Tampereen kaupunki tekee nykyään tiiviimmin yhteistyötä Pesun kanssa. Hiljattain valvontaeläinlääkärin viransijaiseksi nimitetty Sofia Salonen ja kaupungineläinlääkäri Merja Bojang ovat lähteneet tekemään Pesun kanssa entistä tiiviimpää yhteistyötä ja jatkossa muun muassa Pesun tiedotteita voi seurata Tampereen kaupungin nettisivuilta.
Kiinnostaako nuorten ja lasten kanssa toimiminen? Ovatko eläimet lähellä sydäntäsi?
ELLU Eläintaitokoulutusten ohjaajat ovat aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista sekä lasten ja nuorten ohjaamisesta monipuolisin menetelmin. ELLU-kouluttajaksi pääsee osallistumalla vuosittain SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton järjestetämään kaksipäiväiseen koulutukseen. Seuraava koulutus järjestetään 12.-13.10.2013 kurssikeskus Kuntokalliossa Helsingissä. Ilmoittautumiset koulutukseen nuorisotoiminnan koordinaattorille viimeistään 31.5.2013. Paikkoja rajoitetusti, toimi nopeasti!
Tiedustelut ja ilmoittautuminen nuorisotoiminnan koordinaattori Tiina Lehtovirralle: tiina.lehtovirtasey.fi, p. 050 3866 893.
Mukaan koulutukseen mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta. SEYn jäsenille osallistumismaksu on 45€ sisältäen koulutuksen, materiaalit, majoituksen ja ruoat. Liitto korvaa jäsenilleen matkakulut halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan. Muille kuin SEYn jäsenille osallistumismaksu on 75€ sisältäen koulutuksen, materiaalit, majoituksen ja ruoat.
SEY:n kouluvierailija -koulutuksen saanut Pesun aktiivitoimija Emma Jalonen kävi tapaamassa Kuuselan vanhainkodin asukkaita yhdessä koiransa kanssa, tässä tarinaa tapaamisesta:
"Olin koirani Lilyn kanssa vierailemassa helmikuussa Kuuselan vanhainkodissa. Olen tehnyt Pesun kouluvierailuja jo useamman vuoden, joten vanhainkotivierailu kuulosti kivalta. Sain ottaa jopa koiran mukaan! Minulla on kaksi kleinspitz-koiraa, joten piti valita kumman otan mukaani sillä vierailusta olisi tullut kahden koiran kanssa liian riehakas. Päädyin Lilyyn, joka on hieman sosiaalisempi ja rauhallisempi.
Kuuselassa minua oli odottamassa kymmenisen vanhainkodin asukasta ja lisäksi SPR:n henkilöitä, jotka viettävät viikottain vanhusten kanssa aikaa. Kävimme yksi kerrallaan Lilyn kanssa tervehtimässä jokaista niin, että kaikki saivat silittää Lilyä. Lily valloittikin heti vanhusten sydämet. Tapaaminen oli myös Lilylle mieluisaa, kun sai paljon rapsutuksia.
Kerroin Pesusta, sen toiminnasta ja jaon lehtiä luettavaksi. Vierailu poikkesi normaalista kouluvierailusta sillä, että vanhainkodissa oli paljon rennompaa ja jokainen sai kertoa omista eläimistään ja eläinkokemuksistaan. Sen jälkeen juttelimme yleisesti eläimistä ja eläinsuojeluasioista. Vierailumme kesti tunnin ja aika kuluikin nopeasti, sillä juteltavaa olisi paljon. Lupasin, että voimme jatkossakin tulla vierailemaan ja ilahduttamaan vanhainkodin asukkaita. Vierailusta jäi hyvä fiilis ja oli mukavaa, että sain ottaa myös Lilyn mukaan."
Tilapäiskotina toimiminen on konkreettinen keino auttaa kodittomia eläimiä ja voi olla hyvin antoisa kokemus. Lue, millaisia kokemuksia yhdellä Pesun tilapäiskodilla on toiminnasta!
Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry etsii riveihinsä uusia vapaaehtoisia toimijoita erilaisiin luottamustehtäviin kissojen parissa.
Edellytämme hakijoilta täysi-ikäisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja kiinnostusta eläinsuojelua kohtaan. Sosiaaliset taidot, organisointikyky sekä maalaisjärki ovat välttämättömiä toiminnassamme. Osa tehtävistä on kongreettista työtä erilaisten kissojen parissa ja edellytyksenä onkin vankka kissakokemus sekä pelottomuus ja kunnioitus erilaisia luonteita kohtaan. Näihin tehtäviin oma auto on välttämätön sekä sen käytön mahdollisuus nopeallakin varoitusajalla.
Osa tehtävistä hoituu kotisohvalla tietokoneen ääressä.
Kaikkiin tehtäviin valitut perehdytetään ja heidän kanssaan tehdään kirjallinen sopimus. Jokaisen uudenkin toimijan on sitouduttava hoitamaan tehtävänsä ajallaan ja noudattamaan kaikkia Pesu ry:n kantoja ja sääntöjä.
Jos kiinnostuit, niin lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen kissatpesu.org. Hakemuksessasi kerro itsestäsi, toiveistasi sekä vahvuuksistasi. Kerro millaista työtä eläinsuojelun parissa haluaisit tehdä ja paljonko olet valmis käyttämään siihen omaa aikaasi. Hakemusten perusteella kerromme mihin tehtävään voisit mielestämme sopia.
Vaikka kaikki Pesun toimijat ovatkin vapaaehtoisia, niin nimetyt toimijat sitoutuvat tehtäviinsä kirjallisella sopimuksella. Sopimus on sitova.
Pesu ry juhli kymppisynttäreitään gaalaillalla ravintola Gloriassa Tampereella lauantaina 13.10. Yökerhossa järjestettävä eläinsuojelugaala oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Paikalla oli parisataa juhlijaa, tunnelma katossa ja illan monipuolisesta ohjelmasta löytyi varmasti kiinnostavaa jokaiseen makuun.
Idea gaalasta sai alkunsa, kun Pesun hallitus mietti alkuvuodesta, miten pyöreitä syntymäpäiviä voisi juhlia näyttävästi ja tyylikkäästi. Palkitseva mutta välillä raskaskin eläinsuojelutyö kun ansaitsee myös juhlaa ja kimallusta. Yhdistys halusi myös palkita hyviä eläinsuojelutekoja tehneitä tahoja, joiden panos yhdistyksen toimintaan oli ollut merkittävä.
Pesun tapahtumakoordinaattori Kikka aloitti gaalan suunnittelun keväällä ja sai mukaan avuksi noin 60 talkoolaista ja joukon mahtavia artisteja tekemään gaalaillasta upean. Ihmiset lähtivät mielellään mukaan auttamaan hyvän asian vuoksi järjestettävässä tapahtumassa, ja monen työpanos olikin korvaamaton. Saimme myös mukavasti sponsoreita mukaan tukemaan tapahtumaa, pääsponsoreina Gloria, Wuf, Citysound, Bookwell sekä Olvi.
Kissatarjoilijattaret cocktailpaloineen. Kuva: Anni Laivoranta.
Ilta oli rakennettu gaala-tyyliin punaisine mattoineen, esiintyjineen ja palkintojenjakoineen. Illan musiikista vastasi Pesu-bändi solisteinaan Piritta Lumous, Otto Grundström, Päivi Lepistö, Isabella Hammarsten sekä Eveliina Tammenlaakso. Ja saatiinpa illan aikana todeta myös, että "Elvis lives", sillä yhtenä ohjelmanumerona oli Elvis Aron Show. Rokkia kuultiin myös Sweet Jeena & Her Sweetheartsin, Voimaryhmän sekä Vulture Clubin säestyksellä. Rokin lisäksi ohjelmassa nähtiin myös taikuri Johannes Malkamäen ällistyttävä esitys, Olli Siikin nauruhermoja kutkuttava stand-up-numero sekä Lucky Hellin suorastaan veret seisauttava miekannielemisesitys kabareetyyliin. Gaalan juontajina toimi juontajakaksikko Gekko & Petra.
Eläinten asialla gaalassa myös Elvis. Kuva: Harri Sirola.
Paikalla oli myös paikallinen valokuvaamo Studio Amanda, joka huolehti juhlaväen kuvaamisesta punaisella matolla, gaalassa kun oltiin. Kissoiksi pukeutuneet tarjoilijattaret kiersivät yleisön joukossa ja tarjoilivat katsojille cocktailpalasia. Vieraiden oli myös mahdollista ostaa baaritiskiltä Pesu-vesi -niminen drinkki.
Parhaan kissatilapäiskodin palkinnon sai Kaisamari Kallunki. Kuva: Harri Sirola.
Kymmenvuotisen taipaleensa kunniaksi Pesu palkitsi myös eläinsuojelun edistämiseksi toimivia tahoja; yrityksiä, yhdistyksiä, yksityishenkilöitä tai tekoja. Palkintoja annettiin seuraavissa kategorioissa: paras eläintenhoitaja (lääkäri Heikki Sirkkola ja eläintenhoitaja Tytti Meriläinen Ahlmanin pieneläinklinikalta), paras sponsori ja pitkäaikainen kumppani (Prima PetPremium), paras tilapäiskoti (Hanna Wallenius), paras kissojen tilapäiskoti (Kaisamari Kallunki), paras koirien tilapäiskoti (Leena Lehti) sekä paras eläinten hyväksi työtä tehnyt (Tampereen valvontaeläinlääkäri Hanna Lundström). Palkintoina oli mm. lahjakortteja ja eläinten ensiapulaukkuja, sekä tietenkin lasiset Pesu-pystit ”Pesunkestävä eläintenystävä”-kaiverruksineen.
Punaisella matolla Pesun hallituksesta Tarja Oinonen, Hanna Ojala, Kari Koivisto ja Leena Litma. Kuva: Studio Amanda.
Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen ja onnistunut. Ehkäpä viiden vuoden kuluttua on aika taas vetää ykköset ylle ja tuoda eläinsuojeluasiaa esille suuren maailman tyyliin uudelleen!
Oletko koiraihminen, jolla on jo pitempi kokemus eri roduista ja erilaisen taustan omaavista koirista? Osaatko lukea koiria ja ymmärrät, että jokainen koira on oma yksilönsä rodu(i)sta riippumatta? Osaatko toimia myös nk. ongelmakoirien kanssa? Tuletko toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa? Onko eläinsuojelu sydäntäsi lähellä?
Pesu ry etsii uutta koirakoordinaattoria. Tässä vapaaehtoistehtävässä pääset tekemään käytännön eläinsuojelutyötä ja näet heti toimintasi tulokset!
Tehtävä: Koirakoordinaattori ottaa vastaan yhteydenotot kodittomaksi jäämässä olevista koirista ja tarvittaessa ottaa vastaan kodittoman koiran Pesulle. Tehtäviin kuuluu myös tilapäiskotien kanssa työskenteleminen, eläinten ja tarvikkeiden kuljettaminen ja eläinlääkäriaikojen sopiminen ym. Tehtävä sisältää jonkin verran paperitöitä. Koirakoordinaattori perehdytetään tehtävään.
Ketä etsimme: Etsimme tehtävään täysi-ikäistä, vankan koirakokemuksen omaavaa autollista henkilöä. Edellytämme, että koordinaattori noudattaa tehtävässä Pesu ry:n toimintaperiaatteita. Hyvät ongelmanratkaisu- ja viestintätaidot, niin koirien kuin ihmistenkin “lukeminen”, pitkäjänteisyys ja huumorintaju ovat myös hyvän koordinaattorin ominaisuuksia. Pesun toiminnan ja toimintaperiaatteiden sekä laajempikin eläinsuojeluasioiden tuntemus on suurta plussaa.
Lisätietoja tehtävästä antaa nykyinen koirakoordinaattorimme Maria Vuolukka (maria.vuolukkapesu.org), puh. 045 113 6922. Ole hyvä ja ota yhteyttä mahdollisimman pian.
Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry täyttää tänä vuonna täyden kympin. Yhdistys juhlistaa työntäyteistä taivaltaan Pesu-gaalalla ravintola Gloriassa Tampereella lauantaina 13.10.
Yökerhossa järjestettävä eläinsuojelugaala on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Talkootyönä toteutetusta Pesu-gaalasta ei säihkettä tai jännitystä tule puuttumaan. Viihdetaivaan tähtiä nähdään niin lavalla kuin juhlavieraiden joukossakin. Illan musiikista vastaa Pesu-bändi solisteinaan Piritta Lumous, Otto Grundström sekä moni muu huippuesiintyjä. Rokin lisäksi luvassa on taikuutta, huikea miekkashow kabareetyyliin ja hyvää mieltä. 10-vuotisjuhlansa kunniaksi Pesu palkitsee eläinsuojelun edistämiseksi toimivia tahoja; yrityksiä, yhdistyksiä, yksityishenkilöitä tai tekoja. Gaalan juontavat Gekko Paavilainen ja Petra Marjamäki. Tapahtuman tuotto käytetään eläinsuojelun hyväksi.
Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry toimii edistääkseen lemmikkien, tuotantoeläinten ja luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia. Pesu on yksi Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY:n 40 paikallisjärjestöstä. Pesu-gaalan viimeisimmät ohjelmatiedot löytyvät osoitteesta www.pesu.org/pesugaala
ELLU Eläintaitokoulutusten ohjaajat ovat aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista sekä lasten ja nuorten ohjaamisesta monipuolisin menetelmin. ELLU-kouluttajaksi pääsee osallistumalla vuosittain järjestettävään kaksipäiväiseen koulutukseen. Seuraava koulutus järjestetään Sipoossa, koulutuskeskus Sopukassa, 20.-21.10.2012.
Tänä syksynä ELLU-kouluttajien koulutus on ensimmäistä kertaa avoin kaikille kiinnostuneille, myös SEYn ulkopuolisille. ELLU-kouluttajuudesta kiinnostuneiden seyläisten kannattaakin varata koulutuspaikka hyvissä ajoin!
Mukaan koulutukseen mahtuu 40 ensiksi ilmoittautunutta. SEYn jäsenille osallistumismaksu on 45 sisältäen koulutuksen, materiaalit, majoituksen ja ruoat. Liitto korvaa jäsenilleen matkakulut halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan. Muille kuin SEYn jäsenille osallistumismaksu on 75 sisältäen koulutuksen, materiaalit, majoituksen ja ruoat.
Ilmoittautumiset 5.10.2012 mennessä nuorisotoiminnan koordinaattori Ksenia Peltovuorelle: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 3866 893. Lisätietoja: www.elaintaito.fi/ellu_kouluttajaksi
Kaikilla meillä on sama päämäärä! Kaikki me tahdomme eläimille paremman huomisen. Mutta tarvitsemme lisää innokasta porukkaa, jotta asioita alkaa tapahtumaan!
Etsimme nyt lisää ihmisiä Pesun Tapahtumatoimikuntaan! Siinä voit auttaa monella tavalla ja ihan pikku-jutuillakin. Tapahtumatoimikunta järjestää mm. info-tapahtumia ja konsertteja. Näihin kaikkiin tapahtumiin tarvitaan monia apukäsiä, jotta ne saadaan järjestettyä. Osa tekijöistä voi toimia vain sähköpostia lähetellen, osa voi tulla paikan päälle auttelemaan. Tekemistä on monenlaista.
Tervetuloa rohkeasti mukaan. Tämä on arvokasta työtä ja se ei maksa meille kellekään mitään, muuta kuin hetken omaa aikaa. Liittymällä Toimikuntaan, et myöskään sitoudu mihinkään, kaikki on vapaaehtoista.
Heräsikö mielenkiinto? Kysele ihmeessä lisää osoitteesta: pesu10gaalaTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.gmail.com