Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykselle tuli torstaina ilmoitus, että Hervannassa oli yritetty päästä asuntoon sisälle kertomalla, että olisi sovittu lemmikin kuvaamisesta.
Asukkaan oma lemmikki oli kuollut jo aiemmin, eikä hän ollut sopinut kuvauksesta.
Ilmoituksen mukaan sisälle pyrkineet olivat vasta kysyttäessä kaivaneet papereistaan tiedon, minkä yhdistyksen asialla ovat.
- Meidän vapaaehtoiset toimijamme esittäytyvät aina, eikä meillä ole oikeutta mennä yksityisalueelle ilman lupaa.
Joskus harvoin tulee kohdalle akuutti tilanne, jossa vapaaehtoisemme voi mennä paikalle viranomaisen avuksi viranomaisen pyynnöstä. Tällöinkin vain viranomaisella on oikeus mennä yksityisasuntoon ilman lupaa, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja SEY:n neuvoja Minna Hölttä painottaa.
- SEY:n (Suomen Eläinsuojelun) valtuuttamat eläinsuojeluneuvojat voivat tehdä ilmoituksen perusteella neuvontakäyntejä. Myös neuvoja tarvitsee asukkaan luvan tulla yksityisalueelle, ja neuvojalla on aina esittää asianmukainen henkilökortti sekä SEY:n yhteystiedot.
Tällä hetkellä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen edustajat eivät kierrä ovelta ovelle missään päin Pirkanmaata.
Ideana lemmikkikuvaus yhdistyksen hyväksi kuulostaa varteenotettavalta, mutta sellaisesta ei ole nyt sovittu kenenkään kuvaajan kanssa.
- Meillä ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista ovelta ovelle tapahtuvaa kampanjaa.
Myymme omia tuotteitamme lähinnä netissä ja erilaisissa tapahtumissa, kuten tulevilla lemmikkimessuilla.
Tarvikekeräyksiä järjestämme yhteistyössä eri liikkeiden kanssa ja rahalipaskeräyksiä löytyy muutamasta lemmikkitarvikeliikkeestä.
Jos epäilyttäviä rahankeräysyrityksiä tapahtuu, niin lahjoitustiedot kannattaa aina tarkistaa yhdistyksen kotisivuilta, Hölttä muistuttaa.
Yhdistyksestä ei ole otettu poliisiin yhteyttä yksittäisen tapauksen vuoksi.
Mikäli ovelle tulee kutsumattomia vieraita, kannattaa olla yhteydessä suoraan poliisiin.
Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen nimiin väitetystä hämäräperäisestä toiminnasta voi poliisin lisäksi ilmoittaa yhdistykselle osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai p.045 265 2005.