Blogi

Elokuussa 2015 PESU ry vastaanotti tilapäiskotiinsa emon ja neljä pentua. Niiden tarina oli aika tyypillinen: ne oli loukutettu villiintyneinä eräästä pihapiiristä Pirkanmaalla. Pennut olivat tilapäiskotiin tullessaan noin 2-3 kuukauden ikäisiä. Kaikki pennut, kuten myös Fanny-emo, saivat aikanaan omat kodit. Tammikuun alkupäivinä vuonna 2016 Eve-kissakin siis matkasi uuteen kotiinsa Helsinkiin. Uudessa kodissa Eve sai nimen Siiri.

Seuraavassa Siirin kuulumisista kirjoittaa hänen huoltajansa ja palvelijansa. Kirjoitus on julkaistu alun perin 11.3.2019.

Aika kuluu nopeasti, Siiri on asunut nyt luonani jo yli kolme vuotta! Siirillä on nykyään kolme kissakaveria, kaikki eri eläinsuojeluyhdistyksiltä adoptoituja. Siirillä on kaikki hyvin, yöt usein nukutaan vatsani päällä ja päivisin ja iltaisin juostaan rallia asuntoa ympäri. Rankasta elämänsä alusta huolimatta Siiri on rohkea ja lutuinen sylikissa, joka nauttii kovasti rapsutuksista ja huomiosta. 

Luonteeltaan Siiri on osoittautunut topakaksi tyypiksi, joka pitää huolta resursseistaan - esimerkiksi ”mummin” eli oman äitini luo ei ole kaikilla muilla kissoilla menemistä, tai saattaa tulla tassusta. Siirille on muistettava antaa aina herkkuja ja huomiota, kun jotain muuta kissaa huomioidaan, mikä on tietysti aivan oikein ja kohtuullista! 

Siiri sairasti viime vuonna maksa- ja suolistotulehduksen, jonka vuoksi jouduimme ramppaamaan monta kertaa lääkärissä ja esimerkiksi ultraäänitutkimuksissa. Luulimme jo, että lääkkeitä joutuisi syömään loppuiän. Mutta niin vain Siiri parani, ja nyt riittää pelkkä ruokavalion fiksaus ja tarkkailu, ja lääkkeet on saatu jättää kokonaan pois. Myös muutama giardia-rumba on käyty läpi, mikä oli jossain määrin raskasta aikaa. Koskaan emme saaneet tietää, mistä giardia tuli. Eläinlääkärin mukaan se on voinut tulla vaikka kengänpohjissa ulkoa. Siirin hampaita on myös hoidettu ja muutamia jouduttu poistamaan. Nykyään hampaat harjataan joka päivä, ja Siiri on oppinut hyppäämään joka aamu keittiön sivupöydälle hampaiden pesua varten. Pientä herkkupussin rapistelua tämä tietysti vaatii…

Siiri on touhukas tyyppi, joka järjestää tarvittaessa itse luovaa tekemistä. Kuvissa esimerkiksi näkyy tuunattu talouspaperirulla ja tyytyväinen taiteilija työnsä äärellä. Siiri oli pentuna kaikista kissoistani villein, ja silloin tuli sisustettua kämppää uusiksi. Eräskin lampunvarjostin oli kestänyt viidellä kissalla ehjänä, mutta Siiri teki siihen omanlaisensa designin, joka ei enää niin miellyttänyt ihmisten silmää. Mutta kodin sisustuksen uusinta tekee välillä vain hyvää, eikö niin! Myös viherkasveista päätin lopulta luopua kokonaan, sattuneesta syystä... vihreitä irtolehtiä löytyi siivotessa vielä pitkään sen jälkeen mitä kummallisemmista paikoista.

Leikeistä Siiri rakastaa tällä hetkellä eniten hiuslenksujen perässä juoksemista, ja hän on oppinut vienolla maukaisulla pyytämään niiden heittelyä. Sitten juostaan kilpaa Rekku Rescuelta tulleen Sagan kanssa lenksun perään. Kissakavereiden parissa Siiri on suosittu, Kisu-ry:ltä tullut nuorempi Ruska änkeää usein kylkeen kiinni pesemään Siiriä, ja samoin Saga. Saga ja Siiri myös katsovat välillä yhdessä telkkaria sohvalla. Viimeisimpänä Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistykseltä vuonna 2017 tulleen Ronjankin kanssa Siiri hengaa nykyään samalla pöydällä tai samassa kiipeilypuussa, vaikka alku ei ollut ihan helppo. Ihmiselleen Siiri osaa myös huomauttaa, jos ruoka on hänen mielestään myöhässä – silloin tullaan tietokoneen ja ihmisen väliin puskemaan naamaa ja estämään työnteko, kunnes tärkeämmät asiat on hoidettu :D

Olen monesti ihmetellyt, kuinka villiintyneen kissan pennusta on voinut tulla tällainen lutuinen karvakaveri. Pesun tilapäiskodissa tehtiin ilmeisen onnistunutta kesytystyötä. Siirin ja myös muiden esy-taustaisten kissojeni kanssa eläminen on saanut minut vahvasti uskomaan siihen, että myös rankan alkuelämän kokeneesta kissasta voi tulla mitä hellyttävin perheenjäsen. Tärkeää on ollut edetä kissan ehdoilla ja antaa tämän itse valita, koska haluaa olla ihmisen lähellä. Siiri on tosin niin rohkea, että nyt syliin voi ottaa koska vain – tosin ei silloin, jos ei ole kaulaan asti leipomisen kestävää paitaa päällä, koska tämä tyttö tykkää leipoa kaulaa. 

Kotia on toki täytynyt hiukan sisustaa uusiksi, ja kissojen huonekaluja eli kiipeilypuita on nyt joka huoneessa, parhaassa kaksi, joten toki tämä ihmiseltäkin pieniä muutoksia kissattomaan elämään verrattuna vaatii. Vaikka välillä on ollut huonoa onnea sairauksien suhteen, niin en ikipäivänä vaihtaisi nykyistä kissantäyteistä elämääni enää entiseen. Kuten kaikesta voi päätellä, Siiri on erittäin rakas perheenjäsen, ja toivomme monia ja taas monia yhteisiä vuosia!

***

Kirjoitus on julkaisu alun perin 29.1.2019.

Kuukausi sitten elämääni astui uusi mies: nuori, innokas ja viettelevä. Olin todella imarreltu saamastani huomiosta: hän piti minua ja jopa vaatteitani vastustamattomina! Hän ei totisesti pelännyt näyttää tunteitaan. Elämäni parasta aikaa! Vai oliko sittenkään?

Uusi "poikaystävä" Petrus.

Pian karu totuus selvisi. Uuden asuinkumppanini mieltymykset olivat varsin yhteensopimattomia omieni kanssa. Hän rakasti kiehnätä jaloissani ja näykkiä pohkeitani. Hän rakasti pissaleikkejä ja hinkkasi itseään jopa villasukkiini.

Myös kehomme mittasuhteet olivat täysin vastakkaiset: hän oli minua yli 150 senttiä lyhyempi ja yli 50 kiloa kevyempi. Ikäerommekin on 25 vuotta! Pohdin hiljaa mielessäni, miten voisimme saada suhteemme toimimaan. Asioiden oli pakko muuttua, joten päädyin soittamaan yhden puhelun, ja varaamaan ajan asiantuntijalle, joka osaisi auttaa meitä.

Varmaan arvaattekin, että tuo asiantuntija oli eläinlääkäri. Käynnin tavoitteena oli mikäs muu kuin uroskanin kastraatio. En ollut koskaan odottanut lääkäriaikaa yhtä innolla kuin nyt. Kani oli aivan liian innostunut näykkimään pohkeitani ja umputtamaan jaloissani. Kaneilla kevyt näykkäisy tulkitaan yleensä huomion pyytämiseksi tai komentamiseksi. Umputtaminen sen sijaan on kosintaa tai muuta huomion pyytämistä.

Tunsin itseni aika avuttomaksi ja turhautuneeksi kanin kosioyritysten edessä: kiljahteluni ja jalkani polkemiset eivät tuoneet pitkäaikaista helpotusta. Kiljahtelin ja rummutin jalkaa siksi, että yritin jäljitellä kaneille tyypillisiä eleitä ja ääniä. Kiljuminen on paha kipuääni ja takajalan rummutus puolestaan ilmoitus- tai varoitusele.

Jouduin myös pyykkäämään ja pesemään seiniä poikkeuksellisen paljon, koska kastroimattomat uroskanit ovat taipuvaisempia pissalla merkkailuun. Sain päälleni useat iloisella kaarella lattian yli lentävät virtsat. Tällainen varsin ihastuttava ele on tarkoitettu merkkaamisen lisäksi myös kosintaan ja oman kumppanin merkitsemiseen.

Nyt minä olen ihana kaveri!

Kastraation jälkeen hormonitoiminta sammuu yleensä parin kolmen viikon kuluessa. Yhteiselomme kanin kanssa onkin muuttunut jo hurjasti. Pohkeeni saavat olla rauhassa suurimman osan ajasta, samoin villasukkani ovat säästyneet kokonaan nylkyttämiseltä. Hyppypissoja ei ole enää tullut seinille eikä päälleni.

Kehityssuunta on ollut täsmälleen oikea, ja kotitaloutemme stressitaso onkin laskenut huomattavasti. Olemme siirtyneet suhteessamme selvästi seuraavalle tasolle, koska nyt saan osakseni ihania putsaus- ja nuolemishetkiä. Niillä kani osoittaa kiintymystä ja hyvää oloa. Tästä kanista joku saa aivan ihanan ja rakastavan elämänkumppanin!

Kirjoittaja: Jetta Sirola

***

Kirjoitus on julkaistu alun perin 24.8.2018.

Saimme Zooplussalta testaukseen tilapäiskodeissamme oleville kissoille sokerittomia ja viljattomia ruokia. Täältäpä siis löytyy testiarvostelut kolmelta tilapäiskodilta.

Tilapäiskoti 1:

"Se on moro kaikille, täällä kirjoittelee Pesu ry:n tilapäiskotilainen, Hani The inspector cat. Saatiin testaukseen ihania ruokia Zooplussalta, ja pääsin oikein kunnolla herkuttelemaan minulle sopivilla ruuilla. Joten ottakaas kesähatuista kiinni, täältä tulee!

Smilla, siipikarja, kitten ja adult: Ruoka hyvän tuoksuista, sekä mukavan lihaisaa. Koostumus melko jykevää, mutta saa silti hyvin purkista ulos ja helppo lisätä näin kesäkuumalla vettä joukkoon ilman, että ruoka menee ihan keitoksi. Tämä oli erittäin hyvää, maistui! Kippo tyhjeni nopeasti ja piti minut virkeänä leikeissä pitkään. Arvosana: 5/5 

My star is a darling-maksa ja sydän:
Lihapalat olivat kastikkeessa, annosrasioiden vuoksi helppo tarjoilla ja annostella. Suhteellisen miellyttävän tuoksuinen  ruoka ja sopii varmasti sellaisille herkkusuille, jotka ovat kastike ruokiin tottuneet. Lihapalojen suhde kastikkeessa hyvä. Koska en ole kastikeruokien ystävä, vähän ihmettelin koostumusta. Lihapalat jäi helposti syömättä, mutta kyllä tätä uudelleen ostaisin. 
Arvosana: 4/5

Feringa kitten
Koostumukseltaan samanlaista kuin Smilla, eli jykevää tavaraa. Vähän voimakkaampi tuoksu kuin Smillassa, eli ronkeleille varmaan ihan houkuttava vaihtoehto. Tästäkin ruuasta tykkäsin kyllä, mutta vähän kuitenkin tuli jätetyksi kippoon, kaikkea ei loppuun asti tohtinut syödä. Hoitajan oli helppo avata tämä purkki, mikä nopeutti ruuan saamista, se oli mukava juttu! 
Arvosana: 3,5/5

Kiitos paljon makoisista ruuista, suosittelen mieluusti näitä testaamaan! 

Mukavaa kesää kaikille! 

T. Hani the inspector cat, Pesu ry"

Tilapäiskoti 2:

"Meillä asustaa tällä hetkellä tilapäiskodissa kaksi aikuista kissaa, 6-vuotias tyttö ja 8-vuotias kolli. Kissat ovat vielä melko arkoja, eivätkä juurikaan syö ihmisen nähden. Oman haasteensa ruokien valintaan on tuonut kissojen kala-allergia. He ovat myös osoittautuneet aika nirsoiksi etenkin märkäruuan suhteen, parhaiten tuntuu maistuvan raaka liha. Erilaisia kuivaruokia ovat kyllä syöneet mielellään.

Kissat saivat testattavaksi 

• märkäruokana Feringaa
• kuivaruokana Wild Freedom Adult "Wide Country"

Feringan suhteen olin epäileväinen lähinnä ruuan koostumuksen vuoksi. Aiemmin on kokeiltu vastaavalla koostumuksella olevaa ruokaa, ja se on jäänyt syömättä. Yllätyinkin positiivisesti, kun kissat kuitenkin kävivät Feringaa maistamassa! Sekoitin siihen hieman vettä, ettei ruoka olisi niin tiivistä. Valitettavasti maistamista pidemmälle ei edetty, eikä tästä tullut kissojen suosikkia.

Wild Freedomin kuivaruoka sen sijaan taitaa jäädä meillä käyttöön! Laitoin ensin tarjolle pienen määrän aiempien raksujen rinnalle, ja kuppi tyhjeni nopeasti. Hyvin on senkin jälkeen maistunut! Raksujen koko oli suhteellisen iso, mutta ainakin isohkolle kollille tekivät kauppansa."

Tilapäiskoti 3:

"Meillä oli testissa Concept For Lifen Sensitive Cats- kana märkäruoka. Testaajaksi meillä pääsi lähes 6-kiloinen kolli Viki. Alkuun Viki söi ruokaa mielellään ja kuppi oli tyhjä nopeasti ruuan laittamisen jälkeen. Muutaman kerran jälkeen ruoka ei enää maistunut ja se sai seistä kupissa pitkään ennen kuin kukaan kissoista kävi sen syömässä. 

Kastiketta oli runsaasti, siitä iso plussa, kun meillä omat kissat on kovasti juuri sen kastikkeen ystäviä. Pakkaus oli laadukkaan näköinen, kuten myös ruokapussit."

***

Kirjoitus on julkaistu alun perin 29.12.2017. Tekstin kirjoitti Jenni.

PESU ry:n kissatilapäiskotina toimiessani minulta on kysytty monia kertoja, eikö hoitokissasta luopuminen ole vaikeaa. Itse olen aina vastannut että ei, koska olen kissan tulosta asti valmistautunut siihen, että jonain päivänä se lähtee. Näin on tarkoitus tapahtua, jotta tilaa uusille kodittomille vapautuu. Kuitenkin jotkut kissat jättävät hoitajansa sydämeen tavallista suuremman tassunjäljen. Näin oli erityisesti tässäkin blogissa aiemmin esitellyn Napin kohdalla.

Nappi tuli luokseni tilapäiskotiin tammikuussa vuonna 2013. Ujoudestaan johtuen Nappi ei ollut kaikista kuumin katti kissojen kodinsaantirintamalla, ja kyselyjä Napista tuli vain harvakseltaan vuosien varrella. Napin ikääntyessä sen luonne muuttui rohkeampaan suuntaan: se ei enää piiloutunut vierailtakaan ihmisiltä, vaan tuli hyvin nopeasti katsomaan tulijoita. Koskea sitä ei silti edelleenkään saanut. 

Kissa jota ei saa koskea? Mitä arvoa sellaisella kissalla on? Nämä kysymykset minulle on Napin tilapäiskotina toimiessani esitetty usein, joko ne ääneen lausumalla tai kohteliaammin rivien väliin piilottaen. Olen tietysti aina loukkaantunut hurjasti, suuttunutkin. Kuinka voisin kertoa ihmisille miten mukava kissa Nappi on, miten suloinen, persoonallinen ja hauska, koko ajan kodin touhuissa mukana oleva oma kissapersoonansa? Muiden ihmisten silmissä Napin näennäinen ujous nollasi kaikki sen positiiviset ominaisuudet. Koin, että vain minä tunsin Napin ja näin sen ainutlaatuisuuden.

Kunnes syyskuun loppupuolella tänä vuonna puhelin soi. Pariskunta Ylöjärveltä etsiskeli kissakaveria hiljattain yksin jääneelle, noin Napin ikäiselle Vili-kollilleen. Alkuun suhtauduin skeptisesti: tuskinpa heitäkään kiinnostaa enää, kunhan tulevat paikan päälle toteamaan millainen Nappi on. Osoittautui kuitenkin, että erehdyin: näiltä ihmisiltä vaikutti löytyvän ymmärrystä Napin erityislaatuisuudelle. Ennen kaikkea Nappi yllätti käyttäytymällä hyvin rohkeasti ja positiivisesti heitä kohtaan. Koin sen hyvänä merkkinä.

Tätä kirjoittaessani Nappi on elellyt hyvän tovin uudessa kodissaan Ylöjärvellä. Siellä sillä on ikioma kissapoikakaveri ja oma tilava talo, ilman vaihtuvien kissakavereiden aiheuttamaa stressiä. Nappi ehtii elää luonani lähes viisi vuotta. Luulin, että tunnen Napin hyvin, mutta silti se onnistui yllättämään minut sillä, miten hyvin se on sopeutunut uuteen kotiinsa. Näiden vuosien jälkeen Napin luovuttaminen uuteen kotiin on ehkä vaikeinta, mitä olen PESUn tilapäiskotina toimiessani tehnyt. Kuvittelin, ettei Napin voisi olla onnellinen muualla kuin minun luonani, mutta olin väärässä. Napin tarina jatkuu suotuisissa merkeissä, myötätuulessa.

Nappi ja uusi kissakaveri Vili. (c) Kaisa Salminen.

Nappi tyytyväisenä uudessa kodissa. (c) Kaisa Salminen.

***

Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 12.4.2017.

Tuttu lause lapsiperheissä, tai ainakin aikana ennen älypuhelimia. Varmasti moni koira tai kissa sanoisi myös niin jos osaisi! Tai kyllähän ne sanovat, emme vain ymmärrä anovia katseita, koko päivän tylsistyneenä torkkuvia karvakasoja tai turhautumisesta jaloissa pyörimistä. 

Aiemmissa kirjoituksissa on jo noussut esiin sisäkissan turvatun elämän nurja puoli: moni lemmikki elää "sohvatyynyn elämää" kuin koriste-esineenä tai pehmoleluna, jota halitaan ja ruokitaan, mutta joka viettää suurimman osan päivästä tekemättä oikein mitään. Jokainen voi miettiä millaista olisi itse olla lukittuna neljän seinän sisään kaiket päivää ilman kunnon tekemistä. 

Lemmikin omistajalla on siis suuri vastuu tarjota rakkaalleen myös lajille sopivaa puuhaa. Kissa ja koira ovat molemmat älykkäitä saalistajia, ja jos niihin tarpeisiin ei pysty vastaamaan, on parempi valita se pehmolelu sohvannurkkaan. Saalistajalle luonnollinen virike on ruoka ja nimenomaan sen hankinta. Jos kuppi aina vain tyrkätään nenän eteen, jää siinä paljon energiaa kaikkeen muuhun. Luonnossa eläimet käyttävät suurimman osan ajasta ruuan hankintaan, joten ei sen tarvi olla sisälläkään liian helppoa. Saalistajahan suorastaan nauttii kun saa saalistaa: ei tarvi kuin seurata millä keskittyneisyydellä kissa jaksaa kytätä hiiriä ulkona.

Raksuralli-juttu viime heinäkuulta kertoo miten saalistusta voi harjoittaa kotio-oloissa. Ei pidä unohtaa ns. älypelejä, jotka ovat varsin käteviä viihdyttäjiä, kun on itse töissä tai muuten poissa kotoa. Eläintarvikekaupoissa on jos jonkinlaista lelua, johon voi piilottaa ruokaa; palloja, putkia jne. Oma suosikkimme on pelilauta, jossa on erilaisia koloja ja piiloja haasteeksi. Varsinkin ahneen puoleiset karvakaverit jaksavat puurtaa sen parissa vaikka kuinka kauan. Piiloja voi askarrella myös ilmaiseksi helposti erilaisista jämätavaroista, vain mielikuvitus on rajana, pelkkä vessapaperirulla riittää alkuun. Myös märkäruokaa voi aivan hyvin laittaa pestäviin haastekippoihin, märkäruoka on kuitenkin paljon terveellisempää nestepitoisena kuin kuivaraksut.

Koirille on tarjolla pilvin pimein erilaisia harrastusmahdollisuuksia, mutta kuinka sitoutunut omistaja on huolehtimaan pääkopan ja fyysisen kunnon hyvinvoinnista; järsiikö hauva surullisena yksinään tuolin jalkaa vai viilettääkö se onnellisena pellolla hauskojen tehtävien parissa. Kanit ja kissat taas on yllättävän helppo opettaa vaikka agilityyn eli este- ja temppuradoille, joita voi rakennella kodin tavaroista. Riippuu toki yksilöstä kuinka se innostuu, laiskanpuoleisen kaverin kanssa riittää vähempikin. Lue esimerkiksi Eläinkoulutusblogista aktiivisen kissan kanssa pärjäämisestä (osa maksullista sisältöä), tai hae netistä lisää vinkkejä, niitä riittää! Luonnollista virikettä kaikille tarjoaa erityisesti ulkoilu, lue aiempi juttu kissojen ulkoilusta.

Kaikki on siis vain omistajasta kiinni, tarjoathan lemmikillesi mielekästä puuhaa!

Tekstin kirjoitti: Tuuti.

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa

Kirjoitus on julkaistu alun perin 20.3.2017.

Meillä monilla PESUn kissatilapäiskodeilla on salainen apu pelokkaiden kissojen kesytyksessä: omat kissamme. PESUn hoiviin otetaan paljon villejä ja arkoja kissoja, jotka monilla löytöeläintarhoilla voivat joutua jopa lopetettavaksi, koska häkissä ne käyttäytyvät aggressiivisesti – yksinkertaisesti koska ne pelkäävät ja joutuvat paniikkiin häkitettynä. Kokemuksemme mukaan sellaisistakin kissoista kuoriutuu suotuisammissa olosuhteissa kunnon kotikissoja, parhaimmillaan jopa ihan sylikissoja. 

Rauha-rauhanturvaajakissa näyttää arkajaloille esimerkkiä, miten kotikissan elämästä nautitaan!

Uusi hoitokissa joutuu ensin karanteeniin eri huoneeseen, jos tilapäiskodissa on ennestään kissoja. Karanteenijakson ja eläinlääkärin jälkeen hoitolainen pääsee tutustumaan uuteen tilapäiskotiinsa. Arka eläin kuitenkin piilottelee vielä pitkään. Mennään silti aina kissan ehdoilla, pakottamalla ei mikään onnistu, vaan saamalla positiivisia kokemuksia eläin rohkaistuu pikkuhiljaa. Turvallinen olo (ei tulla väkisin koskemaan tai siirtämään turvapaikasta), ruokatarjoilu, hiekkalaatikko ja muut hyvin hoidetut tarpeet saavat pelokkaankin ymmärtämään, ettei häntä syödä – kissa kun on itsekin saaliseläin, ja siksi luontaisesti varovainen. Uteliaisuus ajaa useimmat ennen pitkään piilostaan. Arimpien kohdalla sekään ei tosin vielä riitä. 

Jos arka kissa vaikuttaa olevan kiinnostunut vähänkin muista kissoista, niin avuksi tulee meillä Rauha-rauhanturvaajakissa. Rauha on oma kissani, rescue-tapaus itsekin, ja tyypillinen kilppari-narttu (eli kilpikonnavärinen) sikäli, että itsevarmuutta ja jopa laumanjohtajuutta löytyy. Tärkein ominaisuus "rauhanturvaajakissalle" kuitenkin on, että se on helposti lahjottavissa hurisemaan ja puskemaan. Rauha on niin perso raksuille, että niitä vastaan se tekee mitä vaan, varsinkin kehrää kovalla äänellä, kun herkkuraksuja syötetään kädestä.

Pelkäävän kissan eleitä: pieneksi tekeytyminen, korvien luimistelu, suurentuneet silmät. Tällaista kissaa ei kannata lähestyä turhaa, koska se voi itsensä uhatuksi tuntiessaan puolustautua, vaikka ei olisi muutoin aggressiivinen. Peräänny kauemmas ja juttele rauhallisesti, älä tuijota silmiin. Ruoka tarjoillaan niin että kissa näkee tarjoilijan, mutta ei tuoda nenän eteen. Rauha-rauhanturvaajakissa auttoi tätäkin pelkääjää lopulta rentoutumaan. Tämä kissa on steriloitu kyljestä, jotta aran kissan leikkaushaavan paranemista voisi helpommin seurata (karvaton alue kyljessä johtuu siis leikkauksesta).

Kun toinen on peloissaan kyyristyneenä piilossaan, Rauhan kanssa mennään näkö- ja kuuloetäisyydelle herkuttelemaan raksuilla. Pelkääjä rauhoittuu silmin nähden toisen hurinasta ja muista onnellisuuseleistä. Toinen kissa siis näyttää, ettei tilanteessa ole mitään pelättävää. Kissan kehräyksellä on valtava voima, se rauhoittaa niin kissoja kuin ihmisiäkin Vierailuja jatketaan pienissä erissä vähän lähemmäksi siirtyen, ja ennen pitkää pelkääjä jopa innostuu pelkästä Rauha-kissan näkemisestä ja uskaltautuu tervehtimään. Samalla ihminen on aina mukana positiivisessa vahvistamisessa jakamassa molemmille herkkuja ja osallistumassa kanssakäyntiin. Siitä se kotikissan taival alkaa!

Vaikka kissa ei olekaan varsinainen laumaeläin, niin useimmat niistä ovat silti hyvin sosiaalisia, ja lajitoveri tuo paljon seuraa ja turvaa. Nykyinen hoitolaisemme, pieni musta tyttökissa, on erityiset ihastunut Rauhaan, ja pelkkä Rauhan näkeminen saa sen tulemaan innostuneena häntä pystyssä vastaan. Varmaankin Rauha muistuttaa sitä omasta mustaturkkisesta emostaan ja sisaruksistaan. On suorastaan sydäntäsärkevän ihanaa nähdä pelokkaan eläimen alkavan rentoutua ja nauttia uudesta elämästään kotikissana.

Anna siis aralle kissalle mahdollisuus, varsinkin jos sinulla on ennestään reipas ja kiltti kissa, joka kaipaisi seuraa. Yleensä arkajaloista kuoriutuu rakastavassa kodissa ja sopivan mallikkaan kissakaverin kanssa ihania kotikissoja! 

Tekstin kirjoitti: Tuuti.

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 23.11.2016.

PESUlla kotia etsivät kissakaverukset Muru ja Nappi esiteltiin tässä blogissa maaliskuussa 2014. Sen jälkeen heidän elämässään on tapahtunut paljon, mutta omaa loppuelämän kotia tytöt eivät vielä valitettavasti ole löytäneet.

Murun ja Napin elämä mullistui hiljattain kun heidän pitkäaikainen tilapäiskotinsa muutti omakotitaloon. Alkuhämmästyksen jälkeen kissatytöt sopeutuivat ongelmitta uuteen taloonsa. Uusien ympyröiden myötä Muru ja Nappi saivat myös uusia harrastuksia. Kesäaikaan he paistattelevat halutessaan päivää verkotetussa ulkotarhassa, jossa on turvallista nuuhkia suvituulia sekä metsästellä kaikenlaisia pieniä lentäviä hyönteisiä. Napin mielestä mikään ei voita torkkuja auringon paisteessa raikkaassa ulkoilmassa! 

Nappi paistattaa päivää.

Talviaikaan molemmat tytöt tarkkailevat mielenkiinnolla lintulautojen elämää ikkunalasin läpi. Lintulaudalla vieraileva harakka saa Napin aivan kiihdyksiin, kun taas Muru tyytyy tarkkailemaan tilannetta silmä kovana.  Kevätauringon paistaessa ikkunan läpi Nappi etsii aurinkoläikän lattialta ja asettautuu siihen nukkumaan. Jos alla on pehmoinen pielus, aina parempi, tuumaa Nappi. Muru sen sijaan ottaa päivätorkut mieluiten omassa suojaisassa korissaan. Tirppatöllön katselun ja päivätorkkujen lisäksi Murun mielestä parasta ajanvietettä on laservalon jahtaaminen – sitä Muru jaksaisi metsästää vaikka miten kauan.

Tilapäiskodin kissajengi tirppatöllöä katselemassa.

Muru ja laservalo.

Viime aikoina Murulla ja Napilla on ollut tilapäiskodissa seuranaan kolme kissanpentua, joiden kanssa neidit ovat tulleet ongelmitta juttuun.  Muru ei juuri pentusista välitä, mitä nyt joskus leikkii hippaa heidän kanssaan. Nappi antaa joskus pennuille äidillisen naamapesun, mutta paras ystävä on sittenkin edelleen iki-ihana Muru-tyttönen. 

Muru.

Nappi.

Muru ja Nappi ovat etsineet omaa kotia Pesun tilapäiskodissa jo hyvän aikaa. Voisitko sinä tarjota kodin tälle sympaattiselle kissakaksikolle? Onko sinussa jopa hieman kissakuiskaajan vikaa? Olisitko sinä se kärsivällinen ja rauhallinen ihminen, jonka luota Muru ja Nappi saisivat sen ikioman kodin? Jos se voisit olla sinä, soitathan Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen kissojen adoptiopuhelimeen, niin jutellaan asiasta lisää!

Tekstin kirjoitti: Jenni.

***
Blogissa PESU ry:n koordinaattorit ja muut aktiivitoimijat kertovat arjestaan eläinsuojelun parissa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 30.10.2016.

Kissanhiekkaa tuntuu löytyvän nykyään joka lähtöön jopa hajustettuihin asti (huh, huh!). Tuntuu hullulta, että kissojemme pissa-alusta pitää roudata ulkomailta asti tuskallisen painavissa säkeissä.

Meillä on ollut käytössä puupelletti jo monta vuotta. Pelletissä on iso liuta hyviä puolia: se on tehty uusiutuvasta materiaalista, valmistukseen käytetään pääasiassa puunjalostuksen sivutuotteita (puupurua) ja saatavilla on kotimaista pellettiä. Eniten myydyt "tavalliset" kissanhiekat valmistetaan bentoniitista, joka on luonnonsavea. Se ei maadu, eikä myöskään pala, ja päätyy maantäytteeksi tai kaatopaikalle. Bentoniittia kaivetaan avolouhoksista, eniten sitä tuottaa Kanada. Pitkä matka on hiekalla (ja se hiilijalanjälki..). 

Oikealla marketista saatavaa kissanpellettiä ja vasemmalla lämmityspellettiä rautakaupasta.

Pelletti on kevyempää kuljettaa kuin savihiekka, se on edullista, tuoksuu puhtaana tuoreelta puulta, eikä sotke niin kuin savihiekka. Kun meillä on ollut hoitokissoilla mikrohiekkaa, sitä leviää tassuilla paljon ja kauas, ja kylppärissä se sulaa ikävästi märkään lattiaan. Pelletin isompi raekoko ei leviä niin tassuissa, ja on paljon helpompi siivota vähäiset sotkut pois. Aiemmin pelletin sai hävittää biojätteenä, mutta nyt Pirkanmaalla on uudet ohjeet uuden jätteenpolttolaitoksen myötä, ja kaikki käytetty kuivike kuuluu sekajätteeseen. Jos pellettiä kompostoi kotona, kompostia ei kannata levittää ruokakasveille.

Pellettiä on saatavilla myös paakkuuntuvana, mutta se on juurikin tuota tuontitavaraa. Kotimaista pellettiä saa ihan ruokakaupoista, mutta vielä halvemmalla lämmityspellettinä. Sitä myydään rautakaupoissa yleensä 20 kg säkeissä, ja jos ei ole kuivasta säilytystilasta pulaa, niin 500 kg suursäkillä ei tarvi hetkeen uutta ostaa. Ainakin lämmityskautena pienempiä säkkejä myyvät myös ns. halpatavara-/sekatavarakaupat. Itse laitan lämmityspellettiä hiekkalaatikon pohjalle, koska se on isompaa, ja pienempää ruokakaupan pellettiä päälle (ks. kuva). Joku joskus huomautti, että pelletti on kovaa ja muhkuraista kissantassuille. Vastasin että jo on kaukana luonnosta, kun maakin pitää pehmittää tassujen alle, eikö sisäkissan elämä ole jo muutenkin kovin "siloiteltua”.

Kissanpentujen ensivessana toimii hyvin edestä matalareunainen kannien käyttöön suunniteltu kulmavessa (kuvassa oikealla yläkulmassa). Pelletti kelpaa pennuillekin – ja ai että on myös kiva leikkiä noilla pienillä nappuloilla!

Koska tavallinen pelletti ei paakkuunnu, niin pääsee hiekkalaatikonhuollossakin helpommalla: laatikkoa vain ravistellaan pari kertaa, jolloin hajonnut hienojakoinen puru valuu nopeasti pohjalle, ja ehjät ja puhtaat pelletit nousevat pinnalle. Eläinkaupoista löytyy myös erikseen pelletti-hiekkalaatikoita, joissa on ritiläpohja, jolloin puru valuu alas, mutta silloin hiekan kokonaismäärä vähenee – jos kissa tykkää kovasti kaivaa, niin ritiläpohja ei ole paras ratkaisu. Pelkällä ravistelullakin siis pärjää hyvin.

Paakkuuntuva on toki silloin kätevää, jos on tarve seurata pissavaivaisen kissan virtsan määrää. Kakat lapioidaan pelletistäkin pois normaalisti. Joku valitti että kakan haju ei peity, mutta en ole löytänyt hiekkaa, joka peittäisi kakan hajun – enemmänkin riippuu siitä kuinka hyvin kissa peittää jätökset, ja siinä on suuria ”luonne-eroja”. Pellettihiekka vaihdetaan ja laatikko pestään, kun se alkaa tuoksahtaa, tai puhdasta ehjää pellettiä alkaa olla enää ohut kerros päällä. Normaali viikon parin vaihtoväli riittää, jos vessoja on tarpeeksi kissojen määrän nähden.

Olen opettanut hoitokissojakin käyttämään pellettiä. Omien kissojen valtakunta säilyy silloin lähemmäs sellaisena kuin ne ovat tottuneet. Ulkoa pelastetuilla hoitokissoilla ei ole yleensä saapuessaan suurempia "vaatimuksia" hiekan suhteen. ”Opetus” tapahtuu joka tapauksessa hitaasti jokaisen hiekanvaihdon yhteydessä: lisäämällä joka kerta vähän enemmän pellettiä savihiekan sekaan. Edetään siis hyvin hitaasti, ja kannattaa ottaa varman päälle: varoiksi suojata sänky ja sohvat, eikä jättää vaatekasoja ym. lattialle siltä varalta jos kissa päättääkin että nyt riittää, en pissaa enää laatikkoon. Oma suosikkini suojiksi on muuten suihkuverhot, niihin ei jää karva kiinni. Myös muovitetut froteelakanat ovat hyviä, kuminauhareuna estää kaivautumisen suojan alle. Uuden hoitokissan saapuessa otankin aina varman päälle, ja laitan tuplasuojat, jos joku vaikka leikkiessään saa päällimmäisen suojan pois.

Hiekanlaadusta päättää kuitenkin lopulta käyttäjä, eli kissa itse. Jos hiekka ei kelpaa, niin ei auta syyttää kissaa hutipissoista, vaan taipua kissan tahtoon. Uudelle kissalle suositellaankin annettavaksi kokeiltavaksi valikoima erilaisia hiekkalaatikoita, joissa on erilaisia hiekkoja, sillä myös hiekkalaatikon mallilla voi olla väliä; onko korkea reuna, katto jne. Uusi hoitokissa saa aina karanteenissa kokeilla erilaisia vessoja, ja opetella rauhassa sisäkissan makoisaa elämää! 

Alussa lähteenä käytetty: http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/283387-kissanhiekka-jaa-kaatopaikoille

***

Kirjoittanut: Tuuti.

***

Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.10.2016.

Kotia etsivän (sittemmin jo kodin saaneen) punakorvakilpikonna Herran Ärrän moninaisista touhuista on valmistunut pieni filmi, käykääpä katsomassa!

Video löytyy YouTubesta

***