssa torjuttaviin vieraslajeihin, ja luontoonpäästäminen on kielletty, samoin kuin maahantuonti ja myynti. Olemassa olevat lemmikit vaihtavat vielä pitkään omistajia, eikä laki suoranaisesti ole tarkoitettukaan puuttumaan siihen.

Lähikuva kilpikonnasta, joka on vedessä, jossa on myös kiviä.
Herrä Ärrä on sangen ihastunut kiviin, joita se tanssittaa joka päivä: kiviä pyöräytetään muutama kerta ympäri kosiotanssissa. Onneksi vastapuoli ei lämpene!

Herra Ärrä siis pelastui, ja polskii nyt onnellisena 2-metrisessä altaassaan ja lämmittelee lämpölampun alla. Itselläni oli ennestään kokemusta vain akvaariokaloista, joten ennen konnan saapumista perehdyin ahkerasti kaikkeen tietoon punakorvista. Tai ei ihan kaikkeen, sillä konnista liikkuu paljon väärää tietoa netin keskustelupalstoilla. Kun hoidon faktat ovat hallussa, konna sinällään on melko helppo lemmikki (vrt. paljon huomiota vaativa koira), mutta ison altaan puhtaanapito vaatii kyllä työtä. Ja vettä kuten saimme huomata.

Akvaario tason päällä. Kilpikonna kelluu akvaarion veden pinnalla, pohjalla on kiviä.
Konna kodissaan, joka on tässä juuri vedenvaihdon yhteydessä ilman valaisimia. 700-litrainen akvaario kaikkine varusteineen ja kaappeineen on mahdollista ostaa konnan mukana.


Meillä on nimittäin oma kaivo täällä maalla, ja ajattelimme että eipä konnan vedentarve ainakaan näy meillä vesimaksuissa. Mutta tulikin harvinaisen lämmin ja aurinkoinen syksy; syys-lokakuussa satoi tihkuamalla vain pari kertaa. Ja niinhän siinä kävi että vedenvaihdon yhteydessä kaivokin tyhjeni! Onneksi vettä alkoi taas tulla vaikka sinä iltana jäikin itseltä suihku väliin. Uutta pohjavettä alkoi muodostua kunnolla marraskuun runsaiden sateiden myötä. Syysmyrsky toi myös yhden pidemmän sähkökatkon, mutta konna ei onneksi ole niin herkkä suodattimen pysähtymiselle kuin kalat. Talo pysyi lämpimänä kahden takan ansiosta.

Herra Ärrä on viriili parikymppinen ja osoittautui hyvin seuralliseksi. Se oli jo tottunut muihin eläimiin, ja seurailee mielellään kissoja, jotka kyllä väistävät sitä. Uidessaan se suorastaan hermostuu, jos ohikulkija ei jää odottamaan sitä – "hermostumiseksi" tulkitsemme veden polskimisen kovaa, sillä konna rauhoittuu heti, kun odottaa sitä ja kävelee hitaammin, että se saa uida vieressä tuon 2 metriä!

Vaalealla lattialla vasemmalla kilpikonna, joka on kuvattu yläpuolelta. Oikealla on keinutuolin alla ruskeankirjava kissa, joka katsoo kuvaajaan päin.
Herra Ärrä tulee hyvin toimeen muiden lemmikkien kanssa. Kuvassa tilapäiskodin oma kissa.

Herra Ärrä myös mieluusti syö kädestä, vaikka oppaissa neuvotaankin että sen pitäisi antaa syödä yksin. Herra kurottelee ruokinta-altaastaan suu auki että tänne sitä katkarapua! Käsinsyöttämällä muutaman palan saa ainakin annettua elintärkeän ravintolisän niin ettei se liukene veteen. Ruoka on maistunut aiemmin liiankin hyvin ja konna on vähän pulskassa kunnossa, mutta paastopäivät ja rajattu ravintomäärä toivottavasti saavat sen nyt taas kunnon mittoihin.

***

Kirjoittanut: Tuuti

***

Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Pesun tilapäiskoti Janika kertoo, kuinka päätyi mukaan tilapäiskotitoimintaan! Kirjoitus on julkaistu alun perin 18.1.2016.

Muutama vuosi sitten aloin pohtimaan ajatusta omasta ensimmäisestä kissasta. Pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen sopiva kissa löytyi, ja kävin hakemassa rakkaan pikkuneitini meille asumaan eräältä eläinsuojeluyhdistykseltä. Muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen huomasin kissani kaipaavan kaltaistansa leikkiseuraa, ja ajatus toisesta kissasta sai vallan. Oli itsestäänselvyys, että antaisin jälleen oman kodin eläinsuojelun hoivissa olevalle kissalle.

Selvittelin Tampereella toimivia eläinsuojeluyhdistyksiä ja löysin Pesu Ry:n. Pesu ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta nettisivuja selaillessa sain hyvän ja positiivisen käsityksen yhdistyksen toiminnasta. Kaikki yli 5 kk ikäiset kissat on leikattu, madotettu, rokotettu, sirutettu sekä FIV- ja FeLV testattu. Positiivista on myös se, että jokaista eläintä hoidetaan tilapäiskodissa, jossa niillä on mahdollisuus kodinomaiseen ympäristöön omaa, pysyvää kotia odottaessaan. Adoptoijana tuntui siis turvalliselta vaihtoehdolta hankkia juuri tältä eläinsuojeluyhdistykseltä uusi ystävä.

Sitten alkoi sen oikean karvatassun etsiminen Pesun nettisivuilta. Eläinten tilapäiskodissa asuminen mahdollistaa sen, että niistä voidaan kirjoittaa mahdollisimman kattava luonnekuvaus sekä kartoittaa vaatimukset ja toiveet tulevan kodin suhteen. Meidän hakukriteereinä oli sosiaalinen, leikkisä ja muiden kissojen kanssa toimeentuleva yksilö, ja näin jälkikäteen ajateltuna onneksemme olikin, sillä nuo luonteenpirteet helpottavat niin paljon enemmän tilapäiskotina toimimista nykyään! Pesu vastaanottaa kyselyt eläimistä ainoastaan puhelimitse, eli jännittynein, mutta innostunein mielin soitin kysyäkseni eräästä kissasta. Tämä kyseinen kissa oli jo meidän harmiksemme ehtinyt saamaan kodin, mutta meille suositeltiin, että kävisimme katsomassa luonteeltaan samantapaista kissaa. Puhelun yhteydessä kissakoordinaattori myös haastatteli minut, ja tämän jälkeen sain tilapäiskodin puhelinnumeron. Tilapäiskoti haastatteli minut vielä uudellen ja kartoitimme yhdessä voisiko tämä kissa sopia juuri meille. Sovimmekin tapaamisen melko pian. Tilapäiskodissa meitä oli vastassa iso herttainen kolli ja hänen kotihoitajansa. Kotihoitajat haastattelivat meitä useilla kysymyksillä, mikä tietenkin on todella hyvä, jotta he voivat varmistua kotiehdokkaan valmiudesta tarjota pysyvä koti. Päällimmäisinä kysymyksinä keskustelusta jäivät mieleen:”Kokemus kissoista? Millaista kissaa etsitte? Asuinympäristö? Ruokinta? Kuka hoitaa kissaa lomamatkan ajan? Millainen kissa odottaa jo kotona?”. Kävimme myös luovutussopimuksen kohta kohdalta läpi keskustellen ja jakaen mietteitä sekä kokemuksia. Pesun eläimiä ei luovuteta koskaan uuteen kotiin ensimmäisellä tapaamiskerralla, vaan miettimisaikaa annetaan molemmin puolin, joten suuntasimme kotiin pohtimaan päätöstä.

Kissa oli aivan ihana, mutta päädyimme siihen, että se ei ollut meille Se Oikea. Ilmoitimme tilapäiskodille asiasta ja soitin uudelleen kissakoordinaattorille. Hänellä olikin meille uusi ehdotus - 7kk ikäinen Luke. Sain tilapäiskodin yhteystiedot ja sovimme pian tapaamisen. Tilapäiskoti haastatteli meitä jälleen ja kävimme läpi luovutussopimusta. Tapaaminen meni hyvin ja saimme tutustua myös muutamaan muuhun Pesun tilapäiskotikissaan kyseisessä kodissa. Seuraavana päivänä ilmoitin tilapäiskodille, että antaisimme mielellämme Lukelle kodin, mikäli se heille sopii. Iloksemme Luken tilapäiskoti oli valmis pojan meille luovuttamaan!

Muutaman päivän kuluttua koitti luovutuspäivä ja pääsimme hakemaan Luken kotiin. Ensin tietenkin täytimme tilapäiskodissa luovutussopimuksen. Kissan luovutusmaksu oli 120€, ja olimme maksaneet sen Pesun tilille ennen luovutusta. Sopimusehtojen mukaisesti uusi koti sitoutuu ilmoittamaan eläimen sopeutumisesta uuteen kotiin, joten laitoimme Luken kuulumisia kotihoitajille ensimmäisten kuukausien aikana. Kotihoitajat olivat oikein mukavia ja avuliaita sekä kehottivat kysymään neuvoa, jos sitä tarvitsisimme. Luke sopeutui luoksemme hyvin muutamassa viikossa ja nykyään nauttii elämästä täysin sisäkissana, palvelijoiden silmäteränä.

 Mustavalkoinen kissa makaa lattialla kyljellään ja pitelee tassujensa välissä kissanlelua.
Luke 7 kk muutama päivä meille saapumisen jälkeen.

Kuten varmasti moni kissaihminen voi samaistua, tarjoaisin kaikille maailman kissoille kodin, jos se vaan jotenkin olisi mahdollista. Täytyy kuitenkin kuunnella järkeä ja olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Kissakuume kolmannesta kissasta iski kovaa muutama kuukausi Luken meille saapumisen jälkeen. Ymmärsin kyllä, että tämä meno ei voi jatkua, vaan kaksi omaa kissaa saavat riittää (ainakin toistaiseksi..). Pesun sivuja selaillessani huomasin heidän etsivän tilapäiskoteja. Tilapäiskoteilu kuulosti täydelliseltä idealta; voisin auttaa kodittomia ja samalla saisin mahdollisuuden kolmanteen kissaan – kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! Laitoin esittelyn meistä ja pian meihin otettiinkin yhteyttä. Pesun tilapäiskotiohjaaja tuli kotiimme perehdyttämään meidät tehtävään ja pian sen jälkeen saimme ensimmäisen kissan hoitoomme. Aloitimme tilapäiskotitoiminnan heinäkuussa 2014. 

 Mustavalkoinen ja ruskea kissa makaavat kylki kyljessä harmaassa pedissä.
Tilapäiskotikissat antavat meidän omille kissoille paljon sisältöä elämään. Vaihtuvat kaverit ovat aina jännittävä juttu. Vasemmalla meidän Luke ja oikealla Pesun kautta kodin saanut Kinuski.

Tilapäiskoteilu on rakas harrastus meille. Se antaa meille paljon, mutta vielä enemmän se antaa niille kissoille, jotka saavat tätä kautta mahdollisuuden uuteen elämään. Suosittelen jokaiselle kissakuumeilijalle lämpimästi tilapäiskodiksi ryhtymistä!

Jos sinulla on kiinnostusta ryhtyä tilapäiskodiksi, otathan yhteyttä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Tiedustelut eivät sido vielä mihinkään.

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Tilapäiskotimme Jetta kertoo elämästään PESUn kanin kanssa. Kirjoitus on julkaistu alun perin 7.1.2016.

Viimeisin meillä tilapäisesti asustellut PESUn eläin oli pieni kanipoika Pome. Piskuinen pallero oli meidän vieraanamme kolme kuukautta, jonka jälkeen se oma, pysyvä koti löytyi. Pome oli toden totta hyvin pieni meille saapuessaan, koska se oli vasta parin kuukauden ikäinen. Kani painoi tuskin kiloakaan ja kooltaan oli samaa luokkaa kuin ihmisen käsi tai ruokakuppi. Huomasimme heti, että kani oli hyvin rohkea ja utelias. Lisäksi ruokahalu oli uskomaton, joten herkkujen avulla Pomea oli helppo motivoida.

Eläinarki on useimmiten todella ihanaa. Harmailta hiuksilta ei voi kuitenkaan välttyä, sillä niitä tulee pakosti aina silloin tällöin. Kanivieraamme keksi monenmoisia kepposia aina, kun silmä vältti. Ihan pienenä kani mahtui todella upeasti ryömimään hellan taakse. Tästä olin kauhuissani, koska – myönnän sen ihan rehellisesti – en muistanut, koska olin viimeksi siivonnut uunin takaa. En tietenkään halunnut, että perso kanivieraamme söisi mitään kamaluuksia, joita hellamme kätkisi taaksensa!

Harmaa kani lattialla uunin edessä. Kanin ja uunin reunan välissä on purupussi.
Hätäratkaisu: purupussi estää kanin pääsyn hellan taakse.

Harmaita hiuksia aiheuttivat myös Pomen useat aamu- ja iltahepulit. Kani ravasi pitkin asuntoamme ja teki valtavia riemuloikkia. Olin huvittunut ja iloinen kanin elinvoimaisuudesta, mutta toisaalta olin huolissani siitä, että kani loukkaisi itsensä, jos sattuisi törmäämään vaikka seinään tai johonkin huonekaluun. Erityisen vitsikästä oli Pomen toisenlainen tapa olla kuin hiipivä ninja. Alle parikiloinen kani on kuitenkin hyvin pieni (ja nopea...), joten aina silloin tällöin kadotin kanin näköpiiristäni, enkä ollut varma, mihin se oli pinkaissut. Joskus saatoin huhuilla olohuoneen ovella, kun yhtäkkiä tunsin, kuinka joku nuuskuttelikin takanani. Näin tapahtui lukemattomia kertoja. Aina kani tuhisi takanani kuin kysyen: ”Miksi sinä sinne huutelet? Olin tuolla!”

Yksi kamalimmista hetkistä tapahtui eräänä kiireisenä aamuna. Tein kohtalokkaan virheen eli jätin wc-pytyn kannen ylös kolmeksi sekunniksi. Arvaatte varmaan, kuka pomppasi pyttyyn noiden kohtalokkaiden sekuntien aikana. Onneksi olin aivan pytyn vieressä, eli pystyin auttamaan kanin kuivalle maalle. Pome halusi kuivatella jalkojaan, joten roiskutteli vettä jaloistaan – tietenkin juuri minun ja vaatteideni päälle. Siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin ryhtyä puhdistamaan kanin jalkoja ja kylppäriä pyttyvedestä. Ja koska eihän kerta mihinkään riitä: myöhemmin Pomen oli taas välttämättä hypättävä pyttyyn. Tällä kertaa syyllinen kannen ylös jättämiseen oli puolisoni. Aavistelin pahinta, kun yhtäkkiä vessasta alkoi kuulua kiroilua. Pytyssähän se kani oli taas käynyt.

Harmaa kani matolla kahdelle jalalle kohottautuneena.

Sinänsä hauskaa oli myös Pomen tapa auttaa minua häkin puhdistamisessa. Kun metsästin papanoita purun joukosta kaikessa rauhassa, yhtäkkiä joku hyppäsikin selkääni ja siitä olkapäälleni! Mutta minkäs teet, kanit kun pitävät monitasoisuudesta! Siinä sitten putsailin häkkiä kani olkapäälläni. Olihan se toisaalta myös ihanaa, mutta joskus tunsin pientä narskutusta hiuksissani tai ponnarissani, mistä en ollut ihan niin mielissäni.

Kaiken kaikkiaan kanit ovat todella mukavia kavereita, joiden kanssa myös sattuu ja tapahtuu. Minulla oli ainakin hauskat kolme kuukautta, koska sain nauttia sosiaalisen kanivieraamme seurasta ja keppostelusta!

PESUlla on tälläkin hetkellä kaneja vailla sitä omaa kotiaan, joten käyhän rohkeasti tutustumassa heihin nettisivuillamme!

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Tilapäiskotimme Hannu esittäytyy ja kertoo, kuinka päätti ryhtyä tilapäiskodiksemme. Kirjoitus on julkaistu alun perin 1.1.2016.

Eletään elokuuta 2015.

"Hei, sähän oot joskus mulle puhunut, että oot miettiny uuden kissan hankkimista? Olisko sulla kiinnostusta lähteä Pesulle tilapäiskodiksi, niillä on vähän tilanne päällä tällä hetkellä...?"

Näillä sanoilla mun naapuri lähestyi mua elokuussa. Tämähän olisi ratkaisu koko asiaan. Meillä on aikaisemmin ollut kaksikin kissaa, mutta molemmista on jo aika jättänyt, eikä uuden, oman kissan aika vaan tuntunut oikealta. Ryhdyin miettimään asiaa, ja pienen suostuttelun jälkeen lupauduinkin auttamaan. Lokakuun alussa sitten ovikelloa soitettiin ja ovelle ilmestyi kantokopeissaan kolme kissaa; yhdet siskokset, ja musta kollipoika. Tästä se sitten lähtisi.

Pari viikkoa oli pientä sotatilaa, taisteluja, "tönimistä". Siskokset pitivät tuota mustaa kollia aivan pilkkanaan, vaikka etukäteen muuta ajattelinkin. Oli pakko ottaa puhelin käteen, ja soittaa. "Ei tästä hei tuu yhtään mitään. Toi kolli asuu makuuhuoneessa, ja siskokset ei anna sille yhtään armoa..." Siskoksille alettiin etsiä muuta paikkaa. 


Justiina.

Vanhemman tyttökissan ristin Justiinaksi. Arvaatte varmaan, miksi. Justiina oli toisaalta aivan helmi, vaikka siitä lähtikin ihan hulluna karvaa. Ei ollut sohva enää musta. Olisihan tuo pitänyt muistaa vanhastaankin. Onneksi siskokset löysivät uuden tilapäiskodin ihan läheltä. Ei kun kissat laatikoihin, ja kohti uusia seikkailuja. Kuulemma heillä menee kahdestaan oikein kivasti. Kollilla kesti kaksi päivää tajuta, että siskokset ovatkin jo muualla. 


"Joko ne meni?"

Sen jälkeen tuosta kollista tulee aina vain uusia piirteitä esiin. Onhan tuo hellyydenkipeä. Ahmatti. Pötkö. Mutta se on tosi kiltti myös. Ja hänellä on todella isot silmät. 


"Jotta näkisin ruokakuppini paremmin."

Nimesin kollin Rudolfiksi, koska hän on musta ja hänellä on valkoinen parta. Rudolf tykkää tulla nukkumaan sänkyyn, joko kainaloon, tai sitten ihan kylmästi tuohon rintalastan päälle. Herra tykkää myös olla kirjahyllyn tai kaapin päällä. Kun on tuollainen pötkö, niin tuo siirtyminen tuonne korkeuksiin ei välttämättä ole se kaikkein sulavin, tai akrobaattisin taidonnäyte. Mutta eipä ole myöskään huomaamaton! Rudolf tykkää myös leikkiä paljon. Varsinkin ne sellaiset höyhenjutut on kivoja, joskaan ei pitkäikäisiä. Onneksi niitä saa sitten kaupasta lisää, tai Pesun varastolta, jos joku on niitä sinne lahjoittanut. 

Harjaamista on kans harjoiteltu. Tai no harjoiteltu ja harjoiteltu, tuossahan se menee kaiken muun ohessa. Masusta voi rapsuttaa, mutta omalla vastuulla. Syliin ottaminen menee samaa rataa. Rudolf tulee kyllä syliin, jos siltä itsestä tuntuu. Tästä pojasta saa joku vielä oikein hyvän kaverin itselleen. Ainakaan keittiöön ei koskaan tarvitse mennä yksin ;)

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 2.3.2015.

Keväällä karvanlähtöaika teettää pientä lisähommaa. Useamman lemmikin kodissa taistelu karvakasoja vastaan pyörii ympäri vuoden, vaikka pimeään vuodenaikaan villakoirat nurkissa ei onneksi niin häiritse. Hoitokissojen myötä meille tuli valkeaturkkisia eläimiä, ja sepäs toikin uutta väriä taloon. Jännä juttu, että mustasta kissasta näyttäisi irtoavan vain harmaata alusvillaa, mutta valkoisesta vain valkoista karvaa. "Hauskinta" valkoisen katin kanssa on tietysti mustat vaatteet, mutta näin kevättä kohti voisikin vaihtaa pirteämpää väriä päälle. Nyt meillä on ensimmäinen pitkäkarvainen hoidokki, juuri sopivasti kun kevätaurinko alkaa valaista nurkat...

Karvataisteluun on aseistauduttu meillä lähinnä niin, että joka huoneesta löytyy vaateharja. Sellaisia tavallisia kangaspintaisia malleja. Ihan halvimpia ei kannata ostaa, eivät vaan kestä. Joihinkin pintoihin teippiharja tehoaa paremmin – kuten lähtökiireessä villakangastakkiin –, mutta teippi on kurjaa kertakäyttökamaa, jota kuluisi rullakaupalla, joten yritän välttää sitä.


Pölyhuiskako?

Monet suojaavat sohvan peitteellä, mutta itsellä menee vähän hermo niihin, kun viltit eivät pysy paikallaan ja karvan irrottaminen taas niistä on hankalaa. Eräät meillä myös mielellään kaivautuvat karvoineen viltin alle…

Kunnon harja/kampa on myös välttämätön apu – sikäli kun karvatehdas suostuu harjattavaksi. Toiset nauttivat paljon kammattavana olemisesta, mutta uusien arkojen hoitoeläinten kanssa menee kauan aikaa, ennen kuin ne saa tottumaan harjaan, jos koskaan.


Ja tätä riittää :)

Hyvään imuriin kannattaa ehdottomasti sijoittaa, niissä on valtavia eroja. Viimeksi imuria ostaessani tutkin kauan vaihtoehtoja ja valitsin järeän testivoittajan, ja hyvä kone onkin ollut. Lisäksi voi hankkia erityisiä lisäsuuttimia, jotka irrottavat karvan hyvin kangaspinnoilta ja ovat hellävaraisempia sohvalle. Sellaisia kaupataan nimenomaan lemmikkikotien tarpeisiin.

Kunpa sitten vain jaksaisi imuroida useammin kuin kerran viikossa – vilkaisu sukanpohjaan motivoi. Tai kun puhdasta kosteaa pyykkiä tippuu lattialle ja se muuttuu karvaiseksi. Aina voi lohduttautua, että eläintalouksissa pitäisi olla vähemmän allergioita, siedätyksestä ei ainakaan ole pulaa! Allergikkoja voi kuulemma auttaa myös sisäilmanpuhdistin.

Muutama kehräämö valmistaa lankaa koirankarvasta lampaanvillaan sekoitettuna, hyvä idea! Itsekin säästän harjoista isommat karvakasat. Yksi käyttökohde on linnunpöntöt: kun tyhjennän syksyllä pöntöt vanhoista pesämateriaaleista, niin laitan tilalle kissojen karvatuppoja talvilämmikkeeksi ja uuden pesän pohjaksi. Mahtavatko tintit tietää, että pehmuste on lähtöisin arkkiviholliselta! Joskus keväällä olen tosin huomannut, että karvat onkin viskattu ulos: jotkut tintit taitavat haluta tehdä itse kevätsiivouksensa ja sisustaa oman makunsa mukaan.

Kaikesta karvasta huolimatta eläinystävistä on meille enemmän iloa kuin mitään muuta ja tilapäiskotitoiminta on rakas harrastus.

Iloista kevättä ja karvanlähtöaikaa!

Tekstin kirjoitti Tuuti.
***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 2.1.2015.

PESUlla on monia onnellisia esimerkkejä eläimistä, jotka ovat tilapäiskotien hoidossa kehittyneet mainioiksi lemmikeiksi. Sellainen ei välttämättä onnistuisi löytöeläintalojen tarhaolosuhteissa.

Meilläkin on ollut muutamia villiintyneitä aikuisia hoitokissoja ja kaikista on tullut mahtavia kotikissoja. Viimeisin ja vaikein tapaus on Onerva. Sen tarina on hyvin tavallinen: maatilalla oli useampi leikkaamaton kolli "hiirikissana" ja laumaan saapui myös Onerva-neiti. Pitäisihän kaikkien tietää kuinka siinä käy: kohta kissoja oli useita kymmeniä. Tällaisten populaatioiden hoitaminen on eläinsuojeluyhdistyksille valtava urakka ja kuluerä eläinlääkärilaskuineen.

Onerva saapui meille pentuineen loppusyksystä. Se oli kohtuullisen hyvässä fyysisessä kunnossa; ei vielä kovin vanha ja tilalla oli sentään ruokaa ja suojaa (eiväthän kissat muuten talvista selviäisikään). Alku oli hyvin hankala, Onerva oli varsin aggressiivinen. Villiintyneet emokissat voivat puolustaa pentujaan, jolloin on paras keskittyä pentuihin, ja hyödyntää tutustumisessa niiden leikkisyyttä ja loputonta ruokahalua.


Omppu eli Onerva vilvoittelemassa tuuletusluukussa kesähelteillä.

Mitä sitten tehdä aikuisen villiintyneen kanssa joka ei tahdo sietää ihmistä edes samassa huoneessa? Tehtävä on oikeastaan helppo: ei tarvitse tehdä mitään erikoista. Kissan tarpeista tietysti huolehditaan ja ruoka tarjoillaan mielellään niin että kissa näkee ruuan tuojan, samalla voi vähän jutella ystävällisesti. Sitten vain odotetaan. Ja Onervan tapauksessa odotettiin vielä lisää.

Joku rauhallinen ilta kissa vihdoin päättää, että on turvallista hiipiä ihmisten ilmoille muulloinkin kuin yön pimeydessä. Onervalla tuohon meni noin 5 kuukautta – ilman pentuja olisi päästy varmasti vähemmällä, mutta sitkeyttä tarvitaan. Kestää vielä aikaa ennen kuin arkajalka uskoo, että ihmiset eivät liiku jahdatakseen sitä: kissahan on luonnossa itsekin saaliseläin ja siksi epäluuloinen. Täytyy vain jaksaa jutella ystävällisesti ja ruokakuppia voi viedä pikkuhiljaa lähemmäs. Turha siis vielä yrittää koskea, saa luultavasti vain haavoja käsiinsä ja pahoittaa mielensä, vaikka välillä haluaisikin kokeilla missä kissan rajat nyt menevät. Eikä kannata tuijotella, sehän on eläinmaailmassa yleensä uhkava merkki. On vain yksi tie: kissan ehdoilla ja aikataululla.

Helpottaa jos kodissa on omia hellyydenkipeitä kissoja, ne toimivat positiivisena esimerkkinä. Parhaimmillaan saa havaita kehräyksen rauhoittavan voiman: nurkassa tärisevä pelkääjä rentoutuu silmin nähden, kun tuo lähelle toisen hurisevan ja puskevan kissan. Useamman villiintyneen kesken pelko vain tarttuu.

Onervakin oppi kevään aikana tulemaan muiden innostamana keittiöön ruoka-aikaan. Herkkusuuta on aina helpompi lähestyä lahjusten kanssa! Ruoantarjoilu onkin oleellista: ruokaa ei kannata pitää aina vapaasti tarjolla, sillä yhteys syntyy ravinnon kautta. Kissat pitävät säännöllisistä ruoka-ajoista ja muista rutiineista. Kesyttäminen ei muutenkaan onnistu, jos itse käy kotona vain kääntymässä; luottamuksen syntyminen vaatii läsnäoloa. Esimerkiksi iltapalan tarjoilu heittelemällä raksuja saaliiksi (itse mukavasti sohvalta) on oiva kontaktikeino: kissa saa samalla liikuntaa ja lajinomaista toimintaa. Jos kissa ei ole kovin nirso, niin se yleensä innostuu tästä yhteisestä harrastuksesta.

Lisäksi tarvitaan vähän tietoa kissan elekielestä. Ensin kissa kiehnaa pöydän jalkoja ja tulee pikkuhiljaa lähemmäs häntä reippaasti ylhäällä. Ei mene enää kauaa kun pöydän jalan sijaan onkin itse puskettavana. Silloin voi jo koittaa tarjota herkkupalaa sormista. Silmien sulkemiseen, "sirkuttamiseen", kannattaa vastata samalla tavalla, sillä se on kissalta suuri luottamuksen ja rakkauden osoitus.


Omppu ja kissanpäivät: oi lattialämmityksen autuutta.

Nyt vuoden päästä ei tahdo uskoa että tuo huriseva ja puskeva eläin on se sama villipeto. Onerva hyväksyi myös ihmiset laumaansa, kunhan sai vaan rauhassa tottua elämäänsä sisäkissana. Se onkin nykyisin hyvin seurallinen, aina siellä missä ihmisetkin; nukkuu öitä vieressä ja sylissä-olokin onnistuu hurinan kera, eikä pelkää vieraita. Se ei tunnu edes kaipaavan ulos, niin leppoisaa sen elämä on. Se on hyvin siisti ja rauhallinen kotikissa, kunhan saa harrastaa vähän saalistusta raksujen kanssa.

Kaikista villiintyneistä ei tule välttämättä aivan noin kesyjä – ovathan kaikki vähän erilaisia persoonia –, mutta ainakin ne oppivat elämään ihmisten kanssa. Sellainen kissa sopii hyvin kotiin, jossa on jo ennestään sylikissa ja jolle kaivattaisiin seuraa. Anna siis aikuiselle kodittomalle mahdollisuus!

Tekstin kirjoitti Tuuti.
***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.