Musti ja Mirri -liikkeissä Pirkanmaalla kerättiin 4.-10.5.2020 pidetyllä kampanjalla ruokaa ja tarvikkeita PESUn kissoille. Kiitämme Mustia ja Mirriä sekä tietenkin kaikkia lahjoittajia, jotka ojensivat tassunsa meille kampanjaviikon aikana! Kaikki lahjoitukset todella tarpeeseen yhdistyksen kodittomille kissoille.

Kiitokset ja kuvat kerätystä saaliista:Lahjoituksena tulleita kissanruokia.

  • Tampereen Musti ja Mirri Kaleva
  • Lempäälän Musti ja Mirri Ideapark
  • Tampereen Musti ja Mirri Lielahti
  • Tampereen Musti ja Mirri Ratina
  • Tampereen Musti ja Mirri Koivistonkylä
  • Kangasalan Musti ja Mirri
  • Tampereen Musti ja Mirri Linnainmaa
  • Nokian Musti ja Mirri

Tekstin laati Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaryhmä, joka toteutti PESUn kanssa kampanjan eläinten hyväksi huhti-toukokuussa 2020.

 

"Jokaisen ihmisen olisi hyvä tehdä elämänsä aikana vapaaehtoistyötä. Meille liiketalouden opiskelijoille tällainen mahdollisuus annettiin opintojen kautta. Neljänteen periodiin meillä kuului yhteistyö jonkin kolmannen sektorin toimijan kanssa.

Mietimme jonkin aikaa omassa opiskelijaryhmässämme, mikä voisi olla juuri meille sopiva järjestö. Pohdinta oli erittäin lyhyt, koska tulimme nopeasti siihen tulokseen, että Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys on meille se oikea valinta.

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys tekee todella tärkeää työtä ja sitä työtä on tuettava mahdollisimman paljon. Eläinten hyvinvointi on jokaiselle tässä kampanjassa mukana olleelle merkittävä asia. Jokaisella eläimellä on oltava mahdollisuus päästä hyvään kotiin.

Lemmikit ovat ihmisille tärkeitä kumppaneita, jotka lievittävät yksinäisyyden tunnetta ja stressiä. Lemmikit vievät ajatukset pois harmaasta arjesta ja tuovat valoa omistajansa elämään. Lemmikkien ja etenkin koirien kanssa myös liikunnan harrastaminen lisääntyy ja fyysinen terveys vahvistuu.

Koronakriisin aikanakin on tärkeää muistaa myös lemmikkien tärkeys ja Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen tarpeellinen työ. Vapaaehtoiseksi lähteminen tai pienen lahjoituksen tekeminen on yhdistyksen elinehto. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksellä on tällä hetkellä menossa #NenäPinnanPäällä -varainkeruukampanja koronan takia ja jokainen lahjoitus on elintärkeä.

Pienistä hyvien tekojen puroista kasvaa voimakas hyvien tekojen joki. Jokaisella hyvällä teolla, maailma muuttuu paremmaksi!"

 



 

Lisätietoa käynnissä olevasta varainkeruukampanjasta: Auta meitä pitämään nenä pinnan päällä

Tästä vuodesta piti tulla hyvä vuosi. Ja sitten iski korona. Ja siksi me pesulaiset kaipaamme apuasi!

Olet varmasti kuullut koronasta enemmän kuin tarpeeksi. Koska korona, meillä ei ole nyt kirpputoritoimintaa, meillä ei ole tapahtumia, mekin vältämme kontakteja parhaamme mukaan – ja yritämme toimia kodittomien ja hädänalaisten eläinten parhaaksi.

Tällä hetkellä meillä nenä on vielä pinnan päällä. Kulut kuitenkin kohoavat jatkuvasti, viikko viikolta. Eikä loppua vielä näy.

Eläinten kustannuksiin on mennyt tämän neljän kuukauden aikana lähes 35 000 euroa. Jos pystyt, me arvostamme jokaista kymmensenttistä, euroa tai vaikka viittä euroa. Niillä turvataan altavastaavan asemaan jääneiden eläinten eläinlääkärikustannuksia. Yli 90 % kaikesta meille tulevasta rahasta käytetään eläinten eläinlääkärikustannuksiin, 5 % ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön (kuten leikkautuksiin), ja vain 5 % käytetään mihinkään muuhun: jäsenlehden painamiseen, vuokrakustannuksiin ja vakuutuksiin.

Auta meitä auttamaan!Kissa eläinlääkärin pöydällä

Lahjoita eläinlääkärikuluihin: 

  • Tilille FI37 8000 1170 9224 06/Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry. Voit lahjoittaa esim. seuraavilla viitteillä: Yleisviite 1122, maalaiskissakeräyksen viite 1274, koirakeräyksen viite 1245, muiden lemmikkien viite 1258
  • Mobile Paylla lahjoittaessa PESUn lyhytnumero on 20234. Lahjoita haluamasi summa. 
  • Tekstiviestilahjoitus: Valitse summa: 1, 5, 10, 20, 30 tai 40 €. Kirjoita tekstiviestiin haluttu summa ja PESU, esim: 10 PESU (luku tarkoittaa lahjoitussummaa euroina). Lähetä viesti numeroon 16588.
  • Voit lahjoittaa myös Facebook-keräyksen kautta
  • Ohjeet ja vaihtoehdot lahjoittamiseen löydät myös sivulta Tee lahjoitus

Auta meitä muilla tavoin:

Rahankeräyslupamme 5680/6/2016 on voimassa 01.04.2016–31.03.2021 Sisä-Suomen poliisilaitoksen toimialueella.

Pidetään nenä pinnan päällä!

Kevään saapuessa luonnonvaraiset eläimet tarvitsevat paljon apua.

PESU aloittaa toukokuussa kolme kuukautta kestävän keräyskampanjan luonnonvaraisten eläinten hyväksi. Keräys järjestetään yhdessä K-Supermarket Pirkanpojan kanssa. Poikkea siis Pirkanpoikaan Pirkkalan keskustaan ja lahjoita! Luonnonvaraiset eläimet kaipaavat syötävää (mm. siemenet, jyvät, kuivatut hedelmät ja marjat) ja luonnonvaraisten eläinten hoitajilla on käyttöä tarvikkeille (mm. siivous- ja desinfiointiaineet, kertakäyttökäsineet).

Toimi näin: osta tuote, jonka haluat lahjoittaa ja maksa se kassalla. Kerro kassalla, että lahjoitat tuotteen PESU ry:n keräykseen.

PESUn aktiivit ja eläimet kiittävät avustasi! Jos et pääse kaupalle Pirkkalaan, voit tehdä luonnonvaraisille myös rahalahjoituksen. Se onnistuu viitteellä 12069 PESU ry:n tilille (Danske Bank FI37 8000 1170 9224 06).

 

Koronavirusepidemialla on vaikutuksia PESU ry:n toimintaan. Suuri osa toiminnastamme pyörii ihan normaalisti, sillä eläimet tarvitsevat apuamme edelleen. Olemme kuitenkin joutuneet keväälle suunniteltuja tapahtumiamme. Seuraamme tilannetta ja viranomaisten ohjeistuksia ja kun tapahtumien järjestäminen on taas turvallista, tiedotamme uusista tapahtumista.

Ruoka- ja hiekkakeräyksemme K-kaupoissa jatkuvat toistaiseksi normaalisti. Keräämme lahjoituksia myös keräyspaikoissamme niiden aukiolojen mukaisesti. Jos haluat tehdä lahjoituksen keräyspaikkaan, varmista aukiolo ensin esimerkiksi kyseisen liikkeen nettisivuilta.

Jos haluat tukea eläinsuojelutyötämme, rahalahjoitukset ovat helppo ja turvallinen tukemisen keino. Myös Pirkanmaan Osuuskaupan Kannustajat-ohjelma on kätevä tapa tukea meitä.

Jos etsit meiltä uutta lemmikkiä, luethan ensin ohjeet Adoptoi-sivulta. Noudatamme erityistä varovaisuutta tutustumiskäynneillä tilapäiskodeissa.

Lue myös 27.3.2020 julkaistusta tiedotteestamme keskeiset neuvot eläinten hyvinvoinnista huolehtimiseen poikkeusoloissa.

Kolikoita kipoissa

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry etsii keräyslipasvastaavaa. Vastaava pitää kirjaa siitä, missä yhdistyksen keräyslippaat ovat ja hoitaa lippaat lipaspaikkoihin tyhjennyksen jälkeen. 

Pestin hoitoon menee noin 1−2 tuntia kuukausittain ja vuodenvaihteessa muutama tunti lisää. Keräyslipasvastaavan työ on helppo tapa osallistua kevyesti eläinsuojeluun!

Ota yhteyttä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. jos pesti kiinnostaa.

Keräämme yhdistyksen kissoille märkäruokaa ja kissanhiekkaa Nokialla (K-Supermarket Löytis) ja Pirkkalassa (K-Market Kyösti). Keräykset ovat käynnissä maaliskuun 2020 loppuun saakka.

Kissanruoan tai -hiekan lahjoittaminen on helppo tapa auttaa. Voit maksaa ja lahjoittaa haluamasi tuotteen kassalla. Lahjoitukset toimitetaan kaupoilta PESUn kodittomien kissojen käyttöön. Siis kipin kapin kaupalle lahjoittamaan!

 


Tervetuloa uusien iltaan keskiviikkona 12.2.2020 klo 18! Paikkana on 3D Crush Café, Itsenäisyydenkatu 10, Tampere.

Uusien illassa kerrotaan PESU ry:n toiminnasta, johon voi osallistua monin tavoin. Me etsimme aktiiveja, löytäisitkö sinä meiltä kivan harrastuksen? Osallistuminen uusien iltaan ei kuitenkaan velvoita sitoutumaan vielä mihinkään. 

Lisätietoa: vapaaehtoiset(at)pesu.org

 

Haluatko mukaan vapaaehtoistoimintaamme? Nyt olisi paikka tarjolla, sillä PESU ry etsii uutta tapahtumakoordinaattoria!

Yhdistyksemme järjestää jatkuvasti erilaisia tapahtumia ympäri Pirkanmaata. Tapahtumakoordinaattori seurailee vuoden kulkua, muistuttelee tulevista tapahtumista ja hakee niille vetäjiä. Tapahtumakoordinaattori on myös tapahtuman järjestäjien apulaisena huhuilemassa ihmisiä mukaan tempauksiin. Tapahtumakoordinaattori voi auttaa esimerkiksi ensikertalaisia järjestäjiä itse tai ohjata sellaisen henkilön juttusille, joka vastaavaa tapahtumaa on aiemmin järjestänyt. Koordinaattori ei siis itse järjestä tapahtumia - ellei niin itse halua!

Koordinaattorin toimenkuvan hoitaminen vaatii Facebookin käyttöä. Lähinnä työ pitäisi sisällään PESUn tapahtumatoimikunta-ryhmässä tapahtuvaa kommentointia, postailua ja viestittelyä omien aikataulujen mukaan. Olitpa vanha pesulainen tai ihan uutukainen vapaaehtoinen, niin jos homma kuulostaa mielenkiintoiselta, lähetä vapaamuotoinen hakemus tai kysymyksiä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Tapahtumat-osiosta tai PESUn Facebook-sivulta voit kurkata, millaisia tapahtumia meillä pääsee koordinoimaan.

PESU etsii päätoimittajaa jäsenlehteensä. Sisällöltään 32-sivuinen jäsenlehti kootaan kaksi kertaa vuodessa, huhtikuussa ja loka-marraskuussa, ja postitetaan jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Sitä myös jaetaan tapahtumissa. Kokonaislevikki on noin 1500 kpl.

Pesuinfolle on jo vakiintunut toimittajakunta ja olemme alkuun tukenasi lehden kokoamisvaiheessa. Toimeen haastatellaan ja valittu perehdytetään.

Etsimme toimeen pitkäaikaista innostunutta ihmistä, jolla on halua kehittää lehden sisältöä ja kynä pysyy kädessä. Tehtävää voi hoitaa projektiluonteisesti. Päätoimittaja valitsee lehden teeman, delegoi juttujen kirjoituksen ja editoi/oikolukee artikkelit, sekä yhdessä taittajan kanssa hallitsee lehden sisältösuunnitelmaa.

Jos kiinnostuit pestistä, kirjoita vapaamuotoinen hakemus os. Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Otamme vastaan myös hakemuksia lehden toimittajakuntaan. Työ tehdään vapaaehtoistyönä eikä jutuista makseta palkkioita.